Automobili Turismo e Sportin eli tuttavallisesti sanottuna ATS:n taival lähti liikkeelle 1960-luvun alkupuolella, kun joukko Maranellossa työskennelleitä johtajia ja insinöörejä kyllästyi Enzo Ferrarin vaikeaan luonteeseen. He marssivat ulos yhtiöstä ja perustivat omansa.

Herrat nimeltä Carlo Chiti ja Giotto Bizzarrini nousivat uuden yhtiön johtoon ja alkoivat valmistaa ATS 2500 GT -urheiluautoa. ATS lähti mukaan myös Formula 1 -sarjaan, joskaan menestys ei ollut kovin mairittelevaa. Autoja valmistettiin vain kaksitoista kappaletta, ja kun kilpailumenestystäkään ei saavutettu, yhtiö joutui konkurssiin vuonna 1965.

Viisikymmentä vuotta ensimmäisen ATS:n perustamisen jälkeen se syntyi uudelleen. Tälläkin kertaa ajatuksena oli alkaa valmistaa urheiluautoja. Keskimoottorisen auton kehitystyö on kestänyt kauemmin kuin varmaan oli tarkoitus, mutta nyt kaikki alkaa olla valmiina.

Moottorina hiilikuituisessa autossa on sama 3,8-litrainen tuplaturbo-V8 kuin McLaren 570S:ssä, jonka voima siirretään takapyörille 7-vaihteisen automaattivaihteiston kautta.

Moottorin saa joko 537 tai 608 kilowatin tehoisena, ja suurin vääntömomentti on vastaavasti 780 tai 949 Nm. Suorituskyky on kohtuullinen, sillä nollasta sataan ehtii kolmessa sekunnissa ja kaksisataa kilometriä on nopeusmittarissa kymmenessä sekunnissa.

Merkin kilpa-autotaustaan viittaa kaksoistukivarsilla toteutettu pyöränripustus kaikissa kulmissa, ja iskunvaimennus on säädettävä. Hiilikuituiset jarrut tulevat Brembolta ja renkaat Micheliniltä. Ostaja voi valita Pilot Sport S4 tai Cup 2 -renkaat 20- tai 21-tuumaisille vanteille.

Ensimmäisenä tulee tuotantoon Launch Edition, jota valmistetaan 1960-luvun 2500 GT -mallin tapaan kaksitoista kappaletta hintaan 740 000 euroa.