Historian nopein miehitetty lentokone, suomalaisittain ”Mustarastaana” tunnettu yhdysvaltalainen Lockheed SR-71 ”Blackbird” -tiedustelulentokone ylti parhaimmillaan jopa 3 530 kilometrin tuntinopeuksiin. Tämän huippunopeuden vallitessa yhden ilmatankkauksen voimin olisi Helsingistä Thaimaan Bangkokiin voinut lentää kahdessa tunnissa ja 15 minuutissa lyhyimmällä mahdollisella reitillä. Esimerkiksi Finnairin normaali suora reittilento kestää kyseisellä väylällä puuduttavat kymmenen tuntia.

Lockheed SR-71 pitää hallussaan myös lentokoneiden korkeimman lentokorkeuden ennätystä: kone kohosi lähes 26 kilometrin korkeuteen vuonna 1976. Yhdenkään ”Blackbirdin” ei ole kerrottu tuhoutuneen taistelutilanteessa.

Vuonna 1964 ensilentonsa suorittanut ja juuri ennen vuosituhannen vaihdetta jäähyväiset jättänyt yliääninen vauhtihirmu ehti olla mukana muun muassa Vietnamin sodassa Yhdysvaltain ilmavoimien salaisissa tehtävissä. Kaksi eläkkeeltä paluun tehnyttä ”Mustarastasta” toimi myöhemmin myös Nasan palveluksessa tutkimustarkoituksessa. Siviilikäyttöön ei ylisooninen konetyyppi koskaan luonnollisesti päätynyt.

Kaksipaikkaisen ”Blackbird”-lentokoneen kolmea eri mallia valmistettiin kaiken kaikkiaan 32 kappaletta. Niistä 12 tuhoutui onnettomuuksissa vuosien saatossa.

Wikipedian mukaan jäljelle jääneistä lentokoneista viisi yksikköä on säilössä Yhdysvaltain ilmavoimien lentotukikohdissa ja loput 15 kappaletta ”mätänevät museoissa” Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa, kuten The National Interest -sivusto luonnehti artikkelissaan. Samaisessa jutussa pohdittiin myös sitä, miksi moitteettomasti toimiva konetyyppi edes työnnettiin pölyyntymään hajanaisiin nurkkiin ilman sen paikan korvaavaa tiedustelualusta.

Syy koko konetyypin hylkäämiselle on selvä: valtavat käyttökustannukset, jotka söivät jatkuvasti rahaa Yhdysvaltain ilmavoimien muilta osastoilta. Ilmavoimien budjettia leikattiin isolla kädellä kylmän sodan loppupuoliskon lähestyessä, minkä tuloksena SR-71-ohjelma lakkautettiin liian tyyriinä lystinä vuoden 1989 lopulla.

The National Interest -sivusto kertoo, että joidenkin arvioiden mukaan ”Blackbirdin” operointi maksoi tunnissa 200 000 dollaria, kun kaikki tukikustannukset laskettiin mukaan. Erikoisvalmisteinen SR-71-laivue oli melko harvalukuinen ja ja juuri siitä syystä myös huoltorohmu.

SR-71:n yhdysvaltalaisvalmisteiset Pratt & Whitney J58 -suihkumoottorit toimivat kalliilla Jet Propellant 7 -erikoispolttoaineella. The National Interest -sivuston mukaan kyseisellä lentopetrolilla on niin korkea leimahduspiste, että jos joku heittäisi palavan tulitikun lätäkölliseen sitä, tulitikku sammuisi. Polttoaineen korkea leimahduspiste tarkoitti myös sitä, että sitä oli vaikea saada syttymään normaalien polttomoottorien sytytysjärjestelmissä. SR-71:n valmistajien tuli kehittää trietyyliboraani-pohjainen kemiallinen sytytysjärjestelmä koneen suihkumoottoreille, mikä taas nosti esimerkiksi huoltokustannuksia.

Kirsikkana kakun päällä oli se, että kun ”Blackbirdin” tankkauksia piti suorittaa kesken tiedustelulennon, kelpasi siihen tehtävään vain erikoisvalmisteinen Boeing KC-135Q Stratotanker -ilmatankkauslentokone, mikä osaltaan nosti menoja taas kertaheitolla. KC-135Q pystyy kantamaan polttoainetta kerrallaan hieman yli 90 000 kilogramman edestä.

Yhdysvaltain ilmavoimilla heräsi ”Blackbird”-hankkeen viimeisinä elinvuosina vakavia epäilyksiä siitä, olisiko SR-71-tiedustelulentokone enää tarpeeksi nopea ja ketterä pakenemaan ja puolustautumaan uuden sukupolven neuvostoliittolaisilta ja myöhemmin venäläisiltä ilmatorjuntajärjestelmiltä ja torjuntahävittäjiltä.

SR-71:n eläköitymisen jälkeen korvaajaksi suunniteltiin satelliittien ja muiden teknisten ratkaisujen yhdistelmää.

Yksi näistä suunnitelluista teknisistä sovelluksista oli miehittämätön Lockheed Martin RQ-3 DarkStar -tiedustelulennokkiprojekti, joka kuitenkin kuopattiin alle kolme vuoden kehittely- ja testilentojakson jälkeen. Keskeytetyistä projekteista huolimatta Yhdysvaltain ilmavoimat jatkoivat ilmatilatiedusteluun soveltuvan ilma-aluksen kehittelyä salassa.

Kehitystyön kannalta vaiteliaiden vuosien jälkeen tuloksena oli miehittämätön ja häivetekniikkaa pursuava Lockheed Martin RQ-170 Sentinel -alus. Yhdysvaltain ilmavoimien lisäksi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n käytössä oleva salamyhkäinen UAV (Unmanned Aerial Vehicle) on tiettävästi aseistamaton. Ensimmäinen näköhavainto siitä tehtiin vuonna 2007.

Yhdysvaltain ilmavoimien uusimmaksi ilmatiedustelun pelinappulaksi on sittemmin paljastunut miehittämätön Northrop Grumman RQ-180-häivealus. Mahdollisesti elektronisiin hyökkäyksiin kykenevä RQ-180 täyttää tehtäviltään SR-71:n jättämän aukon. Tiedustelualuksesta ei tiettävästi ole ainoatakaan näköhavaintoa.

Lue Tekniikan Maailman näköislehdestä Blackbirdiä käsittelevä artikkeli vuodelta 1975!