Hyvä on täydellisen pahin vihollinen. Maybach ei ole hyvä auto.

Stuttgartin Sindelfingenissä sijaitseva Center of Excellence, vapaasti suomennettuna Ylellisyyskeskus, tarjoaa automaailman erään huipentuman. Tänne voi asiakas tulla tapaamaan tulevaa ostostaan yksityisesti, tyylillä, joka taatusti vetää tavallisen vaihtoautohallisamoilijan sanattomaksi. Voisi sanoa, että palvelu auton mukaan. Maybach on ylellisyyden ääriarvo, jonka kanssa tänä päivänä kykenevät kilpailemaan ainoastaan Rolls-Royce ja Bentley.

Maybachin kori on pitkä, 62-mallissa jopa järkyttävän pitkä. Jäykkyyden ja kolariturvallisuuden yhdistäminen kohtuulliseen painoon on vaatinut tarkkuutta suunnittelussa sekä suurlujuusterästen ja kevytmetallien käyttöä. Katto, konepelti, ovet ja etulokasuojat ovat alumiinia, tavaratilan kansi ja varapyöräkaivo lasikuituvahvisteista muovia. Pitkän mallin raakakori painaa näillä eväillä kohtuulliset 622 kiloa. Paino kuitenkin yli nelinkertaistuu, kun mukaan liitetään kaikki tekniikka, sisustus ja varustus.

Moottori on iso ja vahva, ja sotaa edeltävien esikuviensa mukaan tietysti 12-sylinterinen. Vaihteistona palvelee vahvistettu viisivaihteinen automaatti. Alustarakenteet ovat tuttuja Mercedes-rakenteita, mutta luonnollisesti Maybachia varten vahvistettuja ja viritettyjä. Jarrut ovat SL- ja E-sarjan tapaan sähköhydrauliset, mutta tässäkin kohdassa Maybach korottaa panoksia. Järjestelmä on tavallaan kaksinkertaistettu, mikä merkitsee kahdeksaa jarrupiiriä.

Maybachin kuljettajan valtakunta on viimeisen päälle varusteltu, muttei oikeastaan tarjoa mitään omituisuuksia. Maybachin ohjaamoon on helppo kotiutua, sillä ajoasentoa ja käyttökytkinten logiikkaa myöten se on selvästi läheistä sukua S-sarjalaiselle. Kaasupoljin ja vaihteiston toiminta on viritetty vieläkin tasaisempaa ja arvokkaampaa kyytiä ajatellen. Poljin vaatii runsaita liikkeitä, joten lähdöt on helppo säädellä silkinpehmeiksi. Oikeastaan ainoat tottumista vaativat asiat ovat mittasuhteet. S-sarjan pitkääkin versiota 74 senttiä pidempi akseliväli ja toistakymmentä senttiä suurempi leveys on syytä ottaa tosissaan.

Maantiellä, saati sitten suoralla moottoritiellä Maybach ei juurikaan eroa normaalista edustusautosta. Mutkaisimmilla reiteillä massa tuntuu, eikä auto voimavaroistaan huolimatta oikein houkuttele yritteliääseen etenemiseen. Tavallista kuukausipalkka-autoilijaa voi jopa lohduttaa se, että ohjaustunto ei ainakaan koeajoyksilössä yltänyt edes normaalille Mercedes-tasolle. Keskialueella oli hämäryyttä, ja auto pyrki vaeltelemaan tien kallistusten mukaan.

Venyttävästä suorituskyvystä puhukoot 405 kW, 900 Nm ja 5,4 sekuntia puolestaan. Voimaa on tarpeeksi tilanteesta riippumatta.

Oikea tapa tarkastella Maybachin kykyjä on tietysti siirtyä takaistuimelle. Toista metriä pitkä oviaukko ei ahdista, ja nappanahkainen yksittäisistuin suorastaan imaisee syleilyynsä.

Pikakurssi kymmenien säädinten ja lokeroiden käyttöön on paikallaan, mutta sitten voi rentoutua ja antaa kuljettajan viedä. Sähkömoottorit töihin, eli istuin lepoasentoon, hieronta ja istuintuuletus käyntiin, verhot kiinni ja kaukosäätimellä dvd-soitin toistamaan mielikonserttia istuinkohtaisella surround-äänellä. Varustelistaa on edes turha yrittää luetella. Normaalin kuolevaisen mielikuvitus ei riitä keksimään kaikkea mitä Maybachiin on tarjolla. Teoriassa erilaisia varuste-, väri- ja verhoiluyhdistelmiä on yli kaksi miljoonaa. Ellei se riitä, myös toiveisiin ”menun ulkopuolelta” tehdas suhtautuu ymmärtäväisesti.

Kun kuljettaja painaa kaasua, voi vain todeta, että tämän sivistyneemmin ei huippuluokan suorituskykyä enää voine toteuttaa. Takatilan nopeusmittarin viisarilla on kiire, mutta mikään ei rähise tai nyi. Parhaiten kiihtyvyyttä ilmentää B-pilarin vaatekoukkuun ripustetun päällystakin ojentuminen vaakasuoraksi. Olipa puhe viimeistelystä, sisävalaistuksesta, jousitusmukavuudesta, melutasosta tai ilmanvaihdosta, ei huomautettavaa juuri ilmene. Olosuhteet ovat lyhyesti todettuna sellaiset, että niihin voisi tottua pelottavan nopeasti. Tässä autossa todella tuntee olevansa ylellisyyden ohituskaistalla.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 19/04, s. 10-16)