Georg Memmingin perustama Memminger on kunnostanut klassisia Kuplia vuodesta 1992 alkaen. Hyvässä maineessa oleva yhtiö on innostunut laajentamaan toimintaansa aivan omien tuotteiden kehittämiseen.

Roadster 2,7 on tutun näköinen, mutta samalla persoonallinen avoauto. Tiedotteen mukaan siinä on mallimerkinnän kokoinen nelisylinterinen (!) ilmajäähdytteinen bokserimoottori.

Tehoa on mukavasti 155 kilowattia, ja 247 Nm vääntömomentti kertoo siitä, ettei moottorin kylkeen ole ruuvattu ahdinta. Memminger ei osaa vielä kertoa auton suorituskyvystä, mutta uskoo sen saavuttavan kahdensadan kilometrin huippunopeuden.

Moottorin iskutilavuuden lisäksi myös sen sijainti poikkeaa perinteisistä Kuplista. Se on nimittäin sijoitettu taka-akselin etupuolelle. Moottorin asettamiseksi hyvin paikalleen akseliväliä on kasvatettu, mutta kori on kuitenkin alkuperäistä lyhyempi.

Moottorin uusi sijainti parantaa merkittävästi ajettavuutta, mikä on hyvä asia kasvanut teho huomioon ottaen. Voimavarat on otettu huomioon myös jarruissa, jotka on lainattu vanhemman sukupolven Porsche 911 -mallista. Jousitusta on vahvistettu, ja auton alle on asennettu 18-tuumaiset vanteet leveillä renkailla. Jollain konsteilla auton omamassa on saatu pudotettua 800 kiloon.

Memminger kunnioittaa vanhan hyvän ajan autoilua, minkä takia kojelautaan ei ole lisätty kosketusnäyttöä tai muuta elektroniikkaa. Mittaristossa on vain tarpeellinen, sillä kuljettajan on keskityttävä nauttimaan ajamisesta.

Ainakin toistaiseksi Roadster 2,7 on vain koemalli. Mutta mikäli se herättää riittävästi innostusta, Memminger voisi tehdä autoa kahdenkymmenen kappaleen sarjan. Ainakaan auton ulkonäön perusteella asiakkaiden löytämisen ei pitäisi olla ongelma. Ellei sitten raha muodostu esteeksi, sillä hinnan arvioidaan olevan kuusinumeroinen.