Tekisikö mielesi ajaa pisin mahdollinen suora ja yhteinäinen maareitti? Tai haastaa itsesi soutamalla maailman pisin suora ja keskeytymätön merimatka? Mistä kannattaisi lähteä liikkeelle?

Matkustuspähkinän ratkaisi viisi vuotta sitten yhdysvaltalainen asianajaja Patrick Anderson, ihan vain harrastuksenaan. Hän kertoo saaneensa innoituksen selaillessaan Wikipedian listausta maailman ääripisteistä.

Science-lehti uutisoi nyt, että kaksi tutkijaa on vahvistanut Andersonin videolla esittämät reitit. Reitit Anderson päätteli sijoittamalla pisteet kartalle.

Fyysikko Rohan Chabukswar United Technologies Research Centeristä Corkista Irlannista ja insinööri Kushal Mukherjee IBM:n tutkimuslaitoksesta New Delhistä Intiasta laittoivat isot koneet asialle. Heidän mielestään Andersonin reittiväitteillä ei ollut todisteita.

Nyt heidän tuloksensa on luettavissa julkaisua odottavien tieteellisten artikkelien verkkopalvelussa arXiv.

Tutkijat ottivat käyttöönsä datan, joka on Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation (NOAA) tuottamassa tiedostossa Maan pinnanmuodoista. Se kattaa koko maapallon noin 1,8 kilometrin tarkkuudella.

Koska malli sisältää myös korkeustiedot, siitä oli suhteellisen helppo päätellä, sijaitsivatko pisteet maalla vai vedessä.

Ensiksi tutkijat ratkaisivat yhtenäisen merimatkan. Laskenta oli geometriaa.

Kaikki suoraviivaiset linjat pallon päällä muodostavat niin sanotun isoympyrän eli ortodromin, joka kiertää koko pallon kuin vanne. Tutkijat pyrkivät tarkastamaan jokaisen isoympyrän maapallolta. 1,8 kilometrin resoluutiolla niitä löytyi 233 280 000 mahdollista. Niissä jokaisessa oli 21 600 pistettä joko maalla tai merellä.

Tämä tarkoitti 5 038 848 000 000 tarkistettavaa pistettä. Siis kova homma tietokoneenkin tarkistettavaksi.

Tutkijat ottivat hyödykseen optimointialgoritmin Petrickin metodilla. Tietokoneohjelma testaa ainoastaan joitain osajoukkoja kaikista mahdollisista.

Tavallinen kannettava tietokone selvisi optimaalisen merireitin laskennasta kymmenessä minuutissa.

Pisin yhtenäinen, suora merireitti kulkee Sonmianin rannoilta Pakistanista, Madagasgarin ja Afrikan mantereen välistä. Siitä se sujahtaa Patagonian eteläpuolitse Tyynellemerelle, jonka halki purjehdittuaan voi päätyä Alaskan saariston kautta Karagan piirin rantavesille Venäjälle.

Vaikka reitti karttaprojektiossa näyttää mutkittelevalta, pallolla se itse asiassa etenee varsin suoraviivaisesti. Matkan pituus on 32 089,7 kilometriä.

Tarkastelu pallon pinnalla osoittaa merireitin suoruuden.

Maareitin laskentaan tietokoneelta kului 45 minuttia. Tuloksena oli 11 241 kilometriä pitkä reitti Länsi-Portugalin Sagresista Quanzhoun Itä-Kiinassa. Matkan varrelle jää 15 maata.

Tarkistuslaskenta siis osoitti, että maantieteen harrastaja Patrick Anderson oli aivan oikeassa.

Suorin ja pisin yhtenäinen maareitti on 11241 kilometriä. Matkalla Portugalista Kiinaan kuljetaan 15 maan kautta.