… voi ostaa Phantomin viimeisimmän erikoismallin, jonka hinta on kolminkertainen vakioon verrattuna.

Suomessa Rolls-Royce Phantomilla ei ole hintaa, mutta Euroopassa se maksaa verottomana vakiovarustein noin 300 000 euroa. Kiinan uuden vuoden kunniaksi Rolls-Royce esitteli erikoismallin, jonka hinta on yli kolminkertainen perusmalliin verrattuna.

Kyseessä on kiinalaiskalenterin mukaisesti Year of the Dragon Edition, josta kerrottiin ensimmäisen kerran jo viime elokuussa. Autoa on ehostettu erilaisin tehostein, kuten kullanvärisellä koristemaalauksella tai puupaneeleihin ja nahkaverhoiluun sijoitetuilla lohikäärmeillä.

Rolls-Royce ei kerro myytyjen autojen tarkkaa määrää, mutta jokaiselle erikoismallille oli ostaja jo kaksi kuukautta esittelyn jälkeen. Yhtiö uskoo myyntinsä kasvavan nopeasti Kiinassa, jossa miljonäärien määrä on noussut kolmanneksi suurimmaksi Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Löytääkseen kaikki ostajat Rolls-Royce lisää jälleenmyyjäverkostoonsa kymmenen uutta pistettä vuoden 2011 lopussa siinä olleiden 14 rinnalle.