Viime viikko alkoi uutisella, jossa suuren teknologiavaikuttajan vanhat puheet ja töykeä käytös nousivat hyvin kriittisessä valossa esiin. Linux-käyttöjärjestelmän luoja Linus Torvalds sanoi jättäytyvänsä väliaikaisesti syrjään Linuxin kehityksen johtamisesta. Torvalds on vuosien mittaan räjähdellyt törkeästikin viesteissään ohjelmistokehittäjille, ja nyt hän halusi katsoa hetken peiliin ja miettiä omaa käytöstään.

Viime viikko päättyi monella tavalla samanlaiseen uutiseen: Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa edeltäjänsä Jorma Ollilan raivokohtauksista ja töykeästä käytöksestä hallituksen puheenjohtajana. Osansa huudoista olivat saaneet niin toimitusjohtaja Stephen Elop kuin Siilasmaa itsekin, kirosanojen sävyttämänä, Siilasmaa sanoo haastattelussa.

Nokian entiset johtajat eivät ole juuri julkisuudessa tuulettaneet likapyykkejään. Etenkin Jorma Ollila on säästynyt pitkälti arvostelulta. Hänen päätöksiään on toki kritisoitu, mutta harvemmin hänen käytöstään.

Mikään suuri uutinen Ollilan purkaukset eivät tietysti ole. Niistä on kiertänyt tarinoita vuosien ajan. Ollila itse pitää Helsingin Sanomissa Siilasmaan arvioita harhaanjohtavina tai virheellisinäkin.

On kuitenkin hyvä muistaa, että muutaman vuoden takaisessa Harri Saukkomaan kirjassa Mahdoton menestys Ollila itse kertoo käyttäneensä ”rähjäämistä” tietoisesti johtamiskeinona.

Välillä lisäsin tarkoituksella adrenaliinia kokoushuoneisiin, käytin tätä tapaa johtamisen välineenä. Jokainen osaa kuvitella kuinka pysähtynyt tunnelma voi olla säännöllisesti pidettävässä, kaksi tuntia kestävässä, jonkin yksikön toimintaa tarkastavassa kokouksessa. Tylsyys ja tekemisen meiningin puute ovat vaarallisia yritykselle. Ne ovat unilääkettä, joka muuttaa yhtiön johdon turpeaksi politbyrooksi. Halusin kamppailla tätä kehitystä vastaan ja lisäsin tarkoituksella energiaa ja intensiteettiä omaan käytökseeni. Jotkut saattoivat kokea sen rähjäämisenä.

Tuossa ajattelussa on itse asiassa tietyllä tavalla perää. Jokainen tietää sen tunteen, miten ihminen voi tehdä sisäisesti kuolemaa pitkässä kokouksessa. Energia ja intensiteetti ovat siinä tilanteessa hyväksi. Mutta energiaa ja intensiteettiä voi olla ilman rähjäämistäkin.

Kirja ei juuri sivua tätä aihetta enempää, joskin se jatkuu näin:

Minä kasvoin johtajana Suomen talouselämän ehkä näkyvimmällä paikalla, ja minunkin johtamistyylini muuttui vuosien saatossa. Särmät varmaankin hioutuivat. ”Ei niistä Jorman purkauksista kannata enää meteliä pitää, kun ne ovat niin paljon vähentyneet”, sanoi esimerkiksi Matti Alahuhta, yksi lähimmistä työkavereistani, joskus 2000-luvun alussa.

Niin herkullista tirkistelyä kuin nämä rähjäämisasiat ovatkin, olennaisempi paljastus Siilasmaan haastattelussa on, että ainakin hänen käsityksen mukaan Ollilan rooli hallituksen puheenjohtajana on ollut vähintään ongelmallinen. Siilasmaan mukaan hallitukseen tuotiin käsittelyyn vain asioita, joista Ollila oli jo sopinut operatiivisen johdon kanssa. Aitoa keskustelua vaihtoehdoista käytiin liian vähän. (Ollila on tästä näkemyksestä eri mieltä.)

Tieto yhtiön ongelmista etenkin ohjelmistopuolella tuntui tulevan hallitukselle aina yllätyksenä. Siilasmaa ehdotti vuoden 2009 lopulla Ollilalle Android-vaihtoehdon tutkimista, mutta Ollila hautasi ehdotuksen. Pari vuotta myöhemmin tehty päätös Windows Phonen valinnasta oli Siilasmaan mukaan hätäisesti tehty.

Siilasmaan ja Ollilan haastatteluissa on hätkähdyttävää, miten eri tavalla kaksi huippujohtajaa ja hyvin älykästä ihmistä voivat hahmottaa sen, mitä on tapahtunut.

Siitä voi kiistellä vaikka maailman tappiin (ja varmasti kiistelläänkin), oliko Windows Phonen valinta Nokialle tuhoisa virhe. Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta tosiasia on se, että kaikki Android-puhelimia tuolloin valmistaneet yhtiöt ovat edelleen elossa. Nokia oli ainoa yhtiö, joka valitsi ripustautumisen Windows Phoneen, ja Nokian kännykkäyhtiö oli ainoa yhtiö, joka tuhoutui. Onneksi verkko-Nokia sentään selvisi.

”Jos yhtiö on alallaan maailman suurin, sillä on eniten rahaa, suurimmat tutkimus- ja tuotekehityspanostukset, mutta siitä huolimatta se häviää kilpailun, ei voi olla kysymys mistään muusta kuin johtamis­ongelmasta”, Siilasmaa sanoo Helsingin Sanomissa.

Tässä olisi itse kullekin nyt hyvä oppimisen paikka.