Vuonna 2009 kuollut poptähti Michael Jackson tuli kuuluisaksi paitsi monien superhittiensä myös näyttävien tanssiliikkeidensä ansiosta.

Legendaarisen Moonwalk-kävelyn lisäksi toinen Jacksonin kuuluisimmista liikkeistä oli vuoden 1987 Smooth Criminal -videolla ensi kerran esitelty tanssiliike, jossa hän näyttää kallistuvan 45 asteen kulmaan. (Videolla temppu tehdään noin seitsemän minuutin kohdalla.)

Nyt kolme neurokirurgia – jotka kertovat olevansa myös Jackson-faneja – on julkistanut tutkimuksen, jossa on analysoitu tarkemmin tuota liikettä.

Journal of Neurosurgery –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa on selvitetty sitä, mitä kaikkea tuohon painovoimaa uhmaavaan liikkeeseen kuuluu neurokirurgian näklkulmasta. (Linkki ei vielä toiminut tämän artikkelin julkaisuhetkellä.)

Tutkimuksessa tutkijat huomauttavat, että vahvimmatkin tanssijat pystyvät kallistamaan itseään vain 25–30 asteen kulmaan ilman kaatumista. On siis selvää, että Jacksonkin on tarvinnut temppuunsa jonkinlaista apua.

Videolla Jacksonin kallistumistempun toteuttamiseen käytettiin naruja ja köysiä hänen tukemiseensa.

Samaa kallistumistemppua esitettiin myös konserteissa. Niissä Jacksonia autettiin patentoidulla keksinnöllä, jossa kenkä kiinnittyi lattialla olevaan kiinnikkeeseen ja piti häntä paikallaan hänen kallistuessaan.

Tutkijat varoittavat muita neurokirurgeja siitä, että nykyisin koko ajan hurjempia temppuja yrittävät tanssijat ovat vaarassa vaurioittaa selkärankaansa.

Jackson on ollut monille esikuva, mutta hän on ollut myös ”haaste lääketieteelle”, sanoo tiedotteessa intialaistutkija Manjul Tripathi.