Idea keskustatunnelista Helsingin keskustan alitse on jälleen herännyt kokoomuspiireissä, kertoo Helsingin Sanomat.

Kokoomuspoliitikko Risto Rautava lehden mukaan pyytänyt konsulttiyritys Inspiraa tutkimaan, minkälaisilla ehdoilla Länsiväylältä Sörnäisten rantatielle kulkeva 3,5 kilometrin pituinen keskustatunneli voitaisiin toteuttaa.

Alustavien laskelmien mukaan tunneli olisi toteutettavissa kokonaan yksityisten sijoittajien rahoilla – jos käyttömaksuja kerättäisiin 2–3 euroa tunneliin ajavaa autoa kohden.

Esimerkiksi jos autoja olisi 50 000 päivässä ja tunnelin rakentaminen maksaisi 720 miljoonaa euroa, pitäisi tunneliin ajajilta pyytää 2,60 euroa ajoa kohden.

Joissakin aiemmissa laskelmissa hinnaksi on tullut jopa 7 euroa.

HS kirjoittaa, että käyttömaksuihin perustuvan tunnelin rakentaminen tarkoittaisi sitä, että Helsingin pitäisi pystyttää vielä ankarammin hinnoitellut tietullit maanpäällisen keskustan ympärille. Muuten autoilijat eivät hakeutuisi tunneliin, ja se taas tulisi kalliiksi veronmaksajille.

Keskustatunneli on ajatus, joka on elänyt pitkään, mutta se on kaatunut monta kertaa. On edelleen hyvin kyseenalaista, onko sillä tarpeeksi poliittista kannatusta edetäkseen.

Tekniikan Maailma on kirjoittanut keskustatunnelisuunnitelmista reportaasissaan vuonna 2005.