Luonnon taustasäteilyä on kaikkialla, eikä sitä voi kovin helposti välttää. Jo pitkään on kuitenkin tiedetty, että lentokoneessa altistuu suuremmalle säteilymäärälle kuin maanpinnalla. Syynä on avarauuden säteily, josta osa pääsee Maan magneettikentästä huolimatta ilmakehään.

Kosmisen säteilyn määrä on maanpinnalla noin 0,33 millisievertiä (mSv) vuodessa, kun esimerkiksi lentokoneessa työskentelevä altistuu noin 2 millisievertille vuodessa.

Sekin tiedetään, että säteily on voimakkaampaa maapallon napa-alueilla. Hyvin pohjoisessa kulkevilla lennoilla saa keuhkoröntgeniä vastaavan säteilyannoksen (noin 0,1 mSv) suunnilleen 12,5 tunnissa, kun etelämpänä siihen kuluu 25 tuntia ja päiväntasaajan lähellä noin 100 tuntia.

Tähän asti on kuitenkin luultu, että säteily on suunnilleen tasaista ja että se tulee pääasiassa aurinkotuulesta ja muusta ulkoavaruuden säteilystä.

Yksi uskottavimmista teorioista on se, että Maan niin sanotuille Van Allenin vyöhykkeille vangitsemat hiukkaset pääsevät ”vuotamaan” ilmakehään.

Tämä käsitys ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Nasan säteilyä tutkineessa ARMAS-hankkeessa (Automated Radiation Measurements for Aerospace Safety) tehtyjen mittausten perusteella on havaittu.

”Olemme lennättäneet säteilymittareita 264 lennolla, jopa 17,3 kilometrin korkeudessa vuosina 2013–2017”, kertoo W. Kent Tobiska mittauksista Spaceweather.com-sivuilla.

”Vähintään kuusi kertaa anturimme ovat tallentaneet ionisoivan säteilyn alueita, joiden voidaan ajatella oleva eräänlaisia pilviä.”

Stratosfäärissä on siis alueita, joissa säteily on jopa kaksinkertainen normaaliin kosmiseen säteilyyn verrattuna. Paikoin se on jopa enemmän kuin kaksinkertainen, mutta näitä poikkeaman poikkeamia tutkitaan vielä, eikä niiden tietoja ole julkistettu.

Tutkijat eivät tarkkaan tiedä, mistä säteily tulee, mutta auringon tai muun kaukaisen avaruuden lähettämää se ei ole, joten nyt etsitään kolmatta säteilylähdettä.

Yksi uskottavimmista teorioista on se, että Maan avaruudessa sijaitseville, niin sanotuille Van Allenin vyöhykkeille vangitsemat suurienergiaiset hiukkaset pääsevät jotenkin ”vuotamaan” ilmakehään, jossa ne osuvat happi- ja typpimolekyyleihin, mistä aiheutuu gammasäteilyä.

Kaiken kaikkiaan kyseessä ovat hyvin pienet säteilymäärät, jotka eivät ylitä normaalin taustasäteilyn määriä, mutta mikään määrä säteilyä ei varsinaisesti ole terveellistä. Jos säteily tosiaan esiintyy pilvinä, niiden sijaintia kannattaisi yrittää ennakoida ja lentokoneiden kannattaisi kiertää ne samaan tapaan kuin esimerkiksi ukkosrintamia kierretään.

”Tämä huomioisi lähinnä lentohenkilökunnan, mutta se hyödyttäisi myös paljon lentäviä sekä raskauden alkuvaiheessa olevia naisia”, Tobiska sanoo New Scientistissa.

Tutkimus on julkaistu Space Weather -tiedejulkaisussa.