Italiassa sijaitseva ”supertulivuori” Campi Flegrei saattaa olla lähellä uutta suurta purkausta, varoittavat tutkijat.

Viimeksi vuonna 1538 purkautunut tulivuori on herättänyt huolta jo aiemmin tänä vuonna. Nyt uudessa tutkimuksessa on arvioitu tulivuoren liikkeitä ja toimintaa viimeksi kuluneiden 500 vuoden aikana.

Tutkijat arvioivat, että tulivuori on saavuttamassa ”kriittisen vaiheen”, missä levottomuuksien jatkuminen voi johtaa purkaukseen.

Purkaukseen olisi tutkijoiden mukaan tärkeää varautua, sillä sen lähistöllä asuu 360 000 ihmistä, ja lähellä olevassa Napolissa asukkaita on lähes miljoona.

University College Londonin ja Vesuviuksen Observatorion tutkijat arvioivat, että 1950-luvulta jatkuneet liikkeet ovat kasvattaneet maankuoreen kertynyttä energiaa ja tehneet tulivuoresta alttiimman purkautumisella.

Tulivuori on ollut ajoittain levoton 67 vuoden ajan, ja se on johtanut pieniin maanjäristyksiin ja maan nousemiseen. Levottomuuksia ja liikettä selittävät magman liikkeet kolme kilometriä tulivuoren alta.

Samanlaista levottomuutta tulivuori osoitti myös yli 500 vuotta sitten. Tuolloin levottomuutta kesti vuosisadan ajan ennen suurta purkausta vuonna 1538.

”Tutkimalla sitä, miten maa halkeilee ja liikkuu Campi Flegrein alueella, me uskomme sen olevan saavuttamassa kriittistä vaihetta, missä levottomuuksien jatkuminen lisää purkauksen todennäköisyyttä”, tutkimusta johtanut Christopher Kilburn UCL:stä sanoo.

Purkauksen ajankohtaa on kuitenkin mahdotonta ennustaa tarkasti, ja se voi olla vielä vuosikymmenienkin päässä.

Vuonna 1538 tapahtunut purkaus kesti peräti kahdeksan päivää.

Massiivisin purkaus alueella kuitenkin tapahtui 39 000 vuotta sitten, jolloin tapahtui suurin purkaus viimeksi kuluneen 200 000 vuoden aikana.

Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan tuo purkaus käynnisti “tulivuoritalven”, joka johti nykyihmisiä edeltäneiden Neandertalin ihmisten tuhoon.

“Nämä alueet ovat ainoita, joissa syntyvillä purkauksilla voi olla globaaleja katastrofaalisia seurauksia, joita voi verrata isoihin meteoriitti-iskuihin”, sanoi aluetta valvovan porausprojektin johtaja Giuseppe De Natale vuonna 2012, kun Italian viranomaiset nostivat alueen seurantatasoa.