Ihmiset elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa bakteerien ja virusten kanssa. Paiserutosta isorokkoon ihmiskunta on taistellut tauteja vastaan, samalla kun taudinaiheuttajat ovat kehittäneet uusia keinoja tunkeutua elimistöömme.

Kun penisilliiniä alettiin käyttää lääkkeenä 1920-luvulla, bakteerikannat alkoivat kehittyä vastustuskykyisiksi antibiooteille. Taistelu patogeenejä vastaan on loputon.

Ilmaston lämpeneminen saattaa tuoda mukaan uhkia, jotka eivät liity merenpinnan nousuun tai ääri-ilmiöiden lisääntymiseen.

Mitä tapahtuisi, jos ihmiskunta altistuisi yhtäkkiä taudinaiheuttajille, jotka ovat meille täysin uusia tai uinuneet jäätyneinä tuhansien vuosien ajan? Aiheen on nostanut esiin muun muassa BBC äskettäisessä artikkelissaan.

Hapeton, kylmä ja pimeä ikirouta tarjoaa patogeeneille täydelliset olosuhteet selvitä hengissä jopa miljoonien vuosien ajan.

Pernaruttoa Siperiassa

BBC kertoo viime kesänä Siperiassa Jamalin niemimaalla syntyneestä pernaruttoepidemiasta, joka aiheutti 12-vuotiaan pojan kuoleman ja vei jopa 20 ihmistä sairaalahoitoon. Vallitsevan teorian mukaan epidemia sai alkunsa 75 vuotta sitten kuolleesta, pernaruttoa kantaneesta porosta, joka pysyi jäätyneenä viime kesän lämpöaaltoon saakka.

Porojen vanhoissa joukkohaudoissa elinkelpoisena selvinnyt Bacillus anthracis -bakteeri on uhka nykyään eläville poroille – ja valitettavasti myös ihmiselle. Kuvan porot eivät liity tapaukseen.

1900-luvun aikana noin miljoona poroa kuoli Siperiassa pernaruttoon. Koska jäätyneeseen maahan on vaikea kaivaa syviä hautoja, useimmat 7 000:sta sairastuneiden porojen joukkohaudoista ovat hyvin matalia.

Sulaessaan poro vapautti tappavaa Bacillus anthracis -pernaruttobakteeria lähialueen maaperään ja vesistöihin. Se johti kahdentuhannen poron sairastumiseen ja lopulta tauti tarttui myös ihmisiin.

Tutkijat pelkäävät, ettei kyseessä ole yksittäistapaus. Vielä suurempi huolenaihe on, minkälaisia taudinaiheuttajia löytyy vanhemman jään sulaessa. Arktisen merijään sulaminen ja teollisuuden lisääntyminen pohjoisilla alueilla voi pahimmillaan johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Esimerkiksi kaivostoiminta voi herättää ikivanhoja taudinaiheuttajia.

Vuosina 1918–1919 riehunut espanjantauti eli tappava influenssa surmasi arvioiden mukaan jopa 30–100 miljoonaa ihmistä. Tutkijat ovat löytäneet toimintakykyisiä espanjantaudin aiheuttajaviruksia Alaskan tundra-alueiden joukkohaudoista.

”Ikiroudan sulamisen seurauksena 1700- ja 1800 -luvuilla riehuneet tappavat tartuntataudit voivat tehdä paluun”, Venäjän tiedeakatemian tutkijat Boris Revich ja Marina Podolnaya totesivat vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessaan.

Muukalaisia kaukaa menneisyydestä

On myös mahdollista, että arktisten alueiden ensimmäisiä asukkaita, neandertalin- ja denisovanihmisiä vaivanneet taudit palaavat vaivaamaan myös meitä.

”Mahdollisuus saada virus kauan sitten sukupuuttoon kuolleilta ihmisensukuisilta lajeilta on selvä merkki siitä, että ajatus viruksen täydellisestä hävittämisestä maapallolta on mahdoton. Tällainen ajattelu on omiaan lisäämään valheellista turvallisuudentunnettamme”, kertoo evoluutiobiologi Jean-Michel Claverie Aix-Marseillen yliopistosta.

Meksikolaisesta luolasta on löydetty jopa 4 miljoonaa vuotta vanhoja mikrobeja. Bakteerit löydettiin neljänsadan metrin syvyydestä maan alta, Lechuiguillan kansallispuiston luolastoista. Luolan kerrotaan olevan niin eristäytynyt, että veden kulkeutuminen maan pinnalta luolaan kestää jopa 10 000 vuotta.

Huolimatta bakteerien iästä tai eristäytyneisyydestä, niiden huomattiin olevan vastustuskykyisiä kahdeksalletoista antibioottityypille. Koska bakteerit ovat olleet eristyksissä miljoonien vuosien ajan, niiden kehittämä antibioottien vastustuskyky ei johdu ihmisen toimista.

Löydös siis osoittaa, että antibioottiresistanssia on ollut olemassa miljoonia tai jopa miljardeja vuosia.

Tutkijayhteisö ei ole yhtä mieltä siitä, kuinka huolissaan ikiroudan sulamisen aiheuttamasta bakteerien heräämisestä pitäisi olla. Claverien mukaan mahdolliset riskit on kuitenkin syytä ottaa huomioon:

”Tutkimuksemme todistavat, että mahdollisuus patogeenien virkoamiselle on todellinen. Kuinka todennäköistä se on, siihen emme osaa vastata. Bakteerit voivat olla sellaisia, joita vastaan olemme varustautuneet. Ne voivat myös olla viruksia tai vastustuskykyisiä bakteereja. Jos patogeeni ei ole ollut kontaktissa ihmisten kanssa pitkään aikaan, immuunijärjestelmämme ei ole valmis taistelemaan sitä vastaan. Se voi olla vaarallista.”