Toukokuussa 2015 käydyissä hallitusneuvotteluissa perussuomalaiset vaativat, että hallitusohjelmaan kirjataan moottoripyörille ja veneille uusi vero. Alkusyksystä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kehui tiedotustilaisuudessa, että ”juppiskootterit” saadaan nyt verolle.

Veroilla tavoitellaan moottoripyörien ja huviveneiden omistajilta yhteensä 50 miljoonan verokertymää, joista 30 miljoonaa tulisi moottoripyörien omistajilta. Tavoitteen toteutumista epäillään valtionvarainministeriössäkin, ja budjettiriihessäkin enemmistö oli hanketta vastaan.

Moottoripyöräkauppiaat pelkäävätkin alan ajautuvan suuriin vaikeuksiin ja veikkaavat, että valtio ennemminkin kärsii kuin hyötyy näillä veroilla.

Moottoripyörämaahantuojat ja moottoripyöräkauppiaat julkistivat lokakuussa kannanoton, joka ennustaa veron tuovan valtiolle 23 miljoonan euron tappiot.

Alan edustajat muun muassa arvioivat, että vero johtaa liikenteessä olevan moottoripyöräkannan vähenemisen nykyisestä 220000 pyörästä noin 40 prosenttia eli 132 000 pyörään.

Valtio myös menettää 30-32 miljoonaa euroa arvonlisäkertymää, kun moottoripyöräliikkeet joutuvat leikkaamaan liiketoimintaansa, alalla arvioidaan.

”Pääkaupunkiseudun moottoripyöräliikkeet saattavat juuri ja juuri säilyä hengissä omistusverosta, mutta monelle maaseudun moottoripyöräliikkeelle tämä tietää kuoliniskua”, Anu Åberg Tuusmotor Oy:stä kertoo TM:lle.

”Tullessaan vero aiheuttaa alalle melkoisen määrän konkursseja ja työttömyyttä.”