Mitä ihmettä tapahtuu KIC 8462852 -tähdellä?

Jo yli vuoden ajan tiedemiehet ovat ihmetelleet kyseiseltä tähdeltä kantautuvia erikoisia valoilmiöitä. Tähdeltä kantautuva valo on ollut niin erikoista, että eräs astronomi on tarjonnut selitykseksi jopa ”avaruusolioiden megarakennelmaa”.

Kuten tavallista, jokaiseen selitykseen, johon liittyvat avaruusoliot ja niiden megarakennelmat, pitää suhtautua varauksella. Ja nyt näyttää siltä, että valoilmiöihin on keksitty järkevämpi, joskin kiistatta hieman tylsempi selitys, kertovat muun muassa Science Alert ja Gizmodo.

Columbian yliopiston tutkijat arvioivat, että KIC 8462852 – joka on tunnettu myös niin sanottuna Tabbyn tähtenä – on saattanut jossain vaiheessa elinkaartaan ”nielaista planeetan”, joka on tuhoutunut sirpaleiksi.

Välkkyvät valot, jotka tähdestä kantautuvat, saattavat tutkijoiden mukaan selittyä yksinkertaisesti siltä, että planeetan tai sen kuun jäänteet tulevat ajoittain tähden lähettämän valon eteen.

Tämä selittäisi sekä tähden valon nopean, äkillisen himmentymisen että sen pidempiaikaisen himmentymisen.

Tutkimus julkaistaan  Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -lehdessä.

Törmäys 10 000 vuotta sitten

Columbian yliopiston tutkijat sanovat, että jos KIC 8462852 on todella nielaissut planeetan, se olisi aluksi kirkastunut voimakkaasti. Sen nykyinen himmeneminen selittyy sillä, että se on palaamassa normaalitilaansa.

Törmäys planeetan ja tähden välillä on saattanut tapahtua noin 10 000 vuotta sitten, tutkijat arvioivat.

Tutkijat jatkavat yli 1000 valovuoden päässä olevan tähden tarkkailua varmistaakseen, pitääkö uusin hypoteesi paikkansa.

Joidenkin tiedemiesten mukaan tähden välkkyvä valo voi johtua siitä, että tähden ja Maan välissä jossain muualla on jotain, joka ajoittain tulee valon eteen sen sijaan, että tähti olisi nielaissut planeetan.