Sitä ammuttiin ja lyötiin ja kohdeltiin kaltoin lukemattomilla tavoilla, mutta aina se vain kokosi itsensä ehjäksi ja palasi vainoamaan uhrejaan.

Ai mikä? No tietysti vuonna 1991 ensi-iltansa saaneen Terminator 2 – Tuomion päivä -elokuvan pääpahis, ”uudenlainen terminaattori” T-1000. Se kun koostui jonkinlaisesta nestemäisestä metallista, joka saattoi ottaa minkä muodon vain halusi.

1990-luvun alussa nanotekniikka ja tekoäly olivat vasta lähinnä teorian tasolla olevia käsitteitä. 25 vuodessa tekniikka on kuitenkin kehittynyt huimaa tahtia, ja enää ”nestemäinen robotti”, aikanaan täysin utopistinen ajatus, ei enää tunnukaan täysin mahdottomalta.

Emme siis sano, että vielä kannattaa huolestua, mutta…

Nestemäisen metallin hallinta on tosin toistaiseksi vielä kehitysasteella. Kiinalaisen Shenzhenin yliopiston tutkijaryhmä on kuitenkin tehnyt läpimurron sen ominaisuuksien kehittämisessä.

Nestemäistä metallia on jo nyt mahdollista valmistaa esimerkiksi galliumin, tinan ja indiumin seoksesta. Tällaisesta seoksesta valmistetuilla pisaroilla on paljon käyttökohteita esimerkiksi lääkkeiden tarkassa kohdistamisessa syöpäsoluihin, pieninä moottoreina tai esimerkiksi biomateriaaleina.

Tähän asti ongelmana on ollut pisaroiden pinnan nopea hapettuminen, ja näin syntynyt oksidikerros on pilannut pisaroiden ominaisuudet. Ne esimerkiksi tarttuvat kiinni muihin pintoihin.

Shenzhenin yliopistossa pisarat on kuitenkin onnistuttu päällystämään polytetrafluorieteenillä (PTFE) eli tutummin teflonilla. Menetelmässä tuotetaan ensin kahdeksan mikrolitran (0,000008 litran) pisara, joka upotetaan kolmeksi sekunniksi natriumhydroksidiin (NaOH) eli lipeään. Lipeä auttaa pisaroita pysymään pyöreinä.

Tämän jälkeen pisaroita kieriteltiin teflonhiukkasissa, jotka tarttuivat niiden pintaan. Pinnoitetut pisarat olivat tarttumattomia (kuten olettaa sopii) ja lisäksi hyvin elastisia: pisarat pomppivat tiputettaessa, eivätkä ne jääneet muihin pintoihin kiinni.

Tällaiset ominaisuudet ovat välttämättömiä, jos nestemäisen metallin halutaan käyttäytyvät samalla tavalla kuin Terminator-elokuvan nestemäinen T-1000. Muuten se hajotessaan jäisi lattiaan kiinni eikä koskaan palaisi kokonaiseksi robotiksi.

Mutta miten sitten on sen tekoälyn laita? Eihän pelkkä teflonpinta tee metallitipoista vaarallista tappajarobottia?

No ei toki teekään. Mutta toisaalla tekoäly kehittyy huimaa vauhtia, ja yksi mielenkiintoisimmista kehityssuunnista on yksittäisistä, sinänsä melko tyhmistä yksiköistä koostuvat ”älyparvet”, jotka yhdessä jäljittelevät esimerkiksi aivojen hermosolujen toimintaa. Monista pienellä älyelektroniikalla varustetuista metallipisaroista rakennetut suuremmat kokonaisuudet voisivat ihan hyvin joskus tulevaisuudessa muodostaa älykkään ja muotoaan vapaasti muuttavan robotin.

Emme siis sano, että vielä kannattaa huolestua, mutta jos nimesi on John Connor, jossain vaiheessa olisi ehkä syytä vaihtaa nimeä. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Tutkimus metallipisaroiden pinnoittamisesta julkaistiin Materials Horizons -tiedejulkaisussa.