Unenpuute aiheuttaa kehossa matala-asteisen tulehduksen, joka rapauttaa soluja ja altistaa monille sairauksille. Aivojenkin toiminta kärsii, mutta onneksi vauriot yleensä korjaantuvat, kun unta saa taas.

Nukkuessa aivoissa tapahtuu muistille ja oppimiselle tärkeitä toimintoja. REM-unessa (univaihe, jossa nähdään eniten unia) hermosolujen yhteydet järjestyvät uudelleen. Päivän aikana kertyneet turhat viestiyhteydet karsiutuvat pois, jotta uusille tulee tilaa.

Syvässä unessa tärkein tieto säilötään pysyvään muistiin. Tähän aivot tarvitsevat rauhaa – siis unta.

”Kosmologi Stephen Hawking kykeni luomaan teoreettisen mallin maailman synnystä ilman yhtäkään juoksuaskelta, mutta hän ei olisi kyennyt samanlaiseen luovaan toimintaan ilman palauttavaa unta, kirjoittaa professori Markku Partinen yhdessä Anne Huutoniemen kanssa julkaisemassaan teoksessa Unen aika (2015).

Unenaikaisten toimintojen laaja mittaus seuraa raajojen liikkeitä, kuorsausta, nenän kautta kulkevaa ilmavirtaa, rintakehän ja pallean hengitysliikettä, happisaturaatiota, pulssia ja verenpainetta.

”Aivopesua” unen aikana

Aivoissa on hermosolujen lisäksi niin sanottuja gliasoluja, jotka toimivat hermosolujen tukena, muun muassa energiavarastoina. Unen aikana gliasolut tankkaavat varaenergiaa. Syvä uni on välttämätöntä aivoille myös siksi, että solujen aineenvaihdunta vilkastuu ja hermosoluihin kertyneet kuona-aineet poistuvat.

Gliasolut (kuvassa keltainen) huoltavat hermosoluja unen aikana.

Gliasoluja on aivoissa enemmän kuin varsinaisia hermosoluja. Glia-sana tulee liimaa tarkoittavasta kreikan kielen sanasta. Aiemmin oletettiin, että gliasolut pitävät hermokudosta koossa. Tämä ei pidä paikkaansa, mutta ne kyllä osaltaan antavat hermosoluille tukea.

Tanskalaisen Maiken Nedergaardin työryhmä julkaisi 2013 merkittävän tutkimustuloksen: unen puute voi johtaa haitallisen valkuaisaineen, beeta-amyloidin kertymiseen aivoihin. Tulos avasi uusia näköaloja muistisairauksien tutkimiseen, sillä esimerkiksi Alzheimer-potilaiden aivoihin on havaittu kertyvän epätavallisen paljon beeta-amyloidiplakkeja. Taudin syntymekanismia ei tosin ole vielä loppuun saakka selvitetty.

Suomessa univajeen vaikutuksia tutkitaan Sleep Team Helsinki -tutkimusryhmässä, jota johtaa kymmeniä vuosia unta tutkinut neurobiologi Tarja Stenberg. Viime vuonna ryhmään kuuluva Vilma Aho osoitti väitöskirjassaan, että univaje häiritsee kolesteroliaineenvaihduntaa.

Jo viikon altistuminen unenpuutteelle aiheutti muutoksia nuorten, terveiden ihmisten rasva-aineenvaihdunnassa. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että univajetta potevat ihmiset sairastuvat muita useammin sydän- ja verisuonitauteihin.

Pahimmillaan unenpuute voi jopa tappaa. Rottakokeissa koe-eläimet menehtyivät tai vaipuivat koomaan 11–32 päivän kuluessa, jos niiltä riistettiin mahdollisuus nukkumiseen. Ihmisillä samaa ei tietenkään voida viedä näin pitkälle, mutta eräissä kokeissa ja tietyissä sairaustiloissa nukkumattoman ihmisen terveys on romahtanut vajaassa kahdessa viikossa.

Toisaalta unetonkin ihminen saattaa torkahdella niin sanottuja mikrounia, jotka kestävät sekunneista minuutteihin ilman, että hän huomaa nukkuvansa. Näin hän välttää totaalisen univajeen, vaikka voikin olla erittäin väsynyt.

Unipolygrafialla tutkitaan unihäiriöitä. Näitä ovat esimerkiksi unenaikaiset hengityshäiriöt, levottomat jalat, liian lyhyeksi koettu yöuni sekä nukahtelusairaus eli narkolepsia.

Seurauksena tulehdustila

Stenbergin ryhmä tekee parhaillaan hiirillä laajaa koetta, jossa tutkitaan univajeen vaikutusta aivojen immuuni- eli puolustusjärjestelmään. Jo aiemmin on osoitettu univajeen aiheuttavan elimistössä matala-asteisen tulehduksen, joka aktivoi immuunipuolustuksen.

Elimistömme näyttäisi siis reagoivan unenpuutteeseen samalla tavalla kuin bakteerien tai virusten hyökkäykseen.

Matala-asteisen tulehduksen epäillään olevan monien laajoja kansanryhmiä koskettavien sairauksien taustalla. Siihen on yhdistetty kohonnut riski sairastua kakkostyypin diabetekseen, masennukseen, valtimonkovettumatautiin, moniin reumasairauksiin ja Alzheimerin tautiin. Siten Alzheimer-riski voi kasvaa sekä tulehdustilan että valkuaisaineiden haitallisen kertymisen kautta.


Parempaa unta hengityshoidolla

Noin 10 prosentilla kuorsaajista esiintyy unenaikaisia hengityskatkoksia eli uniapneaa. Vaivaa hoidetaan ylipaine- eli CPAP-laitteella, ja usein painonpudotus tukee hoitoa.

⬛ Yölliset hengityskatkokset voivat pisimmillään olla jopa yli puoli minuuttia. Uniapnean hoidossa käytetään yleisesti nenän kautta annettavaa ylipainehengityshoitoa eli CPAP -hoitoa (Continuous Positive Airway Pressure).

Siinä kasvoille asetettavan nenämaskin kautta hengitetään huoneilmaa pienellä ylipaineella, mikä estää hengitysteiden tukkeutumista unen aikana. Laite ei poista tautia, mutta parantaa unen laatua, vähentää koettua päiväväsymystä ja vähentää uniapnean aiheuttamia muita terveyshaittoja.

Apnea-sana tulee latinan sanasta apnoea, joka viittaa hengityskatkoon. Hengitystä tarkoittava pneuma on myös pneumatiikka-sanan pohjana.

Lähde ja lisätietoja: hengitysliitto.fi

Unilaboratoriosta kotioloihin

Unitutkimuksella on Suomessa pitkät perinteet. Muutaman vuosikymmenen aikana mittaustekniikka on kehittynyt niin, että monet sairaalaoloja vaatineet mittaukset voidaan nykyisin tehdä kotonakin. Unipatja on pienentynyt anturiksi, ja EEG-seuranta onnistuu nykyään omassa sängyssä.

Modernin unitutkimuksen kannalta ratkaiseva askel oli REM-unen löytyminen 1950-luvulla. Ranskalainen tutkija Michel Jouvet kutsui sitä ”paradoksaaliseksi uneksi” ja 1953 chicagolaiset tutkijat REM-uneksi (rapid eye movement).

Unen viisi vaihetta (S1–S4 ja REM) luokiteltiin vuonna 1968. Unen osa-alueet alettiin 2000-luvulla luokitella neljään vaiheeseen: N1, (torkkuminen) N2 (kevyt ja keskisyvä), N3 (syvä) ja REM-uni.

Nykyisin unilääketiede on kansainvälisesti tunnustettu omaksi tutkimusalakseen. Yhdysvalloissa sille on oma erikoistumisalueensa, mutta Euroopassa ei ole vielä omaa unilääketieteen erikoislääkäritutkintoa. Unitutkimus hajaantuukin lähinnä neurologian, neurobiologian, keuhkosairauksien, psykiatrian ja psykologian kesken.

Suomessa unitutkimusta alettiin määrätietoisesti tehdä 1970-luvulla Helsingin yliopistossa ja yliopistollisessa keskussairaalassa. Fysiologit tutkivat tuolloin unen mekanismeja. Ensimmäiset unirekisteröinnit tehtiin vuonna 1976 osittain omatekoisilla laitteilla. Samaan aikaan diagnosoitiin ensimmäiset uniapneat ja narkolepsiatapaukset.

Pulssioksimetri mittaa sydämen syketaajuuden ja veressä olevan hapen määrän tarkasti ja kivuttomasti.

”Teimme kahdesta verenpainemansetista rinnan ympärille ulottuvan vyön, joka mittasi paineen vaihtelua. Anestesiamaskeja käytettiin hengitysilman lämpötilamittauksiin. Kaikki tieto tallentui mustesuihkupiirturilla paperille, jota kertyi yhdessä yössä 300 metriä. Tietokone (Digital Equipment Corporationin PDP-11) oli kahden metrin korkuinen möykky”, professori, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen muistelee uransa alkuaikoja.

Partinen väitteli suomalaisten miesten unihäiriöistä vuonna 1982. Hän on omistautunut unen tutkimukseen siitä lähtien ja on nykyisin kansainvälisesti tunnettu unitutkija ja Helsingin Uniklinikan tutkimusjohtaja. Viime aikoina hän on perehtynyt erityisesti narkolepsian ja unettomuushäiriön hoitoon.

Helsingin lisäksi unta tutkittiin varhain myös Turussa, jossa muiden muassa Jukka Alihanka kehitti pitkään käytössä olleen unipatjan. Tavallaan samaa perua ovat nykyisin käytössä olevat herkät, sänkyyn asennettavat anturit, joiden kuluttajaversioita ovat Beddit- ja Emfit-nimiset tuotteet.

Nykyään unitutkimuslaitteisto mahtuu kämmenelle. Laaja unen laadun ja siihen liittyvien elintoimintojen mittaus eli unipolygrafia voidaan tehdä myös kotioloissa, kun ammattihenkilöstö kiinnittää mittalaitteet ja ohjeistaa niiden käyttöön.

Tutkimuskokonaisuuteen kuuluu univalve-rytmin ja vireystilan mittauksia, jotka perustuvat liike- ja kiihtyvyysantureihin sekä hengityksen ja sykkeen tarkkoja mittauksia. Sormenpäähän kiinnitettävä pulssioksometri mittaa veren happipitoisuutta, jolla on vaikutusta muun muassa vireystilaan. Aivosähkökäyrästä voidaan analysoida tarkasti muun muassa eri univaiheet ja niiden mahdolliset häiriöt.


Hidastus 
voi auttaa

⬛ Yleisin unihäiriön syy on ylivireystila, jonka tyypillisin aiheuttaja on stressi. Ajatukset jumiutuvat kiertämään pientä kehää, keho on stressihormonien vallassa ja nukkuminen alkaa pelottaa. Tuon kehän purkaminen on paras keino, ja siihen auttaa esimerkiksi liikunta, kaikenlainen rentoutuminen ja elämän rauhoittaminen tai ainakin taukojen järjestäminen. Koko elämää ei tarvitse eikä yleensä voikaan laittaa uusiksi, mutta pienikin lisäys vaikkapa liikunnassa sekä sähköisten laitteiden sammuttaminen hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa voivat auttaa jo kummasti.

Uni tarvitsee rauhaa

Nykyinen elämäntapamme ei ole nukkumisen fysiologian ja psykologian kannalta paras mahdollinen. Aivojen viriketulva on nyt suurempi kuin koskaan. Lisäksi kiire ja vuorokausirytmiä rikkova 24/7-elämäntapa ovat myrkkyä unelle.

Hyvän unen edellytyksiä ovat vakaa vuorokausirytmi ja kehon ja mielen rauhoittuminen. Vaikka elimistö kärsisi univajeesta, aivot eivät kykene rauhoittumaan, jos niille ei anneta siihen aikaa.

Ylivireystila ja jatkuvasti koholla oleva sympaattisen hermoston aktiivisuus liittyvät toiminnalliseen unettomuuteen, joka on yleisin unihäiriö. Siitä kärsii joka kolmas aikuinen. Erityisesti työikäisten unihäiriöt ovat lisääntymään päin.

Sosiaali- ja terveysministeriö on nostanut unettomuuden hoidon osaksi kärkihankettaan. Kymmeneen sairaanhoitopiiriin levitetään unettomuuden lääkkeettömän hoidon osaamista, joka on toistaiseksi aivan riittämätöntä tarpeeseen nähden.

Unettomuuden lääkkeetön hoito sisältää elämäntapaohjeistusta, unenhuolto- ja rentoutumisopetusta. Unettomuuden taustalta useimmiten löytyvän kehon ja mielen ylivireystilan hoitoon on kehitetty ryhmäterapia, jossa pureudutaan unettomuuden syihin ja sitä ylläpitäviin tekijöihin. Yleensä noin 6–7 tapaamisella päästään jo pitkälle, ja tulokset ovat pitkäkestoisempia kuin unilääkkeillä.

Psyykenlääkkeillä parempaa unta

Perinteisten unilääkkeiden, kuten bentsodiatsepiinien ja niiden kaltaisten eli z-lääkkeiden haitoista on puhuttu viime aikoina paljon. Päivätokkuraisuus ja muistin häriintyminen ovat haitoista yleisimmät.

Lääkkeiden vaikutus perustuu aivojen yleisimmän toimintoja jarruttavan välittäjäaineen eli GABAn voimistamiseen. Näillä lääkkeillä unen määrä pitenee, mutta laatu huononee.

Varsinaisten unilääkkeiden rinnalla on alettu käyttää myös hyvin pieniä annoksia psyyken- ja masennuslääkkeitä, jotka vaikuttavat uneen eri mekanismilla, histamiini-välittäjäaineen kautta. Nämä lääkkeet lisäävät syvän unen määrää ja siten parantavat unen laatua.

Luonnonlääkkeistä on tutkittu runsaasti muun muassa valeriaanaa, ja sen tehosta uneen on saatu jonkin verran näyttöä. Toisaalta valeriaana rasittaa maksaa suurina annoksina. Kamomillateellä voi olla rentouttavaa vaikutusta osana iltarutiineja, joten sen käytöstä ei ole ainakaan haittaa.


Väsyneenä ratissa?

Ajaisitko promillen humalassa? Et varmaankaan, mutta väsyneenä saatat ottaa yhtä ison riskin. 24 tunnin valvomisen vaikutus vireystilaan vastaa melko tarkkaan yhden promillen humalaa.

24 tuntia ei tarkoita välttämättä yhtämittaista valvomista: saman vaikutuksen saa aikaan useampi huonosti nukuttu yö. Jos kolmena yönä nukkuu 7–8 tunnin sijasta vain 4-5 tuntia, univajetta saattaa kertyä yhden kokonaan valvotun yön verran.

Jos henkilö lisäksi potee uniapneaa eli unenaikaisia hengityskatkoksia ja ottaa illalla pari lasillista tai uni- tai väsyttävän psyykenlääkkeen sekä lähtee aamulla liian lyhyen yön jälkeen ajamaan, hän on vakava riski itselleen ja muille.

Virallisten liikenneonnettomuustilastojen mukaan väsymys on syynä kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin kahdeksassa prosentissa tapauksia.

”Os10atekijänä väsymys on kuitenkin huomattavasti yleisempi. Kansainvälisesti vertailukelpoisten tilastojen mukaan vähintään joka viidennessä liikenneonnettomuudessa väsymys on myötävaikuttanut tapahtumiin. Tilastoissa sen merkitystä siis aliarvioidaan”, sanoo professori Markku Partinen.

Vireystilaan vaikuttaa moni asia, mutta yksi keskeinen, pysyvä tekijä on elimistön niin sanottu sirkadiaaninen rytmi. Se on valon tahdistama, noin 24 tunnin sykleissä toistuva kehon rytminen ominaisuus. Vireystila on sirkadiaanisen rytmin vuoksi alimmillaan aamuyöstä kello 1 ja 4 välillä.

”Vaikka olisi nukkunut edellisenä yönä normaalisti, mutta ajaa autoa neljän tunnin ajan aamuyöstä kello yhden ja kuuden välillä, vireystila laskee samalle tasolle kuin promillen humalassa”, Partinen sanoo.

Tähän tietysti vaikuttaa kunkin oma unirytmi, mutta valon vaikutusta sirkadiaaniseen rytmiin ei kukaan voi välttää.

EU-direktiivi ja uniapnea

Viime vuoden alussa astui voimaan EU-direktiivi, joka säätelee uniapneaa sairastavien autonkuljettajien terveystarkastuksia. Jos uniapnean vaikeusastetta kuvaava AHI (Apnea-Hypopnea -indeksi) on 15 (kohtalainen uniapnea) tai enemmän, ammattikuljettajan pitäisi käydä tarkistuttamassa vireystasonsa kerran vuodessa, tavallisen autoilijan kerran kolmessa vuodessa.

Suomessa Trafin säädökset pohjautuvat EU-direktiiviin, mutta ovat vielä tiukemmat: ammattikuljettajat pitäisi tarkastaa kuuden kuukauden ja normiautoilijat 12 kuukauden välein.

”Tähän eivät terveydenhuollon resurssit riitä. Tiettävästi Trafi onkin päivittämässä määräyksiään vastaamaan EU:n yleistä tasoa. Minä luottaisin tässä enemmän kuljettajien omaan vastuuseen kuin normeilla säätelyyn”, Partinen toteaa.

Monien asiantuntijoiden mielestä ammattikuljettajia pitäisi kannustaa hakeutumaan herkästi tarkistuksiin, jos he itse huomaavat vireystilansa horjuvan. Kysymykset kuten ”oletko ollut vähällä nukahtaa rattiin” tai ”oletko koskaan havahtunut päädyttyäsi ojanpientareelle tai väärälle kaistalle” kuvaavat hyvin kuljettajan riskialttiutta. Kyllä-vastaukset ovat hälytysmerkki.

Nopeudenvaihtelu varoittaa

Jokainen autoilija tietää, miten hirveää on ajaessa taistella väsymystä vastaan. Neuvot taukojen pitämisestä on syytä ottaa vakavasti.

Markku Partisella on vielä yksi hyvä neuvo väsymyksen havaitsemiseen.

”Jos huomaat vauhdin hidastuvan tahattomasti, esimerkiksi ajatkin yhtäkkiä 100 kilometrin tuntivauhdin sijasta 85:ttä, saattaa tarkkaavaisuutesi olla herpaantumassa. Jos sama toistuu uudelleen, olet erittäin todennäköisesti liian väsynyt. Silloin on syytä pitää tauko.”

Jos käytät tällaisessa tilanteessa vakionopeudensäädintä, ajat yhtä lujaa eteenpäin huomaamatta väsymystä.

Siksi Partisella on neuvo kaikille autoilijoille: älä käytä säätimiä, jos vähänkin epäilet olevasti väsynyt. On parempi pysyä vireänä ja säätää nopeutta itse kuin turvautua liiankin helppoon automaattiin.