Miltä kuulostaa lentokenttä, jossa on ympyränmuotoinen kiitorata?

Ensi kuulemalta idea voi kuulostaa vaaralliselta ja jopa mielipuoliselta. Tällaista radikaalia ideaa on kuitenkin ehdotettu niin sanotussa Endless Runway -projektissa (Päättymätön kiitorata), josta BBC teki viime viikolla jutun.

 

EU-komission rahoittaman projektin suunnittelijat ovat visioineet, että tarpeeksi pitkä ympyränmuotoinen kiitorata mahdollistaisi sen, että jopa kolme konetta voisi lähteä tai laskeutua siltä yhtäaikaisesti.

Lentokoneet voisivat myös laskeutua helposti riippumatta tuulen suunnasta. BBC:n mukaan koneet voisivat myös käyttää vähemmän polttoainetta.

Suunnitelelmassa on esitetty  halkaisijaltaan 3 kilometrin pituista pyöreää kiitorataa, jolta koneet voisivat nousta ja laskeutua tuulen suunnasta riippumatta. Jos halkaisija on 3 kilometriä, kiitoradan pituus on reilut 9 kilometriä. Mallissa kiitorata olisi jaettu 18 segmenttiin, eli siihen voisi liittyä useasta kohdasta.

Endless Runway -ryhmä on esittänyt, että nykymallilla rakennettujen lentokenttien tehokkuutta on vaikea parantaa.

”Matkustajat kokevat laskeutuessa samanlaisen käännöksen kuin mitä ilmassa kääntyminen tuntuu”, sanoo Hollannin lentokeskuksen johtaja Hank Hesselink BBC:lle. Se ei kuitenkaan tunnu ajelulta vuoristoradassa, hän lupaa.

BBC:n mukaan armeija on tehnyt 1960-luvulla testejä pyöreistä kiitoradoista, mutta kaupalliseen käyttöön ne eivät ole edenneet.

BBC:n mukaan tämä voi kuitenkin muuttua, jos lentoliikenteen kasvu jatkuu. Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä, että suunnitelma olisi etenemässä.