Etsiessämme kadoksissa olevia kotiavaimia kulutamme valtavasti aikaa kolutessamme juuri niitä paikkoja läpi, mistä ne eivät varmasti löydy.

Tyhjältä pöytätasolta huomattavan kokoisen avainnipun etsiskely on silkkaa ajanhukkaa. Tavaraa kerroksittain pursuavan työpöydän pälyily saattaisi kovassakin kiireessä mitä todennäköisemmin tuottaa enemmän tulosta.

Aberdeenin yliopiston psykologian tutkijat päättivät laittaa ihmisen visuaalisen erottelukyvyn koetukselle. He manipuloivat tietokoneen ruudulta tarkasteltavan kohteen taustavärejä niin, että yksi bongattavista esineistä pulpahti esiin puolikkaalla ruudulla ja toinen taas naamioitui taustaan toisella puolikkaalla.

Tutkijat tarkkailivat osallistujien silmien liikkeitä infrapunakameralla. Paras mahdollinen etsintästrategia oli olla vilkaisemattakaan puolelle, missä objekti oli näyttävästi esillä ja keskittyä nimenomaan naamioituneen esineen jäljittämiseen. Suurin osa kokelaista teki kuitenkin juuri päinvastoin, mikä pitkitti esineiden löytymistä.

Mutta miksi?

Selvittääkseen syyn toiminnalle tutkijat näyttivät nämä kolme kuvaa koehenkilöille. Koehenkilöiden tehtävänä oli löytää kuvista 45 asteen kulmassa oikealle osoittava viiva.

 

Yhtenäinen testikuva. (KUVA: Proceedings of the Royal Society B)

 

 

Hajanainen testikuva. (KUVA: Proceedings Of The Royal Society B)

 

 

Yhdistetty testikuva. (KUVA: Proceedings Of The Royal Society B)

 

Henkilöt kuluttivat kosolti aikaa penkoessaan silmäpareillaan yhdistetystä testikuvasta oikeanlaista viivaa.

Tämä osoittaa sen, että kokelaat eivät osanneet etsiä viivaa paikoista mistä saisi eniten informaatiota irti. Infrapunakameran nauhalta saatiin selville myös se, että koehenkilöt liikuttivat silmiään tarpeettoman paljon, kun he kävivät yhtenäistä testikuvaa lävitse.

Yhden teorian mukaan ihmisen visuaalisen erottelukyvyn suorituskyky on luonnostaan samalla tasolla ”optimaalisen” etsintä-strategian kanssa. Optimaalisen strategian tavoitteena on löytää objekti mahdollisimman vähäisin silmäliikkein aivojen laskiessa samalla informatiivisimman sijainnin.

Kilpaileva teoria väittää, että satunnaisella etsiskelyllä voidaan saavuttaa samoja tuloksia kun järjestäytyneellä menetelmälläkin. Kilpaileva teoria näyttääkin siis istuvan hyvin ryhmätestin lopputulemaan.

Toisin on, jos otetaan huomioon kaikki asiakohdat yksilötasolla. Joidenkin yksilöiden toiminta muistutti läheisesti ”optimaalisen” strategian soveltamista. Valtaosaa ihmisistä voidaan luonnehtia kuitenkin ”anti-optimaalisiksi”.

Syypäänä menettelylle voidaan pitää aivojen vaihtelevaa, puuttellista toimintaa tietyistä olosuhteista johtuen.

Tutkimus julkistettiin Proceedings of the Royal Society B-tiedejulkaisussa tällä viikolla.