Yhdysvalloissa Arkansasin osavaltiossa Midwayn kylässä todistettiin pari viikkoa sitten kummallista näkyä.

Science Alert -sivusto kertoo, että kylässä maassa olevasta reiästä purkautui 3,6 metrinen liekki. Liekki pieneni sen jälkeen hieman, mutta se paloi 2,4 metrin korkuisena 40 minuutin ajan syyskuun 17. päivänä.

Liekistä ei ole valitettavasti säilynyt kuva- tai videomateriaalia. Ilmiö on kuitenkin synnyttänyt värikkään keskustelun sen syistä.

Yksi teoria on ainakin suljettu pois.

”Mitä tulee hengelliseen Saatanaan, me olemme sulkeneet sen vaihtoehdon pois”, sanoo paikallinen tuomari Mickey Pendergrass Arkansas Democrat-Gazette -lehdelle. ”Hän ei tullut ulos tunkenut talikkoaan reiän läpi.”

Arkansas Geological Surveyn geologit arvioivat, että reiän on kaivanut maahan jokin eläin. Maan alla kuoppa levittäytyy metrin syvyydessä noin kolmen metrin päässä. Reikä on ollut paikalla jo kymmenen vuotta, ja se voi olla kuulunut esimerkiksi metsämurmelille tai vyötiäiselle.

Eläinten koloista ei normaalisti tietenkään tule ulos liekkejä. Tutkijat ovat tarkastaneet alueella olevat maanalaiset polttoaineäsäiliöt, mutta niistä ei paljastunut vuotoja. Arkansas Geological Surveyn tutkijat analysoivat parhaillaan maanäytteitä asian selvittämiseksi.

Täysin mahdollista on, että joku paikallinen pilailija on iskenyt ja sytyttänyt palon tarkoituksella. Jonain päivänä asia ehkä selviää.