Monacossa päämajaansa pitävän luksusristeilyihin erikoistuneen Silversea Cruises -varustamon Bahaman lipun alla seilaavalle Silver Spirit -laivalle tehdään kummia, kertoo USA Today -sivusto.

Laiva halkaistiin kahtia tarkasti. (KUVA: Silversea Cruises)

Laivan etummainen puolisko. (KUVA: Silversea Cruises)

Loppuvuodesta 2009 asti liikennöinyt 196 metrin risteilyalus nimittäin leikattiin keskeltä kahtia Italian Sisiliassa sijaitsevalla laivanrakennusyhtiö Fincantierin kuivatelakalla aiemmin maaliskuussa.

Kyseinen yritys on rakentanut myös M/S Pascal Lota-matkustaja-autolautan, joka tunnettiin aikaisemmin Tallinkin M/S Superstarina.

Laivasta leikattu osa. (KUVA: Silversea Cruises)

Pähkähullulta vaikuttavan halkaisun taustalla on kuitenkin täysin käypä, mutta epätavallinen ja harvinainen projekti: laivaa pidennetään uudella suuremmalla 15 metrin laajennuslohkolla.

Varustamon mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun millekään luksusristeilyalukselle tehdään kyseinen toimenpide. Valmis laajennuspala on jo siirretty paikalleen ja paloja kurotaan parhaillaan yhteen.

Laajennuspala valmisteltavana. (KUVA: Silversea Cruises)

Uunituore laivalohko saapuu. (KUVA: Silversea Cruises)

Laajennuksen myötä 210,7-metrisellä risteilylaivalla on entistä suurempi allasosasto sekä paranneltu spa-kylpylä. Laajennus pitää sisällään myös uusia ravintoloita sekä 68 matkustajapaikan edestä lisähyttejä.

Projektiin kuluu yhteensä noin 846 tonnia terästä, 110 kilometriä kaapelia sekä kahdeksan kilometrin edestä putkia. Hitsaustöitä siis varmasti riittää yli 500 rakentajan porukalle!

Uusi pala on paikoillaan! Vielä 450 tuhatta miestyötuntia hitsausta sekä muuta mukavaa jäljellä ja Jean S -yhtyeen ”Kaikki laivaan” -kappale pärähtää soimaan (ehkä)! (KUVA: Silversea Cruises)

Laivan on määrä olla risteilyvalmiina toukokuun 5. päivänä.

Katso video projektin etenemisestä alta!