Yhdysvaltalaisen Kalifornian yliopiston tutkijat ovat tutkineet hyvin voimakkaan synestesian alatyypin eli aistien keskisen sekoittumisen kanssa elävän naisen käyttäytymistä. San Diegon kaupungin kampusyliopiston tutkijat ovat onnistuneet keräämään järjestämistään koetilanteista kosolti lisätietoa liittyen siihen, millä tavoin ihmiset kokevat empatiaa eli myötäelämistä.

Tutkimustulokset on julkaistu Neurocase-tiedejulkaisussa. Naisesta ja tutkijoiden havainnoista kertoi New Scientist -sivusto.

”TC”-nimellä tutkimuksessa tunnetulla naisella on harvinainen sairaus, joka tunnetaan lääketieteessä peilikosketus-synestesiana. Sairauden kanssa elävät ihmiset tuntevat näkemänsä: jos toinen ihminen koskettaa toista etäällä peilikosketus-henkilön näkökentässä, henkilö tuntee kosketuksen omassa kehossaan.

Toisen ihmisen tuntoaistilla tunteminen johtuu peilisolujen eli empatianeuroneiden poikkevasta toiminnasta tuntosignaalien säestämänä. Nämä hermosolut jäljittelevät tarkkailijan perspektiivistä toisen ihmisen liikkeitä ja myös sitä, miltä ne tuntuvat.

Normaalisti aivot tunnistavat heti, kohdistuuko kosketus omaan kehoon vai jonkun muun kehoon, mutta peilikosketus-henkilöiden tuntosignaalit ovat huomattavasti heikompia. Täten aivot saavat vääristyneen käsityksen siitä, kenen tuntoaistista on kyse.

Tutkijat tarkastelivat ”TC:n” käyttäytymistä tilanteissa, joissa hän muun muassa purskahti räävittömään nauruun toista ihmistä kutitettaessa. Tutkiakseen nauruilmiötä tarkemmin tieteilijät esimerkiksi kutittivat naista spontaanisti ja katsoivat, kuinka paljon hän nauroi hauskoissa tilanteissa.

Kävi ilmi, että nainen ei pääosin nauranut sen enempää kuin tervekään henkilö. Naisen katsoessa henkilöä, jota kutitettiin kainalosta, hän repesi nauruun ja yritti lopettaa kutituksen tunkemalla kättään omaan kainaloonsa. Liike auttoi.

”TC:n” katsoessa videota, missä häntä kutitettiin, hän sai ”hallitsemattoman naurukohtauksen”. Tutkijoiden mielestä näytti siltä kuin hän olisi saanut kaksinkertaisen määrän kutitusta.

”Sen vuorovaikutuksen, joka sijaitsee sen välillä, miten erotamme itsemme ja toisen ihmisen toisistaan aivoissamme, uskotaan olevan tärkeä osa sitä, miten tunnemme empatiaa. Viimeaikaiset teoriat väittävät, että tämä vuorovaikutus voisi selittää yksilölliset erot empatian kokemiseen liittyen”, kertoi Lontoon yliopiston tohtori Michael Banissy New Scientistille. Banissy ei osallistunut tutkimukseen.

Tutkimukseen osallistunut San Diegon kampusyliopiston laboratoriopäällikkö Claudia Sellers on samoilla linjoilla Banissyn kanssa.

”Kyky simuloida toisten ihmisten tuntemuksia omassa kehossa ei ole sinällään erikoinen ilmiö, mutta hyvin äärimmäinen esimerkki siitä mitä me kaikki teemme. Jokainen meistä oleskelee empatian vaikutuspiirissä”, Sellers kuvaili.