Kun esiin nousee kysymys ”maailman vaarallisimmasta eläimestä”, ihmiset usein ajattelevat, että se on hai. Tappajahai-elokuvan kumileukaisen kalan hirveydestä huolimatta se ei kuitenkaan ole oikea vastaus.

”Ahaa, tämä on kompa – sehän on tietenkin ihminen”, monet sen jälkeen havahtuvat.

Mutta ei ole. Ihmiselle vaarallisin eläin ei myöskään ole toinen ihminen.

No mikä se sitten on? Yllättävää kyllä, se on suomalaisille hyvinkin tuttu pieni eläin. Mutta kerrataan kuitenkin ensin tappavien eläinten top 15 -listan muut sijat.

Lista perustuu soveltaen Business Insider -lehden koontiin vuodelta 2016, joka taas puolestaan perustuu vapaasti Bill Gatesin blogin grafiikkaan vuodelta 2014.

Eläinten kohdalla ilmoitetut luvut ovat arvioita vuosittain kuolleista ihmisistä keskimäärin, eivätkä välttämättä pidä paikkaansa joka vuosi. Lisäksi Business Insiderin ja Bill Gatesin luvut eroavat jonkin verran, mutta listan järjestys on suunnilleen sama.


15. Hai – 6 kuollutta vuodessa

Vaaralliseksi mielletty hai tappaa vuosittain vain muutamia ihmisiä, yleensä lainelautailijoita tai muita urheilijoita. Hyökkäykset perustuvat eläimen puolelta yleensä väärinkäsitykseen tai epätietoisuuteen, sillä hai ei pidä ihmistä saaliseläimenä.


14. Susi – 10 kuollutta vuodessa

Susi saattaa ajoittain lähestyä ihmisiä aggressiivisesti, ja tapauksia raportoidaan vuosittain joitain Euroopassakin, mutta kuolemantapauksia on vähän. Viimeinen suomalainen suden uhri oli 5-vuotias poika vuonna 1881. Intiassa sen sijaan raportoidaan jostain syystä vuosittain lähes kymmenen kuolemantapausta.


13. Leijona – 25 kuollutta vuodessa

Tansaniassa tehty tilasto kertoo, että vuosina 1990–2005 leijona olisi tappanut 563 ihmistä, eli noin 22 vuodessa. Sen päälle on laskettava Tansanian ulkopuolella sattuneet tapaukset, mutta niistä ei ole saatavilla luotettavia tilastoja.


12. Elefantti – 500 kuollutta vuodessa

Norsut tappavat yllättävän paljon ihmisiä vuodessa. National Geographic -lehti esitti vuonna 2005 arvion, että kuolleita olisi vuodessa noin 500. Ihminen tosin tappaa uhanalaisia norsuja vuodessa huomattavasti enemmän.


11. Virtahepo – 500 kuollutta vuodessa

Virtahevoilla on aggressiivisen eläimen maine, ja niitä on pidetty Afrikan vaarallisempana eläimenä. Kuolemantapauksia arvioidaan olevan noin 500 vuodessa.


10. Heisimadot – 700 kuollutta vuodessa

Heisimadot aiheuttavat neurosystiserkoosi-nimistä sairautta, johon kuolee vuosittain arviolta 700 ihmistä.


9. Krokotiili – 1 000 kuollutta vuodessa

YK ja FAO arvioivat krokotiilin olevan Afrikan vaarallisin eläin, mutta tarkkoja tilastoja asiasta ei ole. Länsimaissa sen sijaan krokotiilien tai alligaattorien aiheuttamat kuolemantapaukset ovat varsin harvinaisia.


8. Suolinkainen – 4 500 kuollutta vuodessa

Sukkulamatoihin kuuluva loiseläin suolinkainen aiheuttaa infektion, johon kuolee arviolta noin 4 500 ihmistä vuodessa, lähinnä lapsia. Suolinkainen on lapamadon ohella toinen Suomessa esiintyvä, ihmiseen tarttuva vaarallinen loinen.


7. Tsetsekärpänen – 10 000 kuollutta vuodessa

Afrikkalaiset tsetsekärpäset levittävät afrikkalainen trypanosomiaasi -nimistä parasiittistä infektiota, tutummin unitautia. Kuolemantapausten määrä on kuitenkin ollut laskussa.


6. Petoluteet – 12 000 kuollutta vuodessa

Petolude levittää Chagasin tautia eli amerikkalaista trypanosomiaasia. Tautia esiintyy erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa.


5. Makean veden kotilot – Yli 20 000 kuollutta vuodessa

Kotilot levittävät trooppisilla alueilla eläviä parasiittisiä matoja, jotka aiheuttavat skistosomiaasia (tunnetaan myös nimillä bilhartsia ja halkiomatotauti). WHO:n arvion mukaan se tappaa 20 000–200 000 ihmistä vuosittain. Ajoissa havaittuna se on kuitenkin täysin parannettavissa.


4. Koira – Yli 35 000 kuollutta vuodessa

Rabies eli vesikauhu tai raivotauti on äärimmäisen tappava virustauti, ja WHO:n arvion mukaan 99 prosenttia ihmisten rabiestartunnoista on saatu koirilta. Koirien rokottaminen on kuitenkin tehokas keino ehkäistä rabiesta.


3. Käärmeet – 100 000 kuollutta vuodessa

Arvioiden mukaan yli 100 000 ihmistä kuolee vuosittain käärmeenpuremiin. Vastamyrkky saattaisi auttaa, mutta sellaista ei ole aina saatavilla.


2. Ihminen – 500 000 kuollutta vuodessa

YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava toimisto UNODC arvioi, että esimerkiksi vuonna 2012 yhteensä 437 000 ihmistä joutui henkirikoksen uhriksi. Lukuun on lisättävä sotien uhrit (kymmeniä tuhansia vuosittain) ja muut, myös tahattomat ihmisen aiheuttamat kuolemantapaukset.


1. Hyttyset – 750 000 kuollutta vuodessa

Hyttyset levittävät kahta hengenvaarallista sairautta: Anopheles-suvun hyttysten levittämää malariaa – jonka tautitapaukset ovat 2000-luvulla olleet onneksi laskussa – sekä Aedes aegypti -hyttysten levittämää denguekuumetta.

Malariaan kuoli vuonna 2015 arvioiden mukaan noin 730 000 ihmistä ja denguekuumeeseen noin 20 000. Siten hyttynen on luokiteltava maailman vaarallisimmaksi eläimeksi.