Avaruusjärjestö Nasa julkisti viikonloppuna erikoisen satelliittikuvan käärmeen lailla kiemurtelevasta merijäämuodostelmasta. Nasa kertoo, että tutkijoilla ei ole varmaa selitystä sille, miten ilmiö on muodostunut.

Alla olevan kuvan on ottanut Suomi NPP-satelliitin Visible Infrared Imaging Radiometer Suite -instrumentti. Kuva on otettu huhtikuun 4. päivänä läheltä Etelämantereen rannikkoa Weddellinmerellä. Kuvassa näkyy valkoinen kiemurteleva juova, joka on merijäätä, sekä sen ympärillä olevia pilviä.

Alla on kuva laajemmasta alueesta.

Nasa kertoo, että Etelämantereen ympärillä oleva merijää on alkanut kasvaa helmikuun lopun jälkeen. Merijään laajeneminen ei kuitenkaan selitä suoraan tätä ilmiötä, Nasa kertoo.

”Merijään reuna on yleensä aika kaukana etelässä tähän aikaan vuodesta”, sanoo Nasan jäätutkija Ron Kwok. ”En ole koskaan nähnyt tällaista yhtenäistä kokonaisuutta merellä itsekseen, niin ettei se sulaisi.”

Samanlaisia kuvioita on havaittu aiemmin ilmakehässä jäävuorten suojapuolella. Niitä syntyy, kun merestä kohoava korkeampi alue vaikuttaa tuuleen ja synnyttää pyörteitä pilvikuvioihin. Ilmiötä kutsutaan von Kármánin pyörteeksi.

Jäätikkötutkija Kelly Brunt Nasalta sanoo, että hän on nähnyt aiemminkin tällaisia kuvioita muodostuvan jäävuorten perässä olevaan merenpintaan. Samanlaiset olosuhteet, jotka synnyttävät tällaisia pilvikuvioita, voivat synnyttää kuvioita myös merenpintaan, hän arvioi.

Kuvat ovat hieman samanlaisia kuin Nasan viime vuoden lopulla julkistamat kuvat, joissa näkyy Ballenysaarien suurimman saaren eli Sturge-saaren synnyttämiä pilvi- ja aaltomuodostelmia.

 

Ilmiö johtuu siitä, että itään kulkeva laminaari-ilmavirtaus on törmännty Sturge-saariin, minkä ansiosta matalataajuuksinen aaltokuvio muodostui saaren taakse.