Lapsiperheelle dvd-soitin on mainio tapa saada matkustamo hiljaiseksi. Parkkipaikalle kerääntyneen nuorison silmissä dvd-autoradio lisää mukavasti katu-uskottavuutta. Kuuntelimme ja katselimme, millaisen viihdekeskuksen autoon saa alle kahdella tuhannella eurolla.

* Alpine IVA-D310 * Blaupunkt Chicago IVDM-7002 * Clarion VRX848RVD * JVC KD-AV7010 * Pioneer AVH-P5700DVD * Pioneer AVIC-X1R

Nuoremmissa autoilupiireissä suositaan omalla näytöllä varustettua laitetta, jossa on cd-levyjä ja mp3-musiikkia toistava dvd-soitin sekä oma vahvistin. Näyttö on yleensä noin 7-tuumainen, ja se kääntyy sähkömoottorin avustamana esiin etulevystä.

Vertailun halvin laite maksaa hieman yli 1 300 euroa ja kallein vajaat 2 000 euroa. Vaikka itse soitin ja radio mahtuvatkin autoradion normaaliin asennusaukkoon, vertailun kuudesta laitteesta neljä sisältää erillisen ja usein hankalasti sijoitettavan kytkentäyksikön, joka yhdistetään päälaitteeseen erikoiskaapelilla.

Laitteiston kytkeminen ei ole erityisen hankalaa, mikäli autossa on valmiina niin sanotut iso-liittimet. Ellei näin ole, asennus on järkevintä teettää ammattilaisella, sillä nykyautojen herkät sähkölaitteet vaurioituvat helposti, ja kaapeliviidakko voi olla melkoinen. Yksi syy turvautua ammattiapuun piilee lain määräämässä velvoitteessa yhdistää näyttölaite auton seisontajarrun merkkivalojohtoon, joka estää laitteen käytön muulloin kuin seisontajarrun ollessa kytkettynä.

Vertailun kaikkiin kuuteen laitteeseen on mahdollista liittää takamatkustajien iloksi toinen näyttö (hinnat noin 260 eurosta ylöspäin Lisävarusteiden kirjo ei suinkaan pääty takapenkkiläisten näyttöön. Vertailun dvd-autoradioihin saa mallista riippuen esimerkiksi navigointilaitteen, peruutuskameran, pelikonsolin, analogisen tv-virittimen tai vaikka Applen iPod-musiikkisoittimen ohjauksen.

Koska vertailun laitteet ovat erittäin monipuolisia, erilaisia säätöjä ja asetuksia on valtava määrä – eikä kerta-asetus aina edes riitä. Säätöjä täytyy myös opetella käyttämään, jotta esimerkiksi monikanavaisen surround-äänen saa kuuluviin mahdollisimman nautittavasti.

Asetusten viilaaminen palkitaan äänentoistolla, jossa konserttilevyn tunnelma ja elokuvan tehosteet leviävät auton matkustamoon hyvinkin vaikuttavasti. Valikoiden uumenista löytää myös erilaisia tehosteita, joilla ääneen saa keinotekoisia kaikuja ja korostuksia. Ne saattavat elävöittää kehnon kaiutinjärjestelmän ääntä, mutta kunnon kaiuttimien kanssa niitä ei juuri kannata käyttää.

Kaikkia muita vertailun laitteita paitsi Blaupunktia käytetään näyttöä koskettamalla. Valikot ovat sinänsä melko selkeitä, mutta joissakin laitteissa äänensävyn säätimet ja muut perustoiminnot on upotettu turhan monen kosketuksen taakse. Kosketusnäytöstä näppäintä ei voi myöskään hakea sormituntumalla, joten esimerkiksi radioasemaa vaihdettaessa joutuu joissain laitteissa aina katsomaan näyttöön.

Teknisesti ottaen näytöt eivät edusta mitään kehityksen huippua. Niissä ei ole minkäänlaista skaalausta, joten kuvapisteiden väliin osuva kohde toistuu sumeasti tai häilyvästi. Yksi syy heikohkoon kuvanlaatuun on dvd-soittimissa, joiden suorituskyky jää kotilaitteiden tasoon verrattuna välttäväksi. Kaikki toistavat dvd-r, -rw, +r ja +rw -levyjä mutta eivät dvd-ram-levyjä.

(Tiivistelmä Kai Helmisen artikkelista TM 14/05, s. 116-124)