Nissan on uusinut Almera-mallinsa periaatteella – saavutetut linjat pitää säilyttää. Uusiin kuoriin on yhdistetty uutta ja vanhaa tekniikkaa niin, että jokaiselle tuntuisi olevan jotakin.

Nissan otti Almera-nimen käyttöön 1995. Uuden nimen ympärille kasautui paineita monesta suunnasta. Kun mainitaan nimet Opel Astra, VW Golf, Toyota Corolla – monia muita unohtamatta – tiedetään, minkälaisen kuumaryhmän kanssa ollaan tekemisissä. Almeran tehtävänä oli myös korvata suosittu Nissan Sunny, josta tuolloin jäi myyntiin vain farmarimalli.

Almerassa Nissan toteuttaa samaa kaavaa kuin kaikki muutkin autonvalmistajat nykyisin, eli samoja osia ja kokonaisuuksia rinnakkaismalleista pyritään hyödyntämään aina, kun se on mahdollista, mutta myös omia mallikohtaisia ratkaisuja on luonnollisesti mukana pelissä. Edelliseen Almeraan verrattuna merkittävin muutos on tapahtunut auton ulkonäössä ja sisätiloissa, mutta myös korirakenne on nyt aikaisempaa vahvempi ja tukevampi. Nissan on kertomansa mukaan pyrkinyt myös parantamaan laadullisia seikkoja entisestään niin, että takuuaika on nostettu kolmeen vuoteen/100 000 km:iin.

Nissan Almera on niitä autoja, joka liikkeelle lähdettäessä tuntuu heti tutulta. Esittelyyn ei kulu kunnolla edes tavanomaista aikaa. Muutamat seikat nostavat risuja maljakkoon, mutta useimmissa asioissa ja ominaisuuksissa se on niin pyöreäksi hiottu, että puhutaan jo makuasioista. Se on vähän niin kuin kirkko, joka kaikille mieliksi on rakennettu keskelle kylää.

(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 9/00, s. 140-145)