Tässä kuussa Norjan henkilöautojen rekisteröintitilaston kärkeen on noussut kuun kahdella ensimmäisellä viikolla Tesla Model S.

Aikaväli on tietenkin todella lyhyt, mutta Tesla on saanut Model S mallillaan salama-alun, sillä niitä rekisteröitiin kahdessa viikossa 322 kappaletta. Mittasuhteet asia saa, kun todetaan Volkswagen Golfin yltäneen 256 rekisteröintiin.

Norjalaiset ovat todella innostuneet sähköautoista, sillä yhdessä toiseksi suosituimman sähköauton, Nissan Leafin, kanssa niiden markkinaosuus hätyyttelee kymmentä prosenttia. Pelkästään Teslan osuus oli 6,2 prosenttia. Mikäli menestys jatkuu samanlaisena, on Teslan ensi vuodelle Eurooppaan asettama 5 000 auton myyntitavoite ylitettävissä pelkällä Norjan myynnillä.

Mutta edes maahantuoja ei usko innostuksen jatkuvan aivan noin korkealla tasolla. Mutta joka tapauksessa Tesla voi kehua olleensa jossain maassa eniten rekisteröity automalli. Tesla Model S:n Suomeen tulon aikataulusta ei ole vielä tietoa, ja sitä ennen merkin tavoitteena on Ruotsin valloitus.