”Se on Malin Matin Volkkari!” 1950-luvulla autoja oli vähän, ne tunnettiin äänestä, ja usein myös tiedettiin kenen auto ajoi ohi – edes tielle katsomatta. Kuplan omalaatuinen hieman pärisevä ääni, jota säesti tuulettimen sirinä, oli helpoimpia tunnistettavia. Ja on edelleen. Omistajan nimeäminen oli vahvaa arvausta, joka useimmiten sattui kohdalleen.

Kupla on monessakin mielessä varsinainen kansanauto. Sen kanssa ollaan niin läheisiä, että se tunnetaan ja sitä kutsutaan lempinimellä. Ihan niin kuin korttelin muitakin kamuja. Ja ihan suomeksi, eli ei ole tarvinnut turvautua ulkomaiseen lainaan. Hakee vertaistaan automaailmassa ja maailmassa muutenkin. Nyt vuoden 2003 heinäkuun lopun jälkeen, kun maailman viimeinen Kupla valmistui tuotantolinjalta Pueblassa Meksikossa, on kerrattu kuinka kaikki alkoi ja muuta asiallista, mihin runsaat 21,5 miljoonaa Volkswagenin tuotantolaitoksissa eri puolilla maailmaa tehtyä Kuplaa antaa aihetta.

Alkuaikoina asiantuntijat pitivät Kuplan takalasin muutoksia vuorenvarmana tuntomerkkinä. Ensin oli sen kaksiosainen Prezeliksi eli suolarinkeliksi kutsuttu. Sitten rinkeli sai kiiltävät reunalistat ja vientimallin ovi-ikkunoihin tuli tuuletusruudut. Ovaaliin siirryttiin 1953 ja suorakaiteenomaisen muodon takaikkuna sai vuosimallissa 1957. Siihen saatiin korkeutta ja leveyttä lisää vuonna 1964 ja jälleen kerran 1971. Tunnistusyksityiskohtia on ollut tietysti viljalti muitakin.

Vuoden 1955 elokuussa valmistui miljoonas Kupla. Tuo alussa mainittu Matti Malin Volkswagen oli juuri vuosimallia 1955 – pienellä yhtenäisellä soikealla takalasilla ja ensimmäistä kertaa kahdella pakoputkella varustettu malli. Tehän tiedätte. Ja Matti oli keinosiementäjä, jonka senkin kenties tiedätte, sillä Matin pojat Mika ja Turkka ovat laatineet aiheesta viisun. Muita autoon etuoikeutettuja syystä tai toisesta olivat metsäyhtiöiden henkilökunta sekä lääkärit, eläinlääkärit ja jopa papit. Matin ammattiin viitaten aikoinaan sanottiin, että lehmätkin tunnistivat Kuplan äänen.

Kuplaa on valmistettu 20 maassa. Meksikossa siis viimeisenä ja kaikkein pisimpään, sillä valmistus siellä alkoi jo 1954. Alkuperäisessä tehtaassa Wolfsburgissa Kuplan valmistus päättyi 1974 ja neljä vuotta myöhemmin myös Emdenin tehtaalla. Karmannin tehtaalta viimeinen Cabriolet valmistui tammikuussa 1980.

Kuplan avomallia Karmann valmisti vuodesta 1949 alkaen yhteensä 330 281 autoa. Se valmisti myös Karmann Ghia Coupéta ja myöhemmin myös Cabrioletia, jota perustuivat Kuplaan, mutta olivat täysin erityylisiä bulevardisportteja. Volkswagen 1200 L -autoja koottiin Suomessa kaikkiaan 48 autoa. Kotimaista tuotantoa autossa olivat muun muassa renkaat, lasit ja turvavyöt. Autot olivat kaikki sinisiä ja niiden polttonesteen täyttöaukon kannessa oli Wihuri-Yhtymän kilpiaiheinen liiketunnus.

Kuplan kotimaisen valmistuksen lähtökohta ei välttämättä ollut niinkään teollinen, vaan Wihuri-Yhtymä halusi päästä mukaan keskustelemaan henkilöautojen kokoamisesta kotimaassa. Ja oikeastaan myös siten mukaan leikkiin, että poliitikot eivät olisi päässeet luomaan perustettavalle kotimaiselle autotehtaalle kohtuuttomia helpotuksia. Samat helpotukset olisi tuolloin pitänyt myöntää myös toimintansa jo aloittaneelle kokoonpanotehtaalle. Hankkeessa on nähtävissä piirteitä myös Suomen autokauppiaiden yhteisen edun ajamisesta.

Ominaishaju on yleensä totuttu yhdistämään itäblokin autoihin. Vaan olihan myös Kuplassa oma hajunsa, joka lähti takaistuimen takana olevan tavaratilan matosta. Moottori lämmitti tuota lokeroa, jolloin matto alkoi haista. Mikäli siihen oli imeytynyt kosteutta, haju esiintyi voimakkaampana. Hajua ei voi moittia pahaksi, mutta se kuului Kuplaan. Ja moni pienokainen on nukahtanut tuolla penkintakaisessa tavaratilassa Kuplan bokserin pörinän tuudittamana. Eikä nähnyt untakaan mistään turvaistuimesta.

(Tiivistelmä Hannu Lindellin artikkelista TM 2/04, s. 36-37)