Liikenne kulkee aina tien toista laitaa, mutta kumpi laita on se oikea? Kysymys on mutkikkaampi kuin äkkiseltään arvaisi. Tehdäänpä siis katsaus kaistavalintojen historiallisiin syihin ja nykypäivään!

”Bon soir”, virkkoo työntekijä, kun hän tapaa firman le directeurin henkilökunnan parkkipaikalla jossain päin Ranskaa 1950-luvun alussa.

”Bon soir monsieur”, vastaa johtaja. ”Olette ostanut uuden auton”, hän jatkaa ja kävelee pienen harmaan Renault CV4:n ympäri.

”Oui”, sanoo alainen, joka tietää, että johtaja on kiinnostunut autoista. ”Eihän se ole suuri eikä nopeakaan, mutta kelpaa minulle ja perheelleni.”

”Niin, on hyvä, että yhä useammalla on varaa pitää omaa autoa.”

”Johtaja haluaisi ehkä koeajaa?”

”Erittäin mielelläni”, tämä vastaa ja jättää elegantin Delahayensa niille sijoilleen, ”joskin olen hieman tottumaton vasemmanpuoleiseen ohjaukseen…”

Tällä kommentillaan johtaja pääsi osoittamaan korkean sosiaalisen statusarvonsa. Palataan myöhemmin siihen, miten status ilmeni ratin sijainnista.

Näin ajoivat esi-isämme

Nykyään ei monikaan enää mieti, miksi ajamme jommallakummalla puolella tietä. Useimmat pitävät selviönä, että liikenne on oikeanpuoleinen ja että autojamme ohjataan vasemmalta. Euroopassahan vain englantilaiset ajavat tien väärällä puolella, ja sama tapa vallitsee vain muutamassa maassa Afrikassa ja Aasiassa.

Ajattelemme, että vasemmalta ohjattavia autoja käytetään oikeanpuoleisen liikenteen maissa. Ja autoja, joissa ohjauspyörä on oikealla puolella, vasemmanpuoleisen liikenteen maissa. Niinhän se on aina ollut.

Aivan näin asia ei kuitenkaan ole. Britit eivät ole ainoita Euroopassa, jotka ajavat vasemmalla. Niin tekevät myös irlantilaiset, kyproslaiset ja Maltan kansalaiset. Mutta ovathan nämä maat tiiviissä sidoksissa brittiläiseen imperiumiin, joten vasemmanpuoleinen liikenne on selvästi englantilainen keksintö.

Vanhempi lukija ehkä myös muistaa ikimuistoisen autoloman Ruotsissa 1960-luvulla, jolloin ruotsalaiset ajoivat tien väärällä puolella (aina 3. syyskuuta 1967 saakka). Tätä eivät kaikki nykyään tiedä – jopa Ruotsissa törmää ihmisiin, joilla ei ole aavistustakaan, että vanhemmat sukupolvet ajoivat vasemmalla puolella.

Rooman Colosseum (valm. 80 jaa.) on nähnyt satojen ja taas satojen vuosien liikenteen. Vain hyvin lyhyen ajan liikenne on ollut oikeanpuoleista. (Kuva iStock)



Mutta koska Ruotsilla ei juuri ollut tekemistä brittien kanssa, romahtaa teoria englantilaisesta keksinnöstä. Ruotsin on siis täytynyt olla poikkeus, joka vahvistaa säännön. Onneksi 1967 asetuttiin ruotuun ja ryhdyttiin ajamaan tien ”oikealla” puolella, kuten aina on tehty muualla Euroopassa, lukuun ottamatta Englantia ja noita pieniä saarivaltioita.

Kysymys vasemman- tai oikeanpuoleisesta liikenteestä ei tullut ajankohtaiseksi auton syntymisen myötä, jos joku niin luuli. Myös hevoskärryjen ja ratsastamisen aikoihin noudatettiin sääntöjä kaaoksen välttämiseksi. Silti sääntöjä ei kirjattu lakiin kuin vasta 1700- ja 1800-luvulla – jos vielä silloinkaan.

Sanonnan mukaan kaikki tiet vievät Roomaan. Siksi on sopivaa aloittaa historiallinen katsaus Rooman valtakunnan liikennesäännöistä. Pitkään ei ollut varmuutta, väistivätkö roomalaiset oikealle vai vasemmalle kohdatessaan tiellä. Ratsastajien uskotaan perinteisesti väistäneen vasemmalle, koska silloin on helpompaa iskeä mahdollista vastustajaa miekalla – valtaosa ihmisistähän on oikeakätisiä. Jos vastustaja on vasenkätinen ja hyökkää vasemmalta, voi kohdata ikävän yllätyksen.

Ei myöskään ole tiedetty, miltä puolelta hevosrattaat kohtasivat Roomassa. Kirjallisia lähteitä tai kuvatodisteita ei ollut; tämä selviö ei kai kaivannut dokumentointia.

Vasta vuonna 1998 tehtiin löytö, joka kertoo asioiden todellisesta laidasta. Kivilouhimon kaivauksissa Englannin Swindonissa arkeologit löysivät hyvin säilyneen tien, joka ei ole ollut käytössä Rooman ajan jälkeen. Louhimosta kuljetettiin hevoskärryillä, jotka olivat tyhjiä ja keveitä saapuessaan louhimoon, ja täyteen kuormattuja ja painavia lähtiessään. Kuormatut kärryt kuluttivat tienpintaa enemmän kuin kuormaamattomat, ja syvempien pyöränjälkien perusteella oli helppo päätellä, että Roomassa vallitsi – aivan niin – vasemmanpuoleinen liikenne!

Löydös vahvisti epäilykset. Niin sanottu vasenkäyttäytyminen on luontevaa oikeakätisille ihmisille. Tuhansia vuosia sitten liikennettä eivät säädelleet lait, vaan ihmiset toimivat sen mukaan, mikä oli luontevaa. Silloin vasemmanpuoleinen liikenne oli vallitseva. Jonkinlaisella varmuudella voidaan siis todeta, että vasemmanpuoleinen liikenne oli maailmassa vallitseva vielä 1600- ja 1700-luvulla.

Nuo veikeät ranskalaiset…

Koska oikeanpuoleinen liikenne on nykyaikana lähes selviö, on ollut pakko tapahtua jotain, joka aiheutti tämän oikealle siirtymisen. Useimmat merkit viittaavat ranskalaisiin.

Usein puhutaan, että vuoden 1789 vallankumoukselliset siirtyivät oikeanpuoleiseen liikenteeseen vastavetona vallitsevaan järjestykseen. Oikealla ajaminen rikkoi traditioita ja oli kumouksellista, ja siksi oikein. Silloin edistyksellisten oli helppo erottautua, ja vaikeuksia välttävien vanhoillisten oli seurattava mukana. Täten oikeanpuoleinen liikenne oli perustettu, ja se lähti varsin nopeasti leviämään muuhun maailmaan. Tanskalaiset ja samalla Norja seurasivat Ranskan esimerkkiä jo vuonna 1794. Islannin harva liikenne jatkui kuitenkin vasemmalla.

Siirtyminen oikealle poliittisin perustein ei ole tarinana huono tai epäuskottava, mutta silti sen todenperäisyydestä ollaan monta mieltä.

On jonkin verran merkkejä siitä, että oikeanpuoleinen liikenne oli yleistä Ranskassa jo ennen vuotta 1789, mutta varmoja todisteita ei ole. Ranskan kulttuuria on kauan ihailtu Euroopassa, ei vähiten Pohjoismaissa ja Venäjällä. Monissa maissa on saatettu kopioida Ranskan liikennekulttuuria – Esimerkiksi Kaarle XII määräsi Ruotsin liikenteen oikeanpuoleiseksi juuri ennen kuolemaansa 1718, mikä siihen aikaan sisälsi myös Suomen. Käytettävissä olevien lähteiden perusteella laista ei kuitenkaan juuri piitattu; jatkettiin ajamista kuten siihenkin asti, ja vuonna 1734 kirjattiin lakiin taas vasemmanpuoleinen liikenne.

Mahdollisesti ranskalaisista vaikutteista johtuen myös Venäjä siirtyi oikealle niinkin aikaisin kuin helmikuussa 1752, keisarinna Elisabet Petrovnan ukaasin johdosta. Venäläiset olivat ruotsalaisia kuuliaisempia, koska määräys jäi voimaan.

Oikeanpuoleinen liikenne ehkä yleistyi Ranskassa vuoden 1789 vallankumouksen myötä, mutta Napoleonin sotaretkien myötä se viimeistään levisi muualle Eurooppaan.

Ranskalaiset saivat huomata, että väkivaltaiset mullistukset yleensä suistuvat raiteiltaan ja päättyvät hirmuvaltaan. Kun vallankumous oli syönyt lapsensa ja elämä asettunut rauhallisempiin uomiin, astui näyttämölle Napoleon Bonaparte. Laajentumishaluinen luonne ei tyytynyt hallitsemaan pelkästään Ranskaa. Huolimatta siitä, että moni eurooppalainen olisi pärjännyt mainiosti ilman Napoleonin puuttu­mista asioihin, voimme todeta, että tältä ajalta on käytettävissä varmoja lähteitä koskien Euroopan liikennesääntöjä.

Ne alueet, jotka Bonaparte valloitti, määrättiin siirtymään oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Määräys koski Belgiaa, Alankomaita, Luxemburgia, Sveitsiä, Saksaa ja suurinta osaa Puolasta. Sen jälkeen kun Napoleon katsoi viisaimmaksi perääntyä, ei enää vaivauduttu palaamaan vanhaan järjestykseen.

Napoleon Bonaparte ihannoi Rooman valtakuntaa, joten jos hän olisi tiennyt, että Roomassa ajettiin vasemmalla, Euroopan tieliikenne voisi olla toisenlaista. Toisaalta on vielä yksi selitys, miksi tuo suuri­egoinen pieni korsikalainen puolsi oikeanpuoleista liikennettä: hän oli vasenkätinen ja nousi hevosen selkään oikealta puolelta. Suuri yleisö joutui sopeutumaan keisarin malliin, vaikka se oli luontevaa vain vähemmistölle.

Vielä pitkään sen jälkeen, kun Bonaparte oli löytänyt rauhallisempaa ajanvietettä Saint Helenan saarelta, muuttui liikenne tietyillä seuduilla. Suomi siirtyi vuoden 1808–1809 sodan seurauksena autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän yhteyteen. Ruotsalainen lainsäädäntö vallitsi silti edelleen, ja vasemmalla ajamista jatkettiin. Silloisilla liikennemäärillä ei suuria ongelmia päässyt syntymään. Kun piti ylittää Suomen ja Venäjän raja, ajokki ohjattiin yksinkertaisesti tien toiselle puolelle ja sillä hyvä.

Venäläiset kuitenkin pyrkivät virtaviivaistamaan suuriruhtinaskunnan ja äiti-Venäjän säännöstöjä, ja Suomeen sijoitetut venäläiset joukko-osastot tuppasivat ajamaan oikealla, maan tavasta välittämättä. Siksi Aleksanteri II määräsi 8. kesäkuuta 1858, että Suomessa tulisi ajaa tien oikeaa puolta. Kesti siis viisikymmentä vuotta, ennen kuin liikenne yhtenäistyi koko Venäjän valtakunnassa.

 

Hidas vallankumous

Mantereella jatkuivat vanhat liikennetottumukset. Napoleon oli pakottanut Itävalta-Unkarin siirtymään oikealle, mutta siellä palattiin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen hänen peräännyttyään, lukuun ottamatta maan länsiosaa, jossa oikeanpuoleinen liikenne edelleen vallitsi. Italia pitäytyi vasemmalla, samoin Portugali ja suuri osa Espanjaa sekä useimmat Balkanin valtiot.

Tilanne muuttui 1890-luvun alussa, kun italialaiset alkoivat siirtyä oikeanpuoleiseen liikenteeseen – ”alkoivat”, koska kyseessä ei ollut yhteneväinen siirtymä. Joillakin alueilla jatkettiin ajamista vanhoissa urissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vasta 30. kesäkuuta 1912 siirtymä kirjattiin lakiin, mutta siihen suhtauduttiin silti kuin suositukseen, ja joillakin alueilla kesti kauan, ennen kuin muutos omaksuttiin.

”Ratsastajien uskotaan perinteisesti väistäneen vasemmalle, koska silloin on helpompaa iskeä mahdollista vastustajaa miekalla – valtaosa ihmisistähän on oikeakätisiä.”

Sellaiset kaupungit, joissa oli sosia­listinen enemmistö, olivat vastaanottavaisempia, mutta konservatiivisilla alueilla jatkettiin vasemmalla. Poikkeuksia jouduttiin tekemään kaupungeissa, joissa oli kehittynyt raitiovaunuliikenne, ja siirtyminen toiselle puolelle oli mutkikkaampaa. Viranomaisia kehotettiin pystyttämään kylttejä, jotka valistivat, kummalla puolella oli kulloinkin soveliasta ajaa. Roomassa hylättiin vasemmanpuoleinen liikenne 1. maaliskuuta 1925, ja viimeinen rintama oli Milano, jossa annettiin periksi vasta 3. elokuuta 1926.

Toinen samantapainen maa oli Espanja. Yleistä liikennelainsäädäntöä ei vielä 1930-luvun alussa ollut, joten osissa maata ajettiin oikealla ja toisissa vasemmalla. Barcelonassa oli vanhastaan oikeanpuoleinen liikenne, mutta Madridin seudulla siirryttiin pois vasemmanpuoleisesta liikenteestä vasta 1. lokakuuta 1924. Naapurimaa Portugali siirtyi oikealle 1928, ja brittiläisessä Gibraltarissa vaihdettiin puolta 1929. Brittiläisten into tähän oli tietenkin rajallista, mutta liikenneonnettomuuksien kasvu Espanjan ja Gibraltarin välisessä liikenteessä oli ongelma, eikä Espanja ollut siirtymässä takaisin vasemmalle.

Oliko Eurooppa siis liikenteellisesti suunnilleen järjestyksessä vuonna 1930 – ruotsalaisia naapureitamme lukuun ottamatta? Ei suinkaan. Itävalta-Unkari, suurvalta jossa vallitsi vasemmanpuoleinen liikenne, hajosi pienemmiksi valtioiksi vuoden 1918 jälkeen, ja Itävalta, Unkari ja Tšekkoslovakia itsenäistyivät. Slovenia, Kroatia ja Bosnia-Hertzegovina sulautuivat Jugoslaviaan yhdessä Serbian ja Montenegron kanssa, ja pala eteläistä Sleesiaa ja Galitsiaa tuli kuulumaan Puolaan. Transilvania ja osa Bukovinaa lankesi Romanialle, ja Rutenia joutui Tšekkoslovakiaan. Nykyään on lähes unohtunut, että vasemmanpuoleinen liikenne säilyi Itävallassa, Unkarissa, Tšekkoslovakiassa, Jugoslaviassa sekä osissa Puolaa ja Romaniaa.

Nyt järjestyksen ystävä jo varmastikin kapinoi ja tuo esille, että tämä tapahtui noin 1920, eikä ole voinut kestää kovinkaan kauan, ennen kuin itävaltalaiset, tšekit, unkarilaiset, puolalaiset ja romanialaiset oivaltaisivat, että niiden on pakko sopeutua muuhun Eurooppaan.

Itävallassa ajettiin vasemmalla, kunnes maa liitettiin Saksaan. Kuva Wienistä noin vuodelta 1930.



Todellisuudessa sopeutuminen kesti kauan. Jugoslavia siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen 2. huhtikuuta 1930 sopeutuakseen naapurimaihin Kreikkaan, Albaniaan ja Bulgariaan. Erilaisuus koetaan usein epäkäytännöllisenä – erityisesti, kun kyseessä on niin perustavaa laatua oleva kysymys kuin kummalla puolella tietä on tarkoitus ajaa. Puolan Galitsiassa vaihdettiin kaistaa 1922, ja 15. kesäkuuta 1935 sopeutettiin eteläinen Sleesia muun Puolan oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

…ja vikkelät saksalaiset

Liikennemuutokset Jugoslaviassa ja Puolassa etenivät rauhanomaisesti. Kun Itävalta siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen 13. maaliskuuta 1938, kyseessä ei ollut parlamentin päätös. Saksalaiset joukot marssivat Itävaltaan 12. maaliskuuta 1938, ja jo seuraavana päivänä Adolf Hitler antoi määräyksen oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä. Sudeettialueena tunnettu Tšekkoslovakian läntisin osa, jossa saksan kieli oli enemmistönä, liitettiin Saksaan samana vuonna. Siellä toteutettiin oikealle siirtyminen vaiheittain lokakuun alkuviikolla vuonna 1938.

Vuotta myöhemmin koko Tšekkoslovakia oli kokonaan saksalaisten miehittämä. Slovakialainen osa siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen 14. maaliskuuta 1939, ja Tšekki seurasi päivää myöhemmin. Unkari säilytti muodollisesti itsenäisyytensä, mutta hallitus oli hyvin saksalaisorientoitunut, ja lopulta unkarilaisetkin päättivät vaihtaa ajokaistaa Saksan suosituksesta. Se tehtiin 1. heinäkuuta 1941 koko maassa paitsi pääkaupungissa Budapestissä, jonka raitiovaunuverkoston muutostyöt myöhästyttivät siirtymisen aina yhdeksänteen päivään marraskuuta 1941 asti. Kansan innostus oli varsin matalalla tasolla.

Koko Manner-Euroopassa oli siis oikeanpuoleinen liikenne vuonna 1941, ja 26 vuotta myöhemmin joutui myös läntinen naapurimme rikkomaan muinaiset perinteensä. Ajatus ei kuitenkaan ollut uusi. Jo vuonna 1921 siirtymästä keskusteltiin, ja toiseen maailmansotaan asti aihe nousi pinnalle tasaisin väliajoin ilman, että mitään olisi tapahtunut. Vasta vuonna 1955 siitä järjestettiin kansanäänestys. Sopii huomata, että kysymys ei ollut puoluepoliittinen – kannattajia löytyi sekä vasemmalta että oikealta. Monet poliittisen järjestelmän edustajista sekä suurpääoman edustajat halusivat muutosta, mutta laajat kansanrivit vastustivat. Merkille pantavaa on, että Ruotsin ammattikuljettajat osallistuivat voimakkaasti kampanjaan vasemmanpuoleisen liikenteen säilyttämisen puolesta. Heidän luulisi ymmärtäneen, mistä puhuttiin.

Vain 52 prosenttia äänioikeutetuista osallistui äänestykseen, mutta tulos oli yksiselitteinen – 15,1 prosenttia puolesta ja 82,9 prosenttia muutosta vastaan. Oikeanpuoleisen liikenteen kannattajat korostivat, että tulos oli vain neuvoa-antava. Niinpä vuonna 1963 eduskunta ajoi kansan tahdon yli päätöksellä, että Ruotsi siirtyy oikeanpuoleiseen liikenteeseen joskus vuonna 1967 – päivämäärä 3. syyskuuta lyötiin lukkoon myöhemmin.

Näin siis Euroopassa. Mutta älkäämme unohtako Islantia, joka vaihtoi puolta kello kuusi aamulla 26. toukokuuta 1968.

Tukholman Kungsgatanilla vaihdetaan vasemmalta oikealla puolelle tietä 3. syyskuuta 1967 kello 4.50 aamulla.


Siirtomaat ja siirtokulttuuri

Merkittävä osa Afrikkaa ja Aasiaa oli Euroopan siirtomaata pitkälle 1900-luvulle asti, ja yleensä siirtomaissa noudatettiin isäntämaan ajokulttuuria. Toisaalta esimerkiksi Japania ja Thaimaata ei koskaan alistettu siirtomaavaltaan, ja ne ajavatkin perinteisesti vasemmalla.

Muutamat Pohjois-Kiinan osat omaksuivat oikeanpuoleisen liikenteen aikaisin, muun muassa venäläisten vaikutteiden takia, mutta muualla maassa ajettiin vasemmalla. Vasta 1946 Kiina, Taiwan mukaan lukien, siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Koreassakin ajettiin vasemmalla, mutta kun maa toisen maailmansodan lopussa siirtyi Japanin miehityksestä Yhdysvaltojen komentoon, siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen välittömästi. Sama tapahtui Filippiineillä 1946.

Pohjois- ja Etelä-Amerikka mielletään yleisesti aidosti oikeanpuoleisen liikenteen mantereiksi, mikä todellisuudessa on muunneltua totuutta. Etelä-Amerikassa ajetaan nykyisin vasemmalla vain Guyanassa ja Surinamessa, mutta aikaisemmin niin tehtiin myös esimerkiksi Argentiinassa, Paraguayssa, Uruguayssa ja osissa Brasiliaa ja Chileä.

Kun maat vapautuivat Espanjan ja Portugalin ikeestä kauan ennen autoilun alkua, hankkivat britit niissä suurta vaikutusvaltaa. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen taas USA:n vaikutusvalta kasvoi, ja amerikkalaiset kannustivat siirtymään oikeanpuoleiseen liikenteeseen 1945. Keski-Amerikassa pysyttiin vasemmalla Panamassa ja Belizessä (aikaisemmin Brittiläinen Honduras). Sielläkin amerikkalaisilla oli vaikutusvaltaa, ja Panama vaihtoi puolta 1943, mutta Belize piti puoltaan aina vuoteen 1961 saakka. Karibialla ajetaan vieläkin vasemmalla monessa paikassa, kuten Jamaikalla ja Bahamasaarilla. Jopa Neitsytsaarilla ajetaan vasemmalla, vaikka saariryhmän länsiosa kuuluu Yhdysvaltoihin. Itäosa kuuluu Isoon-Britanniaan, joten siellä vasemmanpuoleinen liikenne on selviö.

Autoilun aikakauden aikana USA:ssa ei ole ajettu vasemmalla puolella. Toisinaan väitetään, että kun maa oli vapautumassa Ison-Britannian vallasta, ja vapautusliikkeen taustalla oli Ranskan tuki, alettiin väistää oikealle. Ehkä siellä täällä näin tehtiinkin, mutta ensimmäinen kirjallinen asetus oikeanpuoleisesta liikenteestä on tehty Pennsylvaniassa 1792, kolme vuotta Ranskan vallankumouksen jälkeen. Massachusetts sai lain oikeanpuoleisesta liikenteestä 1808, ja vuonna 1813 New Jersey viimeisenä osavaltiona seurasi esimerkkiä.

Ei siis pidä luulla, ettei Pohjois-Amerikassa olisi ajettu vasemmalla. Kanadassa vasemmanpuoleinen liikenne eli brittiläisen mallin mukaan kauan autoilun läpimurron jälkeenkin, joskaan ei Ontariossa eikä ranskalaisessa Quebecissä.

Määräävät piirit vakuuttuivat kuitenkin vähitellen siitä, että kannattaisi noudattaa eteläisten naapurien esimerkkiä, ja tiettyä painostusta myös USA:sta lienee esiintynyt. Joten 1. tammikuuta 1922 Brittiläinen Kolumbia siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen, ja New Brunswick seurasi 1. joulukuuta samana vuonna. Nova Scotian asukkaat joutuivat vaihtamaan puolta 15. huhtikuuta 1923, ja sama tapahtui Prinssi Edwardin saarella 1. toukokuuta 1924.

Pisimpään perinteissä pitäydyttiin Newfoundlandissa ja Labradorissa, jossa oikeanpuoleinen liikenne otettiin käyttöön vasta 1947.

Kamelit häiriintyvät

Siirtyminen vasemmalta oikealle on usein tapahtunut poliittisista syistä, mahtavien naapureiden painostuksesta tai miehityksen seurauksena, mutta on myös esimerkkejä päinvastaisesta, erityisesti Afrikassa.

Suurin osa mantereen valtioista kuului aikaisemmin siirtomaavaltioille. Liikenne heijasti isäntämaan oloja – ranskalaisilla tai belgialaisilla alueilla vallitsi oikeanpuoleinen liikenne, ja brittiläisissä tai portugalilaisissa siirtomaissa ajettiin vasemmalla.

Kun Portugali vuonna 1928 siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen, useimmat siirtomaat seurasivat esimerkkiä, paitsi muutamat, joiden naapureilla oli vasemmanpuoleinen liikenne. Afrikassa Mosambikissa ajetaan tänäkin päivänä vasemmalla, kuten myös naapurimaissa Etelä-Afrikassa, Keniassa, Botswanassa, Zimbabwessa ja Sambiassa. Sama pätee Aasiassa, jossa Macao ja Singapore – vasemmalla ajavien Hongkongin ja Indonesian naapureita – hylkäsivät oikeanpuoleisen liikenteen.

”Viimeistään Ranskan vallan­kumouksen aikaan oli hyvä vaihtaa oikealle puolelle tietä, jos ei halunnut menettää päätänsä vanhoillisena vallankumouksen vastustajana.”

Monella vanhalla brittialueella on edelleen vasemmanpuoleinen liikenne, mutta jotkut valtiot halusivat vapautua siirtomaavallan muistosta. Gambia itsenäistyi vuonna 1965 ja siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen jo samana vuonna. Muualla ei oltu yhtä nopeita. Ghana itsenäistyi 1957 ja siirsi liikenteensä oikealle 1970. Sierra Leone irtautui 1961 ja vaihtoi puolta kymmenen vuotta myöhemmin. Nigeria vapautui 1960 ja otti käyttöön oikeanpuoleisen liikenteen 1972, ja Sudan, joka vapautui 1956, ja vaihtoi ajokaistaa 1973. Etiopia on aina ollut itsenäinen lukuun ottamatta italialaisten miehitystä 1936–41. Siellä ajettiin vasemmalla, mutta 1964 siirryttiin oikealle, myös siinä osassa, joka tänään muodostaa itsenäisen Eritrean. Naapurit Somaliassa seurasivat esimerkkiä 1968.

Lähi-idässä ja Arabian niemimaalla on jo kauan ajettu oikealla, siitäkin huolimatta, että briteillä on ollut suurtakin vaikutusvaltaa alueella. Bahrain Arabian niemimaan itäpuolella oli niitä harvoja paikkoja, jossa ajettiin vasemmalla, mutta siellä siirryttiin oikealle samana vuonna kuin Ruotsissa, eli 1967. Kymmenen vuotta myöhemmin sama siirtymä tehtiin Etelä-Jemenissä.

Intia, brittiläisen imperiumin jalokivi, itsenäistyi 1947 ja jakautui kahdeksi valtioksi, Intiaksi ja Pakistaniksi, josta entinen Itä-Pakistan muuttui Bangladeshiksi vuonna 1971. Intiassa ei koskaan harkittu siirtymistä oikeanpuoleiseen liikenteeseen, mutta Pakistanissa sitä harkittiin 1960-luvulla. Muutokseen ei kuitenkaan ryhdytty. Autoja ohjattiin oikealta, mikä sekin vaikutti asiaan, mutta oli vielä merkittävämpi syy. Kauppiaiden kamelikulkueet liikkuivat usein öiseen aikaan, ja kamelit ovat tunnetusti älykkäitä ja itsenäisesti ajattelevia eläimiä. Ne löysivätkin itse tiensä ohjastajien nuokkuessa. Uusien liikennesääntöjen opettamista itsepäisille kameleille pidettiin epärealistisena.

Intian itäinen naapuri Myanmar (aikaisemmin Burma) lakkasi olemasta brittiläinen siirtomaa 1948. Pian hyvin organisoitu brittihallinto vaihtui kotimaiseen sotilasdiktatuuriin, tilanne joka on säilynyt näihin päiviin saakka. Maassa oli luonnollisesti vasemmanpuoleinen liikenne, mutta vuonna 1970 diktaattori Ne Win päätti yhtäkkiä, että on siirryttävä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Teon taustalla ei ollut sen enempää käytännön kuin poliittistakaan harkintaa. Eräiden lähteiden mukaan herra Win sai unessa näyn, ja eräiden toisten mukaan hänen ennustajansa kertoi, että hänen pitäisi ”siirtyä oikealle”.

Väitetään, että tämä tarkoitti talouspolitiikkaa, mutta taikauskoinen Win päätti siirtyä oikealle kautta linjan, vaikka käytännöllisesti katsoen koko autokanta oli oikealta ohjattavaa (ja niin asian laita lienee vielä tänäänkin, koska autotuonti koostuu pääosin Japanista tuoduista käytetyistä autoista). Jotkut Yangonin liikennevaloista on kuulemma edelleen tarkoitettu vasemmanpuoleiselle liikenteelle, mikä tuskin lisää turvallisuutta. Toisaalta liikenneturvallisuutta ei muutenkaan korosteta tässä osassa maailmaa.

Brittiläinen imperiumi laajimmillaan eli vuonna 1921.


Oikealta vasemmalle

Monet maat vaihtoivat siis vasemmanpuoleisesta liikenteestä oikealle 1900-luvun aikana. Herää kysymys, tehtiinkö jossakin myös päinvastoin. Kyllä, sitäkin on esiintynyt. Yksi esimerkki on brittiläiset Kanaalisaaret. Toisen maailmansodan aikana Saksan miehityksen myötä ne siirtyivät oikeanpuoleiseen liikenteeseen, mutta vapauduttuaan vuonna 1945 aikaisempi järjestys palautettiin.

Samoin kun Argentiina valtasi Falklandinsaaret 1982, viralliseksi kieleksi julistettiin välittömästi espanja ja asukkaat pakotettiin ajamaan tien toisella puolella. Kun britit olivat ajaneet valtaajat pakosalle, palattiin perinteiseen järjestykseen.

Kanaali- ja Falklandinsaaret ovat esimerkkeinä varsin vähäpätöisiä ja lyhytkestoisia. Tunnetaan myös neljä muuta tapausta. Kun Portugali vaihtoi oikealle 1928, sitä seurasi Itä-Timor, jonka naapuri on vasemmalla ajava Indonesia. Indonesia valtasi alueen vuonna 1975, ja vasemmanpuoleinen liikenne palautettiin. Sittemmin Itä-Timor on itsenäistynyt, mutta vasemmalla ajetaan edelleen.

Kaksi muuta esimerkkiä ovat hieman vanhempia. Nauru Mikronesian saariryhmässä Tyynessämeressä sai vasemmanpuoleisen liikenteen 1914, ja vuonna 1915 siirtyi saksalaisten siirtomaa Namibia briteille. Saman tien mukautettiin maan harva liikenne ”ainoaan luonnolliseen tapaan matkustaa”.

Japanilainen Okinawa oli amerikkalaisten miehittämä vuoteen 1972, ja vuonna 1978 palattiin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Syyskuussa 2007 ilmoitettiin, että saariryhmä Samoa Tyynessämeressä siirtyy vasemmanpuoleiseen liikenteeseen lokakuussa 2008, koska kaikissa muissa ympäristön saarissa ajetaan vasemmalla.

Ennen Ruotsin kansanäänestystä vuonna 1955 ja myös myöhemmissä keskusteluissa esitettiin jopa väitteitä, että oikeanpuoleinen liikenne olisi turvallisempi. Tieteellisiä tai tilastollisia todisteita väitteelle ei kuitenkaan ole. Päinvastoin voisi väittää, että ihmiset, jotka noudattivat vaistojaan ja väistivät vasemmalle vuosituhansien ajan, tuskin ovat voineet olla väärässä. Ruotsissa useimmat maan henkilö- ja kuorma-autoista olivat kuitenkin vasemmalta ohjattavia.

Siirtymisen jälkeen hankkeen kannattajat painottivat, että liikenneonnettomuudet olivat vähentyneet merkittävästi, mikä ei ollut yllättävää. Toisin olisi tuskin voinut käydäkään ottaen huomioon valvonnan, alhaiset nopeusrajoitukset ja sen, että tielläliikkujat olivat varuillaan.

Kun ihmiset tottuivat ajamaan oikealla, kääntyivät onnettomuustilastot jälleen kasvuun. Vastaava liikenneturvallisuuskampanja olisi luultavasti purrut, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne olisi säilytetty. Teoria, joka saa tukea Irlannissa ja Englannissa myöhemmin järjestettyjen terästäytymiskampanjoiden myötä.

Ratti paikallaan

Nykyisin vasemmalta ohjattavien autojen katsotaan parhaiten sopivan maihin, joissa on oikeanpuoleinen liikenne, ja oikealta ohjattavien maihin, joissa ajetaan vasemmalla. Harrasteautoilijalle koko kysymys on merkityksetön, koska vanhoilla autoilla ajetaan niin vähän arkiliikenteessä. Brittiklassikoita ohjataan meilläkin oikealta ja vanhoja jenkkejä Briteissä vasemmalta.

Tämähän on loogista, ja näin on varmaankin aina ajateltu. Ei, niin helppoa se ei ole. Oikealta ohjattavat autot niissä maissa, joissa on vasemmanpuoleinen liikenne, ja toisin päin, oli pitkään kaikkea muuta kuin selviö. Otetaan esille autokuva vaikka vuodelta 1910. Millä puolella on ohjauspyörä? Mitä suurimmalla todennäköisyydellä oikealla, riippumatta siitä, käytettiinkö autoa maassa, jossa oli vasemman- tai oikeanpuoleinen liikenne.

”Kun tavallinen kansa ajoi ratti vasemmalla, piti yläluokka kiinni oikean puolen ratistaan. Tilanne oli pitkään sama monessa maassa, vaikka liikenne kulki jo tien oikeaa laitaa.”

Yksi syy on hevoskärryjen ajalta oleva perinne. Kuski istui oikealla, koska silloin hän saattoi käyttää piiskaa sotkeutumatta matkustajiin tai hevosten valjaisiin. Toinen syy oli, että useimmissa varhaisissa autoissa vaihde- ja jarruvivut oli asennettu korin ulkopuolelle. Ne vaativat voimakkaita otteita, ja siksi niitä hoidettiin parhaiten oikealla kädellä.

Pikkuhiljaa autoista tuli hienostuneempia jarrupolkimineen ja keskeisesti sijoitettuine vaihdevipuineen, mutta tämäkään ei vaikuttanut oikealta ohjaamisen perinteeseen. Päinvastoin monet väittivät, että he saattoivat pitää parempaa kättään ohjauspyörällä ja hoitaa vähemmän tärkeät tehtävät vasemmalla kädellä.

Nykyaikainen kuljettaja, joka on tottunut oikeanpuoleiseen liikenteeseen ja vasemmalta ohjattaviin autoihin, voisi vierastaa oikealta ohjattavaa autoa. Tuntuisi oudolta istua lähellä tien oikeaa reunaa. Tämä ei ennen vanhaan ollut minkäänlainen ongelma, kun liikenne oli harvaa, korkeissa autoissa oli hyvä näkyvyys ja oikealta ohjaaminen oli vakiintunut perinne.

Amerikkalaiset alkoivat ensimmäisinä rakentaa vasemmalta ohjattavia autoja suurempina sarjoina. Ensimmäiset syntyivät jo 1800-luvun lopulla, ja kun T-Ford esiteltiin syksyllä 1908, se oli vakiona vasemmalta ohjattava. Muut sarjatuotantoautojen valmistajat seurasivat perässä, ja vuonna 1915 valtaosa amerikkalaisista autoista oli vasemmalta ohjattavia. 1920-luvun alussa malli tavoitti Euroopan – luonnollisesti maissa, joissa oli oikeanpuoleinen liikenne.

Ranskalaisvalmisteinen Delahaye 135MS Cabriolet vuodelta 1948. Ohjauspyörä on oikealla.

Ohjaus oikealta on hienompaa

1920-luvun puolen välin jälkeen oikealta ohjattavuuden merkitys muuttui. Oltuaan vallitseva standardi siitä muodostui vähitellen hienostuneisuuden tunnusmerkki.

Halvat massojen autot olivat useimmiten vasemmalta ohjattavia, mutta autoja, joita nykyään kutsutaan premium-luokaksi, ohjattiin oikealta. Ajan myötä myös jotkut parempien autojen valmistajat siirtyivät vasemmalta ohjaamiseen.

Etenkin amerikkalaiset olivat kotimarkkinoillaan varhain liikkeellä. Vuoden 1920 Pierce-Arrow oli viimeisimpiä oikealta ohjattavia amerikkalaisia autoja. Saksalaiset merkit, kuten Mercedes ja Benz, olivat saatavana myös vasemmalta ohjattuina jo ennen vuotta 1925. Niitä seurasivat pian Horch ja muut, joskin Maybach piti kiinni perinteestä aina 1930-luvun alkuun asti.

Oikealta ohjattavien premium-autojen perinne eli pidempään Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa. Siksi et luultavasti koskaan ole nähnyt vasemmalta ohjattavaa 1930-luvun mallista Bugattia, Hispano-Suizaa, Voisinia, Isotta-Fraschinia, Hotchkissia, Lanciaa tai Alfa Romeota. Sääntö koski myös sellaisia merkkejä kuin Ballot, Panhard, Delaunay-Belleville, Delage, Delahaye ja Lorraine-Dietrich, samoin kuin myös Renaultin, Citroënin ja Amilcarin hienoimpia malleja. Silti yksittäisissä autoissa saattoi olla ohjauspyörä vasemmalla, erityisesti Amerikan vientiä ajatellen.

Yhdysvaltain kaikkein hienoimmissa piireissä oli eurooppalainen vaunu ja oikean puolen ohjaus pitkään selviö. Sen sai Rolls-Royce kokea, kun yhtiö vuonna 1920 käynnisti tehtaan Massachusettsissa vasemmalta ohjattavien vaunujen kokoamiseksi. Ne eivät menestyneet, koska todelliset asiantuntijat halusivat aitoja eurooppalaisia, oikealta ohjattavia autoja.

Perinnetietoisten amerikkalaisten joukko oheni kuitenkin nopeasti, ja jo 1920-luvun lopulla moni Englannissa rakennettu Rolls-Royce toimitettiin ohjauspyörä vasemmalla, siitäkin huolimatta että tätä pidettiin hivenen vulgaarina.

Vielä toisen maailmansodan kynnyksellä eli Euroopassa oikealta ohjattavien loistoautojen perinne vielä vahvana. Erityisesti Ranskassa ja Italiassa perinne jatkui pitkälle 1950-luvulle saakka. Juttumme alun ranskalaisen johtajan ja hänen alaisensa keskustelu on nähtävä tässä valossa – jos oli tottunut oikeanpuoleiseen ohjaukseen, oli varaa ajaa jollakin hienolla autolla, kuten Delahayella tai Delagella tai jollakin sen suuntaisella.

Samanlaista oli Italiassa. Jos oli varaa Lanciaan, urheilulliseen Alfa Romeoon, Maseratiin tai Ferrariin, ohjattiin autoa todennäköisesti oikealla etuistuimella istuen.

Toisinaan väitetään, että Lancia rakensi ensimmäisen vasemmalta ohjattavan autonsa vuonna 1956, mutta se ei ole totta. Säilössä on yksittäisiä kappaleita jopa vuodelta 1951, ja kaikkiaan niitä tehtiin useita satoja jo ennen vuotta 1956. Nämä oli kuitenkin tarkoitettu pelkästään vientiin sellaisiin maihin, joissa ostajat moukkamaisuuttaan eivät käsittäneet oikealta ohjaamisen paremmuutta.

Tosinaan kuulee ihmisten luonnehtivan tiettyjä ennen 1950-luvun puolta väliä rakennettuja, oikealta ohjattavia autoja kommenteilla kuten ”ne oli kai tarkoitettu Englannin-vientiin”. Siinä tapauksessa Englanti olisi ollut todella tuottoisa markkina-alue sellaisille valmistajille kuin Bugattille, Hispano-Suizalle, Delagelle ja muille, mutta näin ei kuitenkaan ollut asian laita.

Bugatti ei ennen 1990-lukua luultavasti koskaan rakentanut vasemmalta ohjattavaa autoa. Sama koskee italialaista Isotta-Fraschinia ja Hispano-Suizan Pariisin-tehdasta, mutta Barcelonan osasto näyttäisi rakentaneen yhden jos toisenkin auton, jossa ratti oli väärällä puolella 1930-luvulla.

Oikealta ohjattavat, ennen sotia valmistetut autot maissa kuten Tšekki, Slovakia, Unkari, Itävalta, Argentiina, Uruguay, Paraguay ja Panama saavat luonnollisen selityksensä siitä, että näissä maissa vallitsi vasemmanpuoleinen liikenne.

Tšekkiläiset merkit kuten Škoda, Tatra ja Z olivat myös saatavana vasemmanpuoleisella ohjauksella vientitarkoitusta varten. Sama koski itävaltalaisia merkkejä kuten Steyriä ja Gräf & Stiftiä, joista pieni määrä vasemmalta ohjattavia autoja jäi myös kotimarkkinoille.

Unkarissa ei merkittäviä autontekijöitä ole koskaan ollutkaan, mutta vasemmalta ohjattavaa Magosixia tuskin koskaan on tehty.

Ruotsissa toisin

Palataanpa läntiseen naapurimaahamme. Sen poliitikot ja monet muutkin tapasivat väittää, että Ruotsi oli ainutlaatuinen ja paras melkein kaikessa. Mutta eräässä yhteydessä Ruotsi todellakin oli ainutlaatuinen, nimittäin ajoneuvokannan ohjauspyörän sijoituksessa. Ennen vuotta 1967 ruotsalaiset, vasemmanpuoleisesta liikenteestä huolimatta, itsepäisesti ajoivat nimittäin vasemmalta ohjattavia autoja. Vasemmanpuoleinen ohjaus saattoi ulkomaalaisesta vaikuttaa hieman oudolta. Oliko kyseessä vaihekäännetty snobbailu ranskalaiseen tai italialaiseen tapaan? Tuskin, koska ohjauspyörä vasemmalla dominoi kaikissa hintaluokissa.

1920-luvulla lähes kaikkia ruotsalaisia autoja ohjattiin oikealta. Ruotsissa ei tosin ollutkaan autoteollisuutta sanan todellisessa merkityksessä ennen 1920-luvun puoliväliä, mutta ne harvat merkit, joita oli – Scania-Vabis, Thulin ja muutama muu – pitivät tietenkin ohjauspyörää oikealla.

”Monessa Suomeen toimitetussa ruotsalaisessa linja- ja kuorma-autossa oli ohjauspyörä oikealla vielä pitkälle 1950-luvulle asti.”

Vasemmanpuoleisen ohjauksen yleistymisestä on syyttäminen autojen maahantuojia. Kun autoja alettiin tuoda Ruotsiin enemmän vuoden 1920 jälkeen, oli amerikkalaisten valmistajien ylivalta sokaiseva noin 90 prosentin markkinaosuudella. Britit ja muut, jotka harjoittivat vasemmalla ajamista, mutta suosivat amerikkalaisia autoja, ostivat niitä Kanadasta tai muualta, missä oikealta ohjattavia malleja rakennettiin tai koottiin. Ruotsalaiset maahantuojat ostivat suoraan USA:sta.

Halvat vaunut kuten T-Ford olivat suosittuja, ja Dearbornissa ohjauspyörä asennettiin vain vasemmalle puolelle. Henry Ford oli kuulemma allerginen oikealta ohjattavien autojen valmistukselle, kuten kaikelle muullekin epäamerikkalaiselle toiminnalle. Pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän jopa määräsi, että myös autot, jotka tehtiin Isossa-Britanniassa ja muissa vasemmanpuoleisen liikenteen maissa, tulisi nekin varustaa vasemmanpuoleisella ohjauksella amerikkalaisen esikuvan mukaan. Ja yritykset, jotka tuottivat muutossarjoja ohjauspyörän siirtämiseksi oikealle, riemuitsivat.

Autoja ostava yleisö oli vähemmän huvittunutta ja ryhtyi harkitsemaan muita merkkejä. Vuoden 1922 lopulla Dearbornin jääräpää oli lopulta pakotettu myöntämään, että ”markkinakohdistus” ei ollut täysin yhdentekevä käsite, ja Englannin tehdas sai jälleen luvan rakentaa oikealta ohjattavia Fordeja. Silloin merkin markkinaosuus oli jo kutistunut merkittävästi.

Fordin T-mallia kyllä valmistettiin myös oikealta ohjattavana, kuten vanha ohjekirjan kuva todistaa, mutta ei Detroitin lähimaastossa.



Henry Ford lienee ollut tyytyväisempi ruotsalaisiin, jotka valittamatta ostivat Amerikan-mallisia autoja. Jostakin syystä ostajat näin tottuivat vasemmalta ohjaamiseen, vaikka monet varmasti ymmärsivätkin, että ohjauspyörä oikealla puolella olisi ollut käytännöllisempi.

Jotkut autoilijat olivat kuitenkin järkeviä ja tilasivat autoja vasemmanpuoleisella ohjauksella. Tämä koski etupäässä brittiautoja sekä hienompia ranskalaisia ja italialaisia ajokkeja, mutta 1950- ja 60-luvulla saatettiin toisinaan nähdä myös oikealta ohjattava Volkswagen.

Ennen toista maailmansotaa toimitettiin myös useimmat Tidaholm- ja Scania-Vabis-kuorma-autot oikeanpuoleisella ohjauksella. Monessa Suomeenkin toimitetussa ruotsalaisessa linja- ja kuorma-autossa oli ohjauspyörä oikealla pitkälle 1950-luvulle asti.

Volvoa ajetaan vasemmalta

Kun Volvo aloitti henkilö- ja kuorma-autojen sarjatuotannon 1927, päätettiin panostaa vasemmanpuoleiseen ohjaukseen, ja seikkaa painotettiin ensimmäisen henkilövaunumallin, ÖV4:n, mainosmateriaalissa. Jotkut ihmettelivät miksi, koska yrityksen perustajat Assar Gabrielsson ja Gustav Larson ovat tuskin tuolloin osanneet ennustaa Ruotsin siirtymistä oikeanpuoleiseen liikenteeseen 40 vuotta myöhemmin.

Päätös johtui siitä, että kaikkien sotaa edeltävien mallien suunnittelussa silmäiltiin tarkasti amerikkalaisia esikuvia. Vuoden 1936 myyjien käsikirjassa Gabrielsson selitti, että teknisiä esteitä ohjauspyörän siirtämiseksi oikealle ei ollut, mutta auton­ostajat olivat yksinkertaisesti tottuneet vasemmanpuoleiseen ohjaukseen, eikä ollut syytä yrittää muuttaa tottumusta. Vientiäkin suunniteltiin, mutta vasemmanpuoleisen liikenteen maat eivät kuuluneet ensisijaisiin markkinoihin.

Volvo ÖV4 (1927–1929).

Yhdessäkään sarjavalmistetussa Volvossa ei liene ollut ohjausta oikealla ennen vuotta 1957. Amazonin prototyyppi numero 2 oli kuitenkin oikealta ohjattava. Perusteena oli suunniteltu Englannin-vienti. Vuoden 1956 elokuun ja 1957 huhtikuun välillä rakennettiin 249 auton sarja koe- ja esittelymielessä – malli P1200, se jolta puuttuivat tyyppimerkinnän lisäkirjaimet. Runkonumerosta 250 eteenpäin vasemmalta ohjattava oli P1200V ja oikealta ohjattava P1200H. Tosin ensimmäisistä 249 autosta vain helmikuussa 1957 valmistunut, runkonumeroa 94 kantanut ajokki oli oikealta ohjattava.

Yhtään Volvo PV444-, PV544- tai Duett-mallia ei tehty oikealta ohjattavaksi. Muuten periaatteessa kaikkia malleja Amazonista eteenpäin on voinut tilata myös ohjauspyörä oikealla. Saab seurasi Volvon jalanjälkiä ja rakensi ensimmäisen oikealta ohjattavan autonsa niinkin myöhään kuin 1961.

Useimmat ruotsalaiset ajoivat siis vasemmalta ohjattavia autoja aina vuoden 1963 eduskuntapäätökseen asti, jolloin oikealta ohjattavien autojen markkinat kuolivat lopullisesti.

Totuuden nimissä on lisättävä, ettei Ruotsi ollut ainoa maa, jossa ohjauspyörä oli ”väärällä puolella”. Karibian vanhoissa brittiläisissä siirtomaissa kuten Jamaika, Bermuda ja Bahama ovat vasemmalta ohjattavat jenkkiautot olleet tavallisia.

Koko Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne, siitäkin huolimatta, että saari jakautuu pohjoiseen turkkilaiseen ja eteläiseen kreikkalaiseen osaan. Eteläosan autot ovat brittiläisittäin oikealta ohjattavia, mutta pohjoispäässä käytetään enimmäkseen Turkista hankittuja, vasemmalta ohjattavia autoja.

Valtaosa maailmasta ajaa nykyään oikealla puolella tietä (punaiset alueet), mutta muun muassa Kaakkois-Afrikka, Intia, Australia ja tietysti Iso-Britannia ja Japani (siniset alueet) pitävät kiinni vasemmanpuoleisesta liikenteestä. (Kuva Wikipedia Commons)


Lakimiehet apuun

Myös Japanissa on tiettyä kysyntää vasemmalta ohjattaville autoille. Kotimaiset autot ovat luonnollisesti oikealta ohjattavia, mutta Japanissa häkellyttävän kalliit, hienommat tuontiautot tilataan usein vasemmanpuoleisella ohjauksella. Tässä on kyseessä samansuuntainen hienostelu, joka mahdollisti oikealta ohjattavien loistoautojen myynnin Ranskassa ja Italiassa 1950-luvulla. Kalliin tuontiauton ajaminen viestittää statusta ja eksotiikkaa, jota väärällä puolella oleva ohjauspyörä vain korostaa. Japanilaiset, jotka ajavat BMW:llä, Mercedes-Benzillä tai Cadillacilla, tuovat mielellään esille, että he haluavat autoja, jotka ovat valmistusmaan normien mukaisia. Tosin myös sellaiset autot kuin Jaguar ja Rolls-Royce tilataan vasemmanpuoleisella ohjauksella.

Me eurooppalaiset olemme toistaiseksi säästyneet ohjauspyörän sijoituksesta määräävältä säädökseltä, ja sama pätee valtaosaan muuta maailmaa. On aivan hyväksyttävää ajaa oikealta ohjattavaa autoa oikeanpuoleisen liikenteen seassa ja päinvastoin. Joissakin valtioissa näistäkin asioista on määräyksiä.

Vielä jokin aika sitten oli lähes mahdotonta rekisteröidä vasemmalta ohjattavaa autoa Australiassa, mutta nykyisin voi klassikkoautoja tuoda joihinkin osavaltioihin ilman ratin siirtämistä. Singapore on toinen valtio, jossa on mahdotonta laillisesti ajaa ohjauspyörä vasemmalla. Määräykset ovat muutenkin tiukat – esimerkiksi kymmenen vuotta täyttävä auto täytyy joko viedä maasta tai romuttaa.

Venäjä suunnitteli 1990-luvulla kieltoa oikealta ohjattaville autoille. Syynä oli se, että Vladivostokin alueella väestö hankki halpoja, käytettyjä autoja Japanista. Kansan vastalauseet pysäyttivät ehdotuksen, ja tänäkin päivänä alueen autokannasta 90 prosenttia on oikealta ohjattavia. Tämä sai paikalliset poliitikot jopa ehdottamaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen siirtymistä, mikä kuitenkin innosti Moskovan poikia lyömään nyrkkiä pöytään. Arvioidaan, että nykyään Venäjällä on peräti puolitoista miljoonaa oikealta ohjattavaa autoa.

Kambodža on köyhä maa, jossa Ranskan siirtomaavallan muistona ajetaan oikealla puolella. Siitä huolimatta noin 80 prosenttia autokannasta ohjataan oikealta. Osa saapuu käytettyinä Japanista, mutta monet on varastettu vasemmalla ajavasta Thaimaasta. Tämän liikenteen pysäyttämiseksi hallitus päätti tammikuussa 2001 kieltää oikealta ohjattavat autot. Niinpä koko autokanta täytyi takavarikoinnin uhalla muuntaa vasemmanpuoleiseen ohjaukseen. Ei ole kovin yllättävää, että oikealta ohjattavien autojen omistajat ratkaisevat ongelman lahjoittamalla oikealle virkamiehelle tietyn rahasumman, mikä on sekä halvempaa että helpompaa kuin muutostyö.

Omat lakinsa ovat säätänet myös Filippiinit, Gambia ja Ghana, joissa kaikissa oli vasemmanpuoleinen liikenne ennen vuosia 1946, 1965 ja 1970. Kanada sallii oikealta ohjattavien autojen tuonnin, kunhan ne ovat yli 15 vuotta vanhoja, mutta rajan korottamisesta 20 tai 25 vuoteen keskustellaan. Euroopassa vain Slovakia ja Liettua ovat kieltäneet oikealta ohjattavien autojen rekisteröinnin, mutta takautuvasti lait eivät päde.

Ohjausakselin ja mittariston voi siirtää toiselle puolelle autoa, mutta myös tällainen ”muuntosarja” on yllättävän yleinen – ja jopa laillinen – eri puolilla maailma.

Miten jatkossa?

Poliittiset syyt, naapurimaiden painostus tai kehotukset mukautua ympäröivään maailmaan ovat yleensä syynä siihen, että maa vaihtaa vasemmanpuoleisesta liikenteestä oikeanpuoleiseen. Ruotsissakin nämä olivat tärkeimmät perusteet. Kansan tuki siirtymälle on lähes aina puuttunut tyystin.

EU-byrokraattien kerrotaan jopa epävirallisesti kehottaneen brittejä ja irlantilaisia mukautumaan muuhun Eurooppaan. Uskokaa tai älkää, mutta 1960-luvun alussa Isossa-Britanniassa todellakin keskusteltiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä. Jo silloinkin huomattiin, että hanke olisi mielettömän kallis, puhumattakaan siitä, että kansa vastusti sitä. Brittihallitus, joka olisi äänestänyt oikeanpuoleisen liikenteen puolesta, olisi tehnyt poliittisen harakirin.

Ajokaistan vaihtaminen Britanniassa, Japanissa tai Irlannissa olisi nykyään täysin epärealistinen ajatus. Voisi ajatella, että jokin maa Afrikassa tai Aasiassa vaihtaisi liikenteen puoleisuutta, mutta tiettävästi vireillä asia ei ole missään. Samasta syystä on vasemmanpuoleisen liikenteen palauttaminen yhtä utopistista, lukuun ottamatta pieniä paikkoja kuten Samoa. Joten näillä kaistoilla siis jatketaan.

Museoautoa muuntamaan?

Mitä ohjauspyörän sijoitukseen tulee, voidaan vanhaan autonrakentamisperinteeseen vedoten väittää, että ”ohjaus oikealla on aina oikein”, mutta oikeanpuoleisen liikenteen maissa tämä pätee vain klassikkoautoihin. Silti enemmän tai vähemmän taitavat ”asiantuntijat” huomauttelevat harrasteautojen kokoontumisissa vääristä pölykapseleista tai jäähdyttimen koristeesta. Harvoin kuitenkaan keskustellaan siitä, että ohjauspyörää on saatettu siirtää väärälle puolelle. Jopa suomalaisten autoharrastajien joukossa on niitä, jotka vieroksuvat oikeanpuoleista ohjausta, ja monissa harrasteautoissa ohjauspyörää onkin menty siirtämään.

Ehkä tällainen muutos tulisi estää museorekisteröidyissä autoissa, sillä niiden vaaditaan olevan mahdollisimman lähellä alkuperäiskuntoa. Tosin vastaavia, joskin käänteisiä muunnoksia tehdään Englannissa USA:sta tuoduille autoille, mikä on aivan yhtä arveluttavaa.

Joidenkin vasemmalta ohjattavien brittiläisten vaunujen sarjanumeroista löytyy kirjain ”L”, joka paljastaa, että alkujaan auto on”left-hand-drive”, kun oikealta ohjatun auton sarjanumerossa on R. Joskus muunnetussa autossa tuulilasinpyyhkimet lepäävät väärin päin – pikkuasioita ehkä, mutta tärkeitä niille, joka arvostavat autonsa alkuperää.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran TM:n numerossa 4/2009 otsikolla ”Liikennekulttuuri määrää ratin paikan – Ajetaanko oikealla vai vasemmalla?”.