Sodan päätyttyä kului ensin muutama vuosi, jolloin ihmiset sotaa käyneissä maissa ”vetivät henkeä” ja yrittivät päästä uuden elämän alkuun. Keski-Euroopassa alkuun päästiin suhteellisen nopeasti, jo neljän, viiden vuoden kuluttua kansa huomasi tarvitsevansa moottoriajoneuvoja, mieluimmin autoja. Ja saman huomion tekivät muutamat yrittäjätkin, he alkoivat valmistaa yksinkertaisia, halpoja moottoriajoneuvoja, melkein autoja.

Sodan päätyttyä autot olivat kalliita ja moottoripyörät hankalia erityisesti sateella. Niinpä ensimmäisten rauhanvuosien kuluessa syntyi kokonaan uusi moottoriajoneuvoluokka, jolla aluksi ei ollut edes omaa nimeä. Siihen yritettiin istuttaa milloin mitäkin, ehdolla olivat ”kääpiöauto”, ”koppiskootteri” ja ”kupla-auto”, saattoi niitä olla muitakin. Näistä nimityksistä ehkä kuvaavin oli tuo koppiskootteri, saksaksi Kabinenroller, siitä syystä, että sitä käytettiin yhden laitteen virallisen nimen yhteydessä. Tuo laite oli Messerschmitt KR 175. Kirjainyhdistelmä KR viittasi nimitykseen Kabinenroller.

Ulkonäöltään Kabinenroller oli vähän kuin pieni lentokone ilman pyrstöä ja siipiä. Siihen asetuttiin hieman samalla tavalla kuin sota-aikaisiin hävittäjäkoneisiin, kuomu käännettiin sivuun ja kiivettiin laidan yli ahtaalta vaikuttavaan hyttiin. Kuljettaja istui edessä ja ohjasi ajoneuvoa moottoripyörän ohjaustankoa etäisesti muistuttavalla laitteella. Polkimet olivat kuin autossa, ja pieni vaihdevipu sijaitsi ohjaajan oikealla puolella.

Oli Kabinenrollerin ajaminenkin vähän poikkeavaa, ainakin autoon tottuneelle. Ehkä tärkein eroavuus johtui hyvin jäykästä etujousituksesta, osittain varmasti myös nopeasta ohjauksesta. Kiemurtelematon suoraanajo vaati opettelua, ja ohjaus löi käsille. Silti Messerschmitt oli mukava ajettava, kunhan sen oppi.

Vaikka Kabinenroller on kooltaan melko iso, ainakin 200 cm&³3;:n voimalaitteella varustetuksi moottoripyöräksi, se pystyi – ja kunnossa oleva pystyy vieläkin – runsaan 100 km/h vauhtiin hyvällä tiellä. Matkustajan kanssa liikuttaessa vauhti tietenkin vähenee jonkin verran, mutta se tuskin haittaa tahtia. Enemmän vaikuttanee kauniilla, lämpimällä kesäsäällä umpinaisen kuomun läpi paistava aurinko. Kuomu avattuna ei voi ajaa, joten tarvittaessa pitää pysähtyä varjoon ja vilvoitella tavalla tai toisella.

(Tiivistelmä Jussi Juurikkalan artikkelista TM 8/02, s. 161)