Maailmankuulu fyysikko Stephen Hawking kuoli alkuvuonna – mutta viimeiseen muistotilaisuutensa hän aikoo kutsua yllättäviä vieraita: aikamatkalaisia tulevaisuudesta.

Hawkingin hautajaiset pidettiin jo maaliskuussa, mutta Hawkingin virallinen muistotilaisuus aiotaan järjestää Lontoon Westminster Abbeyssä kesäkuun 15. päivänä.

Muistotilaisuudessa on varattu tuhat paikkaa tavallisille ihmisille, jotka voivat osallistua arvotaan muistotilaisuuteen pääsemisestä.

Arvontaan osallistuvat ihmiset voivat hieman yllättäen valita syntymäpäiväkseen myös tulevaisuuden, kirjoittaa Science Alert. Hakemuksessa voi ilmoittaa syntymäpäiväkseen minkä tahansa ajan vuosien 2019 ja 2038 välillä.

Tämä ei ole virhe, kerrotaan Stephen Hawkingin säätiöstä BBC:lle.

”Emme voi laskea pois aikamatkailun mahdollisuutta, koska sitä ei ole todistettu riittävän tyydyttävästi mahdottomaksi”, säätiön tiedottaja sanoo.

Myös Hawking ehti uransa aikana pohdiskella aikamatkailun mahdollisuutta, mutta hän ei uskonut, että on mahdollista matkustaa ajassa taaksepäin.

Hawking on myös uransa aikana järjestänyt kerran juhlan aikamatkustajille.

”Minulla on empiirisiä todisteita siitä, että aikamatkailu ei ole mahdollista”, Hawking sanoi Seattlen tiedefestivaaleilla vuonna 2012.

”Järjestin juhlat aikamatkustajille, mutta lähetin kutsut vasta juhlien jälkeen. Istuin siellä kauan, mutta kukaan ei tullut.”

Nyt Stephen Hawkingin säätiö aikoo ilmeisesti toistaa Hawkingin aikamatkailukokeen, vaikka ennusmerkit eivät ole hyviä. Jos haluat päästä mukaan arvontaan, siihen voi rekisteröityä täällä tiistaihin mennessä. Aikamatkustajien osalta aikataulu ei ole niin tiukka.

Lue viime vuonna ilmestyneestä Tekniikan Maailmasta laaja katsaus uusimpaan tieteeseen aikamatkailun ympärillä.