JOKIN aika sitten joukko rikkaita ulkomaalaisia joutomiehiä hurjasteli läpi Etelä-Suomen. Heillä oli menossa jonkinlainen Itämeren ympäriajo, kilpa-ajon muotoon puettu huvittelu- ja sikailuretki, jossa nopeusrajoituksilla tai tieliikennelainsäädännöllä ei ollut mitään roolia. Herrojen nopeilla autoilla – mm. Porscheilla ja Ferrareilla – pidettiin pilkkana Suomen liikennesääntöjä ja vaarannettiin törkeästi tiellä olleiden kansalaistemme turvallisuutta.

Kun parilta mukana olleelta sankarilta kysyttiin, oliko tällaisessa hurjastelussa mitään järkeä, heidän vastauksensa oli selkeä ”ei”. He eivät itsekään löytäneet järkevää selitystä sille, mitä tekivät. Ilmeisesti se oli vain hauskaa.

Miksi sitten Suomen poliisi ei pysäyttänyt moista menoa?

Itse asiassa sakkoja kyllä kirjoitettiin, mutta valitettavasti se ei merkinnyt mitään. Rangaistukset toteutuvat vasta siinä vaiheessa, kun sakot maksetaan, ja tätä kyseiset hurjastelijat tuskin tekevät.

Herääkin kysymys, olisiko edes sakkoja kannattanyt kirjoittaa, koska muille kuin Pohjoismaiden kansalaisille sakkolappu on merkitykseltään vessapaperia. Suomen lainsäädännön nojalla on häviävän pienet mahdollisuudet periä sakkoa ulkomaalaiselta. Törkeässäkään tapauksessa tilapäinen henkilön kiinniottaminen tai ajoneuvon takavarikoiminen sakkosumman maksamisen vakuudeksi ei käytännössä tule kysymykseen.

Sakkoa kovemmat rangaistukset, jotka edellyttävät tuomioistuinkäsittelyä, ovat lainsäädännön moniselitteisyyden vuoksia erittäin hankalia ja pistävät poliisin vakavasti miettimään, olisiko oman edun kannalta parempi tyytyä vain tehottomaksi tiedetyn sakon kirjoittamiseen ja unohtaa sen jälkeen koko asia.

Ulkomaalaisten hurjastelijoiden joukko nähtävästi tunsi Suomen lainsäädännön porsaanreiät ja tuli siksi maahan. Uusiakin tapauksia on odotettavissa. Maailmalla leviää sana ymmärtäväisestä joskin oudosta kansasta, joka päästää vierailulla olevat liikennehäiriköt kuin koirat veräjästä, mutta vastapainoksi ruoskii omia autoilijoitaan ja motoristejaan pienistäkin rikkeistä täysin kohtuuttomasti.

Martti Merilinna

(Pääkirjoitus TM 10/2001, s. 7)