Päivä toisensa jälkeen ihmettelen lapsieni innostusta tietokoneella ja kännykällä pelaamiseen. Kontrasti esimerkiksi kouluun lähtöön tai huoneen järjestelyyn on niin iso.

Arkipäivänä herääminen on aina työlästä ja vastentahtoista. Mutta jos tiedossa on pelaamista, heräämisessä ei olekaan mitään kitkaa. Pelaamiseen käytetään valtavasti aikaa ja energiaa, mutta meneekö aika hukkaan?

Kehittyneet pelit vaativat pelaajalta paljon. Pelin toimintaperiaate pitää ymmärtää perin pohjin eikä keskittyminen saa herpaantua. Pelaamisen sivutuotteena näyttäisi kehittyvän hyödyllisiä taitoja kuten tiimityöosaamista (Fortnite), taktista ajattelua (Overwatch), kaupankäynnin logiikan ymmärtämistä (Growtopia), monimutkaisten systeemien hallintaa (Clash of Clans, Pókemon Go).

On hämmästyttävää, miten paljon tietoa lapsilla on pelien maailmasta ja miten luontevasti he omaksuvat monimutkaisia säännöstöjä. Tämä on kaiketi todiste siitä, miten motivaatio vaikuttaa oppimiseen ja uusien asiakokonaisuuksien omaksumiseen.

Videopelien pelaaminen ei kehitä pelkästään kognitiivisia taitoja. Kuten Boston Collegen tutkimusprofessori Peter Gray Psychology Todayn artikkelissaan summaa, uusien tutkimusten mukaan pelaaminen kehittää myös luovuutta, sosiaalisia taitoja, kärsivällisyyttä ja tunteiden hallintaa.

Edellä mainitut taidot ovat hyödyllisiä ja auttavat elämässä. Omasta historiasta tulee mieleen muita osaamisia, jotka ovat tuottaneet vuosien varrella paljon iloa ja joita haluaisi tarjota omille lapsilleen. Nämä ovat vaatineet paljon työtä. Yhteistä niille on ollut se, että alku on hankalaa ja ilo on tullut vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi musiikin ja kitaransoiton aloitus oli yhtä tuskaa. Nakkisormien asettelu kielille aiheutti käteen jatkuvia kramppeja. Tuskaisen harjoittelun jälkeen sormenpäitä särki ja kivisti.

Tästä herääkin kysymys: missä ovat pelit, joiden sivutuotteena pelaajalle ilmestyisi soittotaito? Pelit auttaisivat pääsemään yli tuskaisesta alkuvaiheesta. Kun tyttäreni aloitteli viulun soittoa, kaivoin netistä alkeellisen ohjelman, joka opetti tunnistamaan intervalleja ja eri sointuja. Vaikka ohjelmassa ei ollut pelillisyyttä oikeastaan ollenkaan, tyttäreni jaksoi sitä jonkin aikaa klikkailla.

Ohjelman kiinnostavuus lopahti aika nopeasti ilmeisesti pelimäisyyden puutteen ja karun ulkoasun vuoksi. Miten pitkälle osaaminen olisikaan kehittynyt ohjelman avulla, jos niissä olisi käytetty pelien koukuttavia elementtejä, kuten tasoja, palkintoja ja pelaajahahmoja? Tämäkin oli pelkästään musiikin teorian apuväline. Onko itse soittamiselle pelejä?

Pelikonsoleille löytyy musiikkipelejä kuten Guitar Hero ja SingStar. Guitar Hero on ilmeisen koukuttava peli. Sillä on kuitenkin aika vähän tekemistä oikean kitaransoiton kanssa, eikä se tuskin auta eteenpäin kitaristin uralla. Pelissä ei soiteta oikealla kitaralla, ja Guitar Heron ”kitaran” toiminta on kaukana oikeasta.

SingStar sen sijaan tuntuu olevan oikeilla jäljillä: se opettaa laulajanalkuja oikeassa sävelkorkeudessa pysymisessä. Kappaleiden alkuperäisestä poikkeavaan tulkintaan peli ei kannusta ollenkaan – pikemminkin se rankaisee pienestäkin rytmistä poikkeamisesta pisteiden menetyksellä.

Olisi hienoa, jos pelien suunnittelussa otettaisiin paremmin huomioon myös niiden sivutuotteena syntyvät taidot. Näkisin, että taistelukoulutuksen sijaan lapselleni olisi enemmän iloa soittotaidosta elämänsä varrella. Lapseni saisi reilusti lisää peliaikaa, jos näin hän oppisi soittamaan esimerkiksi viulua ja löytäisi soittamisen ilon.

Suunnittelijoille yksi toivomus: voisitteko miettiä käyttöliittymän siten, että ei tarvitsisi herätä joka-aamuiseen viulunvingutukseen? Toisaalta: ehkäpä sen kestäisi paremmin kuin nykyisen konekiväärinrätinän.