Niin sanotut peltipoliisit eli automaattisen liikenteenvalvonnan Suomeen tuonut ylikomisario evp. Sven-Olof Hassel arvostelee Ilta-Sanomissa voimakkaasti Suomen liikennevalvonnan nykytilaa.

Hasselin mielestä liikennevalvonnassa keskitytään nykyisin vääriin asioihin, ja esimerkiksi kehityksestä Keski-Euroopassa on jääty jälkeen.

Hassel oli tuomassa automaattisia liikennevalvontakameroita Suomeen 1990-luvulla.

Hyvä esimerkki toiminnan kehittämisestä on Hasselin mukaan Norja, jossa panostetaan nykyään keskinopeuksien mittaamiseen tieosuuksilla. Tämä on hänen mukaansa ollut trendinä suuressa osassa muutakin Eurooppaa.

Hassel sanoo Ilta-Sanomissa, että automaattista liikennevalvontaa on Suomessa viety väärään suuntaan, kun pistekohtaisilla kameroilla yritetään rauhoittaa pitkiä tieosuuksia.

”Ensinnäkin se tulee hyvin kalliiksi pitkällä tähtäimellä, eikä ole tehokasta.”

Hassel sanoo lehdessä, että pitkillä tieosuuksilla tulisi valvoa lähinnä keskinopeuksia. Pistekohtaisia kameroita tulisi sijoittaa vain riskipaikkoihin, joissa tapahtuu paljon onnettomuuksia.

Hassel sanoo lehdessä, että haiskahtaa liikenneturvallisuuden parantamisen sijaan rahastukselta, jos kameratolpat sijoitetaan heikosti havaittaviin paikkoihin.


Arkistoista: Tekniikan Maailma kävi vuonna 1988 mittaamassa nopeuksia Valtatie 1:llä, kun Hassel oli vaatinut kurinpalautusta Suomen valtateille. Jutusta ilmenee, että ainakaan TM:n mittauksissa myyttisiä kaahareita ei löytynyt.