Peugeot 307:n yhteispaineruiskutuksella varustetussa dieselmoottorissa on hiukkaspäästöjen puhdistuslaitteisto, joten pakoputkesta ei pitäisi liiemmin tupruta hiukkasia. Tämän asian paikkansapitävyys selvisi loppumittauksissa, kun autolla oli ajettu 60 000 kilometrin testirupeama. Samalla selvisi myös koko joukko muita käyttöön ja taloudellisuuteen liittyviä seikkoja.

Peugeot 307 esiteltiin keväällä 2001, ja saman vuoden kesällä se rantautui Suomeen. Peugeot 307 oli markkinoille tullessaan ensimmäisiä uuden korkean tyyliin tila-autoja. Käyttötestissä ollut viisiovinen 79 kw:n 307 XS 2,0 HDI on henkilömallien kalliimmasta päästä.Perusmoottori on jo entuudestaan tuttu kaksilitrainen, kaksiventtiilirakenteinen suoraruiskutusdiesel, joka esiteltiin vuonna 1998. Nyt 307:n tapauksessa siihen oli liitetty 607:n 2,2-litraisen HDI-dieselin tapaan hiukkaspuhdistin.

Käyttötestin aikana Peugeot ei herättänyt suuria tunteita puoleen eikä toiseen. Liikennöinti sujui vaivattomasti. Ajo-ominaisuudet, kuten moottorin veto ja suorituskyky sekä polttoainetaloudellisuus, saivat kelvollisen arvostelun. Vuodenajasta riippuen sisätilojen viileyttä joko kiitettiin tai moitittiin. Autossa oli automaatti-ilmastointi, joka piti matkustamon mukavan viileänä kesän helteillä. Sitä vastoin talven pakkasilla dieselmoottorista ei oikein riittänyt lämpöä sisään.

Poikkeuksellisen kylmä talvi toi esiin taloudellisille nykydieseleille yleisen lämpöongelman, kun sisälle ei tahtonut riittää lämpöä matkustajien iloksi. Lisäksi ilmastoinnin/lämmityslaitteen automaattitoiminto ei pidä tuulilasia, saati sitten sivuikkunoita huurteettomina, vaan on turvauduttava käsisäätöön. Käynnistyvyyden raja on hieman reilussa parissa kymmenessä pakkasasteessa. Vielä -23 ºC:n lämpötilassa auton sai käynnistymään parin hehkutuksen jälkeen. Tällöin käynnistyksessä moottoria on ”startilla saatettava” niin kauan, että kaikki sylinterit ovat syttyneet, muuten moottori ei jää käymään, ja seuraava yritys on siten jo tuskallisempi. Kylmemmässäkin startti kyllä jaksoi pyörittää moottoria, mutta se ei käynnistynyt. Ongelmaksi tuli tällöin tavallisen talvilaatuisen naftan jäykkyys, jolloin korkeapainepumppu ei onnistunut puristamaan sylinteriin syttymiskelpoista polttoaineannosta. Ruiskutusjärjestelmään ja sylinterinkanteen suunnattu lämmityspuhallin pelasti tilanteen, ja auto käynnistyi kolmen kympin pakkasestakin tunnin lämmityksen jälkeen lähes kuten kesällä. Lohkolämmitin on suositeltava ja melkeinpä pakollinen varuste talvikäyttöä ajatellen.

Ajettavuudeltaan Peugeot 307 on hyvä, eikä sen käytös ääritilanteissa edusta enää perinteistä Peugeotin liukasperäistä suuntausta. Tuo käytös teki autoista kyllä hauskoja ajettavia osaavissa käsissä, mutta tavallisen kuljettajan se saattoi yllättää pahemman kerran. Nyt asiat ovat kunnossa 307:ssä, ja silti se on mukava ajettava.

Peugeotin ohjaamo antaa itsestään avaran ja ilmavan kuvan. Eikä tämä ole väärä, sillä tilaa on tämän kokoiseksi autoksi mukavasti. Auton korkeus on mahdollistanut pystyn istuma-asennon, mikä säästää pituussuuntaista tilan tarvetta. Korkeuden ansiosta myös takapenkillä on riittävästi pääntilaa. Muutenkin takapenkki on käyttökelpoinen aikuisille, eikä vain lapsille, kuten monesti tämän kokoluokan perheautoissa.

Peugeotin 2,0-litrainen moottori ja sen suoritusarvot lukuina ovat vähintäänkin riittävät tämän kokoluokan autolle. Moottoritekniikka on nykyaikaista, ja partikkelipäästöjä on muun muassa pienennetty hiukkasloukulla, joka verottaa vain yhden kilowatin loukuttomiin edeltäjiinsä verrattuna. Moottori ja vaihteiston välityssuhteet sopivat hyvin suomalaiseen nopeusrajoitusympäristöön. Auto on parhaimmillaan maantieajossa.

TM-käyttötestin jälkeen Peugeot 307 XS 2,0 HDI oli ulkoisesti hyväkuntoinen. Värisävy ei tuo erityisesti esiin ikääntymistä. Kivien jäljet, pikkukolhut ja naarmut kertovat kuitenkin ikääntymisestä ja ajokilometreistä. Siisti ja ryhdikäs olemus taas kertoo toimivasta tekniikasta. Sisustus oli ikäistään vastaavassa kunnossa. Testin aikana esiintyi muutamia pikkuvikoja, jotka korjaantuivat huolloissa. Suurin ja odottamattomin ominaisuus liittyi talvikäyttöön. Lämmityslaite ei yksinkertaisesti tässä muodossaan ole riittävä Suomen oloihin. Toivottavasti uudemmissa malleissa lämmönpuutteeseen on löydetty toimiva ratkaisu. Uusien vuosimallien parannukset kertovat aikanaan Peugeotin suhtautumisesta laatu- ja ominaisuuskysymyksiin.

(Tiivistelmä Hannu Ahosen ja Pekka Aromaan artikkelista TM 8/03, s. 50-61)