Yhdysvallat suoritti vuosien 1945 ja 1962 välillä yli kaksi sataa ydinkoetta. Pitihän uutta ja jatkuvasti kehittyvää teknologiaa testata, sillä tuohon aikaan esimerkiksi tietokonemallinnuksesta ei ollut vielä tietoakaan.

Maanpäällisiä ydinasekokeita suoritettiin Nevadan autiomaassa ja Marshallinsaarilla Oseaniassa. Tekniikan Maailmakin on aika-ajoin nostanut esille videoita näistä koeräjäytyksistä muistutukseksi ydinaseiden uskomattomasta tuhovoimasta.

Mutta mitä tapahtuu sitten, kun insinöörit painavat laukaisunappia ja räjähdys sienipatsaineen jääkin syntymättä? Näinkin on käynyt, sillä teknologia – kuten jo totesimme – oli uutta ja kokeellista.

War is Boringsivusto kertoo miehestä, joka sai tehtäväkseen tehdä maailman tuhovoimaisin suutari vaarattomaksi – kaksi kertaa yhden kevään aikana.

Vuosi oli 1952 ja pommikoe osa operaatio Tumbler-Snapperia.

Pommi lepäsi 90-metrisen tornin huipulla. (Los Alamos Scientific Laboratory via Collier’s)

Fox-nimisessä kokeessa testattiin poloniumin ja berylliumin kohtaamiseen perustuvaa neutroni-initiaattoria, jonka oli tarkoitus tehostaa fissioreaktiota.

Pommin oli tarkoitus räjähtää 13. toukokuuta klo 04.00.

Laukaisuajankohta tuli ja meni, mutta tulipalloa ei syntynyt. Seuraavien minuuttien ajan insinöörit etsivät vikaa kontrollikeskuksen elektroniikasta ja johdotuksista.

Samaan aikaan Maavoimien tuhatpäinen jalkaväkipataljoona, joka oli valittu koekaniiniksi pommin vaikutuksille, odotti vallihaudoissaan vain muutaman kilometrin päässä räjähdyksen nollapisteestä.

”Annamme pommille tunnin aikaa sihistä itsekseen”, kontrollikeskuksen komentaja tohtori John C. Clark päätti. Hän oli ollut samanlaisen tilanteen edessä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.

Sillä aikaa kun pommi mietti, räjähtääkö vai ei, insinöörit laativat yksityiskohtaisen suunnitelman sen purkamiseksi.

Kumppanikseen rautaisia hermoja vaativalle tehtävälleen Clark sai kolikonheiton tuloksella kaksi muuta asiantuntijaa.

Kahta tuntia myöhemmin kolmikko nousi autoon ja lähti kohti arvaamattoman pedon kitaa. Clarkin kerrotaan laskeneen aurinkolipan silmiensä eteen, jos pommi sattuisi sittenkin räjähtämään.

Operaatio Tumbler-Snapperissa pommit oli sijoitettu 90 metriä korkeiden tornien huipulle. Clark oli edellisenä päivänä deaktivoinut tornin hissin, joten kolmikko joutui kiipeämään sen huipulle tikkaita pitkin.

Pommin luo päästyään miehet ottivat yhteyden kontrollikeskukseen varmistaen sen, että pahimman tapahtuessa heidän toimistaan jäisi edes merkintä muistiinpanoihin.

Operaatio Tumbler-Snapperissa räjäytettiin kahdeksan ydinasetta. Kuva otettu muutama sekunnin miljoonasosa pommin räjähdyksen jälkeen. Pommia kannatellut torni on kuvassa heikosti näkyvissä.

Kohta kohdalta purkuproseduuria seuraten he saivat lopulta deaktivoitua pommin laukaisujärjestelmän ja neutronikiihdyttimen. Vielä miehet eivät kuitenkaan olleet turvassa, sillä pommi sisälsi edelleen enemmän kuin tarpeeksi räjähtävää materiaalia tornin ja pommin parissa työskentelevät miehet tuhotakseen.

Vasta kun ydinaseteknikko oli tullut paikalle poistamaan pommin plutoniumytimen, miehet pystyivät hengittämään vapautuneesti.

Clarkin 36-tuntinen työpäivä oli viimein tullut päätökseensä. Kotiin saavuttuaan rättiväsynyt mies riisuutui, kävi suihkussa ja kaatoi itselleen tuhdin drinkin ennen yöpuulle asettumista.

Pommin räjähtämättömyyden syyksi selvisi myöhemmissä tutkimuksissa vika räjähdyksen etenemistä kontrolloivassa järjestelmässä. Yksi viallisesti toimiva laite oli estänyt automaattisen laukaisuketjun etenemisen.

Koe järjestettiin uudelleen 25. toukokuuta 1952, kaksitoista päivää myöhemmin. Tällä kertaa onnistuneesti:

War is Boring -sivuston artikkelin voit lukea tästä. Tapauksesta kertoi vuonna 1952 Collier’s-lehti.