Audi, BMW, Mercedes-Benz ja Volvo mielletään yleisesti niin sanotuiksi paremman luokan autoiksi. Tämä tekee näiden valmistajien pienimmistäkin malleista monelle autoilijalle haluttuja kohteita ja saa ostajat maksamaan niistä enemmän kuin vastaavan kokoisista perheautoista.

* Audi A3 Sportback 1,6 * BMW 116i * Mercedes-Benz A 170 * Volvo V50 1,6

Tämänkertaisen vertailumme autoja yhdistää arvostettujen valmistajien ja sen mukaisen hinnan lisäksi myös viisiovinen kori. Volvon tapauksessa se merkitsee farmaria V50-mallimerkinnän V:n mukaisesti. Käytännössä Volvon korin linjat eivät juuri poikkea muista pystyperäisiksi laskettavissa kilpakumppaneista, etenkään Audista. Mercedes-Benz A 170:tä lukuun ottamatta muut autot ovat mallisarjojensa halvimpia ja pienimmällä moottorilla varustettuja.

Audi A3 esiteltiin vuonna 2003 kolmiovisena, ja tämä pidempi viisiovinen Sportback tuli markkinoille viime vuonna. BMW on niin ikään viime vuoden satoa. Mercedes-Benzin nykyinen, toisen sukupolven A-sarja tuli markkinoille vuonna 2004, kuten myös Volvo V50.

Takavetoisena BMW poikkeaa rakenteeltaan kilpakumppaneistaan. Näissä etuvetoisissa autoissa moottori on keulalla poikittain. Kaikissa neljässä autossa moottorin jatkona on viisivaihteinen käsivalintainen vaihteisto. BMW:ssä moottori on tietysti pitkittäin, ja vaihteistosta voima siirtyy kardaania pitkin taka-akselille. Kaikkien autojen moottorit ovat nelisylinterisiä. Venttiilejä on BMW:ssä ja Volvossa 16, Audissa ja Mercedeksessä perinteiset kahdeksan.

Mercedestä lukuun ottamatta muiden autojen kaikki pyörät ovat erillisjousitettuja. Etujousitukset on ratkaistu joustintuilla ja takana käytetään monitukivarsituentoja. Mercedeksessä on ainoana joukosta takana jäykkä akseli, tosin ei aivan perinteisesti toteutettuna. Akselipalkki on kaareva, ja se on kiinnitetty keskeltä koriin sekä tuettu poikittaisella saksituella, joka tunnetaan Watt-tukena.

Maantieajossa autot muodostavat kaksi varsin tasaväkistä paria. Näistä parempaan kuuluvat Audi ja Volvo. Niillä maantieajo sujuu mallikkaasti. Molemmat pysyvät hyvin suunnassa, eikä ohjaustunnossakaan ole suurempaa moittimista. Myös kaarreajo onnistuu ongelmitta, ja kuljettaja tuntee hallitsevansa auton.

Toisen parin muodostavissa BMW:ssä ja Mercedeksessä on enemmän huomautettavaa. BMW:n ongelmana voisi sanoa olevan suoraan ajon. Jos suoraan ajo ei oikein suju BMW:llä, niin mutkaisella tiellä se on kuin kotonaan.

Mercedeksenkin suuntavakavuudessa suoralla tiellä on toivomisen varaa. Se muuttaa suuntaansa tuulen ja urien vaikutuksesta. Ohjauksen raskauden voisi kohdentaa kääntöä vastustavaan voimaan, joka on varsin suuri ja keinotekoisen tuntuinen. Tämä tulee ilmi kaarreajossa.

Audi ja Volvo vetävät pitemmän korren myös kaupunkiajossa. Kummassakaan ei ole pahoja, ajoa häiritseviä puutteita. Näistä kahdesta autosta Audin vahvuuksia kaupungissa ovat jousituksen toiminta ja vaimea melutaso. Volvon paras piirre taas on sen ohjaus.

Mercedeksen suoritusta kaupungissa häiritsevät turhan kevyt kaasu ja kytkin, jotka tekevät liikkeellelähdöistä vaikeita. Lisäksi moottori tuntuu vastaavan liian herkästi kaasupolkimen liikkeisiin. BMW:n suoritusta heikentää kaupunkiajossa joukon raskain ohjaus, joka lisäksi palauttaa huonosti. Näkyvyys ulos jää huonoksi korkean vyötärölinjan ja matalien ikkunoiden vuoksi.

Kaikissa autoissa oli ESP-ajonvakautusjärjestelmä. Volvon tapauksessa se oli lisävaruste, muissa se kuuluu jo perushintaan. Audissa ja BMW:ssä järjestelmän voi kytkeä pois käytöstä. Volvossakin on tällainen mahdollisuus, mutta järjestelmä palaa ajossa itsekseen päälle. Mercedeksen järjestelmä on aina päällä, eikä siinä edes ole katkaisinta.

Mercedeksen ajonvakautusta voisi luonnehtia ylivarjelevaksi. Se puuttuu todella aktiivisesti tapahtumiin väistökokeessa jo 5–10 km/h alhaisemmissa nopeuksissa verrattuna muihin autoihin. BMW kääntyy väistössä herkästi, joten se vaatii pieniä ohjausliikkeitä. ESP tulee mukaan miedosti eikä ota autoa heti komentoonsa, vaan antaa kuljettajan hoitaa ajamista, kun kyvyt siihen riittävät.

Audinkin ohjaustunto on hieman huono, joten ohjauspyörää tulee helposti kääntäneeksi liikaa. Ajonvakautus puuttuu tarvittaessa asiallisesti peliin. Tällöin jarruja käytetään vain hetkellisesti, eikä kaikkea vauhtia oteta varmuudeksi pois. Myös Volvossa ohjaustunto väistössä on heikohko. Käännöissä ESP päästää auton hieman luistoon ennen kuin aktivoituu.

Mitattujen tasaisen nopeuden ja käytännön ajon kulutusten perusteella Mercedes sijoittui tasaväkiseen pääjoukkoon, johon kuuluivat myös Audi ja Volvo. BMW erottui ainoana autona tästä joukosta. Sen kulutuslukemat olivat käytännön ajotilanteissa muita korkeammat, omalla litraluvullaan. Tämä merkitsi 0,6–0,8 litraa muita suurempaa kulutusta sadalla kilometrillä.

Vertailun autojen maine ripeinä kulkijoina perustuu mallisarjojen tehokkaampiin moottoreihin. Nämä perusmalleina pidettävät autot ovat suorituskyvyltään tavanomaista tasoa ja jäävät saavutusarvoissa ripeimmille, vastaavan kokoisella moottorilla varustetuille ”tavallisille perheautoille”.

NÄIDEN niin sanottujen ”parempien” autojen vertailukohtana käytettiin vuoden takaista perheautojen vertailua. Perheautot olivat tuolloin vastaavaa kokoluokkaa ja niissä oli samankokoiset eli 1,6-litraiset moottorit, mutta hinta vain oli edullisempi. Monet noista perheautoista olivat nopeampia ja taloudellisempia, joten tämän vertailun autot eivät kaikissa kohdissa keränneet kiitettäviä arvosanoja, eivätkä testin voittajatkaan yltäneet siten viiteen tähteen. Vaatimukset ovat kovat, sillä pelkkä maine ei riitä, myös suoritusten on oltava huippuluokkaa.

(Tiivistelmä Hannu Ahosen artikkelista TM 14/05, s. 30-43)