porsche-logoDr. Ing. h.c. F. Porsche AG eli kotoisammin Porsche on Ferdinand Porschen vuonna 1931 perustama saksalainen automerkki. Tosin alkuun yhtiö oli pikemminkin suunnittelutoimisto, joka oli mukana niin ensimmäisen Volkswagenin kuin saksalaisten panssarivaunujen kehitystyössä.

Ensimmäinen yhtiön auto oli Volkswagenin tekniikkaan perustunut kilpa-auto Porsche 64, joka esiteltiin vuonna 1939, mutta sitä valmistettiin ainoastaan kolme kappaletta. Toisen maailmansodan jälkeen Ferdinand Porsche oli vankeudessa, mutta hänen poikansa Ferry Porsche kehitti vuonna 1948 auton, josta tuli kuuluisa 356. Sama takamoottorirakenne säilytettiin vuonna 1963 esitellyssä 911-mallissa, jonka tuotanto jatkuu edelleen.

Porsche kasvoi nopeasti maailman suurimmaksi urheiluautovalmistajaksi, joka piti mainettaan yllä kilparadoilla. Sieltä ja myös ralleista yhtiö on saavuttanut yli 28 000 voittoa. Urheiluautomainetta pitivät yllä 911:n lisäksi myös muut mallit, kuten 914, 924 ja sen jälkeläiset sekä 928. Vuonna 1996 esitelty Boxster oli suomalaisille tärkeä, sillä suuri osa niistä valmistettiin Uudessakaupungissa.

Tällä vuosituhannella Porschen tuotannon painopiste on muuttunut, sillä vuonna 2002 yhtiö toi markkinoille Cayenne katumaasturin. Moni Porsche harrastaja piti sitä pyhäinhäväistyksenä. Vuonna 2009 oli ylellisen, neliovisen Panamera henkilöauton vuoro ja Macan on yhtiön pienempi katumaasturi.

Lue myös:

Näytä kaikki Porsche-aiheiset artikkelit

Katso myös autohinnastosta eri mallien myyntihinnat.