Suomalainen urheiluautohanke, RaceAbout 2000 on edennyt kalkkiviivoille. Suunnittelutyö on tehty, tekniikka on toteutettu ja linjat hiottu lopulliseen muotoonsa. Korikate on tekeillä. Sen ja muun auton yhteiselämä alkaa vuoden 2000 alkupuolella.

”Savut piipusta” – RaceAbout2000 käynnistettiin ensimmäisen kerran virallisesti syyskuun 5. päivänä 1999. Sen jälkeen autolla on ajettu koeluonteisia jaksoja noin viiden tunnin verran. Hyvin on sujunut. Testiajot ovat olleet riemastuttavia. Mittauksia on tehty vain, jotta on saatu selvitetyksi, missä mennään. Varsinaiset viralliset arvot saadaan, kun korikate on paikallaan, jolloin sen paino ja vaikutus vastuksiin saadaan mukaan.

img:596660_y RaceAbout2000 on syntynyt varsin nopeasti. Aikatauluansiot ovat pääasiassa 3D-Vertex-CAD suunnitteluohjelmiston. Sen avulla suunnittelu on voitu tehdä virtuaaliympäristössä, mikä on olennaisesti nopeuttanut toimintaa. Jatkossa ohjelmiston ohjaamana on pystytty työstämään kotelorungon osat ilman tarkkoja mitoituspiirroksia. Niitä ei ole tarvittu, koska kappaleiden mittatiedot ovat olleet itse mallissa. Mittatarkkuus on 1/100 millin tasoa, virheitä on ollut äärimmäisen vähän ja runko automaattisesti ristimitoissaan.

Lisäksi Vertex on yhteensopiva korikatteen muotoilussa käytetyn Alias-ohjelmiston kanssa, joten valmis auto on voitu siirtää virtuaalikuvana muotoilijoiden käsiin.

Nyt ollaan siis edetty niin pitkälle, että auto on viimeisiä virityksiä vaille valmis. Jotta näin pitkälle on päästy, on vaadittu noin 12 000 työtuntia, johon ei ole laskettu korikatteen suunnittelun vaatimaa aikaa.

img:596659_o Täysimittainen korimalli on valmis. Taideteollisen korkeakoulun viisiakselinen jyrsinkone on tehnyt korin urosmuotit ja kori valmistuu suunnitelmien mukaisesti tammikuun puolivälissä vuonna 2000. Sen jälkeen auto ja korikate aloittavat yhteiselämän, johon liittyy runsaasti esiintymisiä sekä testaamista ja viritystä.

(Tiivistelmä Hannu Lindellin artikkelista TM 1/2000, s. 114-117)

Suomalaisen urheiluauton, RaceAbout2000 suunnittelusta ja rakentamisesta kertova juttu “Oikeaa osaamista” on julkaistu Tekniikan Maailman numerossa 1/2000. Hankkeesta on kerrottu myös aikaisemmin TM:n numeroissa 16/1998 ja 6/1999.