HYVÄÄ

  • suoja ja tulivoima

  • pimeänäkökyky

HUONOA

  • osa ammuksista taistelutilasta

  • aktiivisten omasuojajärjestelmien puute

Panssarivaunujen tarve näytti hävinneen kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena. Tällöin monet maat vähensivät panssarijoukkojaan. Suomeen hankittiin Saksasta vuonna 2003 124 käytettyä Leopard 2A4 -vaunua. Hollannin päättäessä luopua taistelupanssarivaunuista tehtiin viime vuonna kaupat sadasta Leopard 2:n viimeisestä A6-versiosta.

Idän ja lännen rauhallisen rinnakkaiselon kuplan puhjettua Krimin ja Itä-Ukrainan konfliktien myötä panssarivaunujen tarve kävi uudelleen ilmeiseksi lännessä. Hollannissa päätös taisteluvaunuista luopumisesta sai kritiikkiä. Suomen puolustusvoimat sen sijaan teki hyvät kaupat hankkiessaan vähän käytettyjä Leopardeja Hollannista. Yhden vaunun hinnaksi varaosineen ja kauppaan kuuluvine simulaattoreineen ja muine tykötarpeineen tuli 2 miljoonaa euroa. Uuden Leopard -2A6 vaunun hinta on 10 miljoonan euron tietämissä ja 2A4 vaunun modernisointi 2A6:ksi maksaisi noin viisi miljoonaa euroa.

Historiaa

Leopard 2:n suunnittelu juontaa juurensa saksalaisten ja amerikkalaisten yhteiseen MBT-70 -taisteluvaunuprojektiin 1960-luvun puolivälissä. Projektilla oli tarkoitus korvata silloin käytössä olleet Leopard 1- ja M60 Patton -vaunut. Yhteistyö ei kuitenkaan kantanut prototyyppejä pidemmälle ja osapuolten tiet erosivat. Saksalaiset suunnittelivat ja valmistivat Leopard 2:n ja amerikkalaiset A1 Abramsin.

Ensimmäinen Leopard 2 tuli sarjatuotantoon 1979 ja vuoteen 1992 mennessä niitä valmistettiin kahdeksassa erässä Saksan armeijalle 2 125 kappaletta. Vaunua kehitettiin joka tuotantoerässä; viides erä oli sitten 2A4-versiota. Kuten viimeiset kolme erää. Myöhemmin kaikki alkupään Leopardit päivitettiin A4-versioksi, joita päätyi Suomeenkin.

Vuodesta 1995 lähtien Leopard 2A4 -vaunuja päivitettiin 2A5 -vaunuiksi lisäämällä ja parantamalla panssarointia, jolloin tornissa jouduttiin siirtämään ampujan tähtäimen paikkaa. Näkyvin muutos suojauksessa oli tornin etuosassa, mihin asennettiin viistot lisäpanssarielementit. Tornin suojaus parani merkittävästi.

Myös rungon suojaus parani hieman ja ajajan luukku uusittiin. Vaunun johtaja sai oman lämpökameratähtäimen tornin katolle. Tähtäimien välistä tiedonsiirtoa parannettiin ja laser-etäisyysmittari uusittiin. Vaunun sisälle tuli sirpalesuojalevyt ja tykkiin sähköinen vakain hydraulisen sijaan. Ajajan kannalta merkittävänä seikkana voidaan pitää peruutuskameran lisäämistä varustukseen.

Viimeisissä A6:n päivitysversioissa otettiin käyttöön pidempiputkinen vaunukanuuna.


Leopard 2A4:n Rheinmetall 120 mm L 44 -kanuunaa pidettiin sen markkinoille tullessa alan parhaana ja tehokkaimpana. Niinpä myös amerikkalaiset valitsivat sen omaan M1 Abramsiinsa mallimerkinnällä M256.

Leopard 2A6:n kanuuna 120 mm L55 on saman aseen uusin versio, jossa putken pituutta on lisätty 11 kaliiberin mittaa, eli 1,3 metriä. Saksalaisessa jo toisesta maailmansodasta tutussa merkintätavassa putken pituus ilmoitetaan kaliiberin monikertoina L-kirjaimen jälkeen.

Pidempi putki antaa ammukselle suuremman lähtönopeuden ja siten paremman läpäisykyvyn. Viime kädessä läpäisy riippuu kuitenkin ammuksen tyypistä ja materiaalista. Köyhdytetystä uraanista valmistetuilla nuoliammuksilla läpäisykyky on parempi kuin vastaavilla volframista valmistetuilla.

Tekniikkaa

Vaunun valmistusmateriaalina on teräs ja kerrospanssari. Ainevahvuuksista ja kerrospanssarin materiaalista ei ole tarkempaa tietoa. Ne ovat valmistajan liikesalaisuuksia ja viime kädessä käyttäjän sotasalaisuuksia.

Kerrospanssarit koostuvat yleensä teräksen lisäksi komposiitti- ja keramiikkakerroksista ja joskus myös joustavista kerroksista kuten kumista. Kerrospanssarin vahvuus ei kerro suoraan sen antamasta suojasta, siksi suojaa kuvataan vertaamalla sitä perinteisen panssariteräksen vahvuuteen. Lisäksi suoja on erilainen alikaliiberiammusta ja onteloammusta vastaan.

Leopard 2A6:n panssaroinnin antaman suojan alikaliiberiammuksia vastaan arvioidaan vastaavan tornin etuosassa reilun 90 senttimetrin ja keulassa noin 60 cm verran panssariterästä. Onteloammuksia vastaan suoja on selvästi parempi.

Vaunun havaitsemisen ja tulenkohdistamisen vaikeuttamiseksi varustukseen kuuluu 66 mm:n savunheitinjärjestelmä. Panssaroinnin lisäksi vaunu tarjoaa miehistölle suojan taistelukaasuja ja ydinlaskeumaa vastaan ilmansuodatus- ja ylipainejärjestelmällä.

Leopardissa ei ole kaikkein uusinta ja kalleinta suojaa lisäävää tekniikkaa, kuten aktiiviset omasuojajärjestelmät. Omasuojajärjestelmät havaitsevat lähestyvät ohjukset ja ammukset, sekä pyrkivät harhauttamaan tai tuhoamaan ne.

Vaunun moottorina on 47,6 -litran 12-sylinterinen esikammiodiesel. Siitä voima siirtyy voimansiirtopaketin kautta sivuvälityksiin, josta edelleen vetopyöristä teloihin. Voimansiirtopaketti käsittää momentinmuuntimella ja suunnanvaihtimella varustetun automaattivaihteiston sekä siihen liitetyn ohjausvaihteiston, jolla saadaan aikaan kääntämiseen tarvittavat pyörimisnopeuserot telojen välille. Voimansiirtopakettiin kuuluvat lisäksi jarrujärjestelmä ja moottorin tuulettimet.

Vaunu – mars!

Ajajalle on oma luukkunsa vaunun etukannella oikealla, mutta luukun käyttö vaatii tornin kääntämisen sivuttain. Helpompi ja nopeampi tapa mennä ajajan istuimelle on sukeltaa jalat edellä tornista sisään vaunun johtajan luukusta, siirtyä johtajan paikan kautta ampujanpaikalle ja edelleen tornista alas runkoon ajajan paikalle. Istuimen selkänoja pystyyn, pääntuki alas katosta ja selkänojan kaltevuus oikeaksi säätöpyörästä – näin ollaan valmiina rutiinista poikkeavaan koeajoon!

Ajajan istuimella muistuvat mieleen simulaattorihallissa käydyn pikakurssin opit. Vaunun johtaja kertaa vielä nopeasti tarvittavat toimenpiteet. Normaalitapauksessa komento olisi kuulunut suoraan ”vaunu – mars!”.

Ensin jalka jarrulle. Oikealla ylhäällä on seisontajarrun käyttövipu, jonka vapautan. Kestää hetken, ennen kuin seisontajarru vapautuu. Jouset puristavat jarrut kiinni ja niiden vapautus tapahtuu vaunussa hydrauliikalla. Vaihde automaattiasentoon ja ajosuunnan valitsin eteenpäin. Vaunussa tuntuu nykäys, jalka jarrulta ja vaunu lähtee ryömimään eteenpäin. Kaasua, tai syöttöä lisää kuten vaunumiehistö asian ilmaisee, ja vauhti lähtee kiihtymään.

Vaunun johtaja kehottaa kokeilemaan ohjausta. Teen kaartoja muistaen, että veto on pidettävä päällä. Muuten vaunu ei kaarra ja tela saattaa pudota päältä. Käännöksessä pitkä ja suora tela joutuu luistamaan yrittäessään seurata kääntöympyrän kaarta.

Saan tuntuman ohjaukseen. Vaunun ratti kääntyy vajaat puoli kierrosta kumpaankin suuntaan. Suuntaan johtajan valitsemalle uralle sopivana pitämälläni nopeudella. Uralla on heittoja, jotka tuntuvat vaunussa äkkinäisinä liikkeinä. Tornista tulee kommentti: joko maltillisemmin tai vauhdikkaammin niiden yli. Jälkimmäisellä ajotyylillä vaunu loikkaisi nyppylältä toiselle, eikä kävisi kuopan pohjalla. Valitsen kuitenkin maltillisemman lähestymisen, kun en ole vielä päässyt täysin sinuiksi vaunun kanssa. Ja lisäksi tieto vaunun 60 tonnin painosta ja sen liike-energiasta herättää kunnioitusta.

Ajelun jälkeen lähtöpaikkaa lähestyttäessä kuuluu komento: ”vaunu seis!” Nostan jalan kaasulta ja panssarivaunun vauhti alkaa hidastua. Painan jarrua varovasti, koska jarrujen painotettiin olevan tehokkaat ja vaunun pysähtyvän nopeasti.

Seuraavaksi testaamme liikkeellelähtöä ja pysähtymistä uudemman kerran. Kaasu pohjaan – ja 60 tonnin keijukainen liikahtaa yllättävän ketterästi. Nyt saa painaa jarrua jo reippaammin, kun miehistö on siihen varautunut. Jarrut eivät kuitenkaan ole niin äkäiset kuin ennakkovaroittelu antoi odottaa. Tosin vaunun alla oli TM:n koeajossa kostean liukas pelto, jossa pito ei ollut paras mahdollinen. Reippaammin jarrua painettaessa telat lukkiutuivat ja vaunu liukui hetken eteenpäin.

Ajajan työtä helpottamassa on peruutuskamera, jonka näyttö on vasemmalla sivulla. Peruuttamiseen liittyy ominaisuus, joka tuntuu omituisuudelta. Peruutusasennossa ohjauksen toiminta muuttuu käänteiseksi. Ideana on, että kuljettaja voi ajaa takaperin katsomalla kameran kuvaa aivan kuin ajaisi eteenpäin. Vanhalle autoilijalle selkäytimeen iskostunut peruuttaminen omien näköhavaintojen perusteella ei näin ollen toimi. Vaunu kiemurtelee ja kääntyy väärään suuntaan ennen kuin uuteen tilanteeseen tottuu.

Mielenkiintoinen toiminto on myös vaunun kääntäminen keskiakselin ympäri. Tätä varten suunnanvalitsimessa on vapaa-asennon vieressä oma asentonsa. Kierroksia moottoriin reilut puolitoistatuhatta ja sitten käännetään rattia. Telat lähtevät pyörimään eri suuntiin ja vaunu kääntyy paikallaan haluttuun suuntaan.

Maali tähtäimessä

Ajokokemuksen jälkeen siirryn ampujan istuimelle. Säädän tähtäimen okulaarit silmilleni ja silmävälilleni sopiviksi, painan pääni tukea vasten ja katselen maisemaa.

Valittavissa on normaali päivänäyttö ja lämpökameran näyttö, sekä sille kaksi eri suurennosta. Lisänä ja varajärjestelmänä on perinteinen tähtäinkaukoputki. Säädän lämpökameran näytön kirkkauden sopivaksi ja valitsen haluamani suurennuksen. Sitten kädet lentokoneen ohjaimia muistuttaville sarville, joilla käännetään tornia ja suunnataan tykkiä sekä hoidetaan ammuntaa.

Seuraan kentällä kulkevaa rynnäkkövaunua ja pidän sen tähtäimessä varsin helposti. Pikakoulutukseeni ei kuulunut ammunnan hallintajärjestelmän hienouksiin tutustuminen, joten ennakko olisi pitänyt ottaa silmämääräisesti.

Laskinlaitteisto olisi hoitanut kohteen seuraamisen yhteydessä lyhyen mittausjakson jälkeen. Laskimelle olisi pitänyt syöttää tätä varten ilman ja ammuksen lämpötilatiedot sekä ammuksen tyyppi. Etäisyyden mittaus tapahtuu laserilla.

Liikkeellä oltaessa tykin sähköinen vakain pitää tykin putken halutussa tasossa ja siten koko ajan kohdistettuna maaliin. Rajoittavana tekijänä möykkyisessä maastossa on tykin pystysuuntainen säätövara, vaakatasosta 20 astetta ylöspäin ja 9 astetta alaspäin.

Vaunun johtajalla on oma, erillinen lämpökameransa tornin päällä. Se mahdollistaa 360 astetta pyörivänä koko ympäristön tarkkailun. Johtajan on mahdollista näyttää valitsemansa maali ampujalle, jolloin torni tykkeineen kääntyy kohteeseen päin ja kohde tulee näkyviin ampujan ristikolle. Toisin päin johtajalla on myös mahdollista valita omaan tähtäimeensä ampujan tähtäimen kuva.

Johtajalla on myös oma varajärjestelmänsä tykin laukaisemiseksi, jos ampuja ei siihen kykene tai ehdi. Tällöin tosin ennakkolaskin ei ole käytettävissä.

NYKYAIKAINEN taistelupanssarivaunu on kunnioitusta herättävä laite jo kokonsa ja painonsa puolesta. Myös tekniikka on hiottua ja harkittua. Sen käyttötarkoitus on vastustajan tuhoaminen itse suojattuna ja toimintakykyisenä pysytellen. Edellisen kerran TM tutustui taistelupanssarivaunuun 21 vuotta sitten, silloin kohteena oli neuvostovalmisteinen T-72. Siihen verrattuna Leopardin miehistöllä on uuden tekniikan ansiosta helpommat oltavat ja tehtävät – lukuun ottamatta lataajaa, sillä T-72:ssa oli latausautomatiikka ja siten vain kolmen hengen miehistö.

(TM 19/15)

TEKNIIKKAA

Kori: panssariterästä ja kerrospanssaria, sähkökäyttöinen torni, kolme luukkua ja pohjaluukku. Miehistö neljä henkeä: ajaja, lataaja, ampuja ja johtaja


Moottori: taakse pitkittäin sijoitettu turboahdettu 12-sylinterinen esikammiotyyppinen dieselkäyttöinen V-moottori, MTU MB 873 Ka-501; iskutilavuus 47 600 cm3 (170 x 175 mm), puristussuhde 18,0; teho 1 100 kW (1500 hv)/2 600 r/min, vääntömomentti 4 700 Nm/1 600 r/min


Voimansiirto: Renk HSWL 354, käsivalintamahdollisuudella varustettu nelivaihteinen automaattivaihteisto yhdistettynä hydromekaaniseen ohjausvaihteistoon; momentinmuunnin ja suunnanvaihdin; hidastin ja levyjarrut; planeettatyyppiset sivuvälitykset, veto takapyöristä teloihin


Alusta: kummallakin puolella seitsemän telapyörää, pitkittäiset tukivarret ja vääntösauvajouset, viisi nesteiskunvaimenninta; edessä telan kiristimellä varustettu johtopyörä, takana vetopyörä, neljä ylätelapyörää; 82 telakengästä koostuva telaketju, kussakin kengässä kaksi kumista telalappua


Mitat: kokonaispituus putki edessä 10,920 m, rungon pituus 7,72 m, leveys 3,76 m, korkeus 3,03 m; telan kosketuspituus 5,00 m, telan leveys 0,64 m; taistelupaino 59 900 kg; polttoainesäiliöt 1160 l


Varustus: suojelujärjestelmä taistelukaasuja ja ydinlaskeumaa vastaan; automaattinen palontorjuntajärjestelmä, 66 mm savunheittimet 16 kpl


Aseistus: sähköisellä vakaimella varustettu 120 mm:n sileäputkinen Rheinmetall  L55 vaunukanuuna, patruunalaukaus 42 laukausta, kaksi 7,62 mm:n konevääriä, 4750 patruunaa


Ammunnan hallintajärjestelmä: 
EMES 12 ampujan tähtäin, lämpökamera 4x/12x suurennus ja laseretäisyysmittari, mittausalue 200-6 000 m; 360 astetta kääntyvä PERI R17 A2 johtajan tähtäinperiskooppi, lämpökamera 4x/8x suurennus; ammunnanhallintatietokone; optinen tähtäinkaukoputki, suurennus 8x


Suorituskyky: huippunopeus 
4. vaihteella 68 km/h, 
taaksepäin 2. vaihteella 31 km/h