Kuten jo aiemmin kerroimme, Ford Focus ST hävisi vain hetkeksi, sillä Pariisissa esitellään uusi sukupolvi.

Syyskuun viimeisenä päivänä Pariisin autonäyttelyssä on upea uutuuksien paraati, johon kuuluu itseoikeutetusti myös uuden Ford Focusin suorituskykyisin ST-versio. Vaikka perusmallitkaan eivät saavu Suomeen myyntiin ennen kuin vuoden 2011 puolella, haluaa Ford lisätä kiinnostusta tulevaa mallia kohtaan.

Erotuksena aiemmista ajoista, tällä kertaa Ford Focus ST tulee myyntiin maailmanlaajuisesti. Konepellin alta löytyy alun perin Volvon kehittämä kaksilitrainen EcoBoost-moottori, joka kehittää tällä kertaa 184 kW, mikä on lähes parikymmentä kilowattia enemmän kuin mitä löytyi myynnistä poistuneen edellisen ST:n moottorista.

Pariisissa esiteltävä konseptiauto on viisiovinen, sillä Ford ei tällä hetkellä suunnittele tekevänsä Focusista kolmeovista versiota. Lisää uutuudesta Pariisin näyttelyraportin yhteydessä.