Toisessa maailmansodassa liittoutuneiden puolella taistelleissa valtioissa 8. toukokuuta on juhlapäivä, jolloin juhlistetaan natsi-Saksan kukistumista.

Venäjällä voitonpäivää juhlitaan 9. toukokuuta perinteisesti paraatimenoin. Paraatissa on perinteisesti esitelty niin vanhaa kuin uusintakin armeijateknologiaa. Tänä vuonna paraatissa nähdään myös ensimmäistä kertaa robottiteknologiaa, Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu on ilmoittanut.

Paraatiin ottaa osaa ensi kertaa miehittämätön panssarivaunu Uran-9, miinanraivaajarobotti Uran-6 sekä lyhyen kantaman Korsar-drooni, Šoigu kertoi.

”Oli vain ajan kysymys, ennen kuin venäläiset päättivät alkaa esitellä miehittämättömiä asejärjestelmiään”, yhdysvaltalaisen maanpuolustustutkimusorganisaatio CNA:n analyytikko Samuel Bendett kirjoittaa War is Boring -sivustolla.

Venäjä – monien muiden valtioiden tavoin – on sijoittanut suuria määriä resursseja miehittämättömien asejärjestelmien kehitykseen niin maassa, merellä kuin ilmassakin. Venäjä on myös testannut useita robottiteknologioitaan Syyrian sodassa.

Bendettin mukaan Šoigun mainitsemien järjestelmien esittely paraatissa on kuitenkin ”mielenkiintoista”, sillä vain Uran-6 on tähän mennessä toiminut operatiivisissa tehtävissä. Uran-9 puolestaan on vasta kehitysvaiheessa ja miehittämätön ilma-alus Korsar on Venäjän armeijan ulkopuolella vielä ”täysin tuntematon”.

”Venäjä on operoinut laajaa miehittämättömien järjestelmien laivuetta Ukrainassa ja Syyriassa. Lisäksi maan armeija on valmis ottamaan käyttöön Soratnik– ja Neretha-järjestelmät… Näiden järjestelmien pois jättäminen paraatista on silmiinpistävää”, Bendett toteaa.

Bendettin mukaan tietyn miehittämättömän järjestelmän valinta paraatiin toisen kustannuksella voi johtua logistisista tai poliittisista tekijöistä.

”Kenties Venäjä säästelee muita ajoneuvojaan tuleviin paraateihin.”

Bendettin kirjoituksen kokonaisuudessaan voit lukea War is Boringsivustolla.