Jalopuuta, nahkaa, hieman vanhanaikaisen näköiset mittarit ja ennen kaikkea vanha perinteikäs nimi. Uusi tyylikäs muotoilu, uuden omistajan, BMW:n laatutakuu ja uusi innokas maahantuoja. Lähtökohdat Roverin uudelle tulemiselle ovat hyvät ja odotukset kovat. Täyttääkö klassinen brittiauto sille kasatut paineet?

Koeajamamme Rover 75 herätti suunnatonta kiinnostusta ja paljon kysymyksiä, minne sillä menimmekin. Auto ei ole saksalaisiin Audi-, BMW- ja Mercedes-Benz-kilpailijoihinsa nähden halpa, mutta se kilpaileekin ennen kaikkea persoonallisuudellaan. Tekniikkapuoli on saanut huomattavasti vaikutteita uudelta omistajalta. Automaattivaihteistolla ja 150 hevosvoimalla (110 kW) varustettu testiyksilömme antoi riittävän, mutta ei erityisen ripeän suorituskyvyn. Polttoaineenkulutus ei painavalla autolla myöskään ole kovin ekologista, mutta mittaamamme arvot kyllä vastasivat tehtaan ilmoittamia.

Onnistunut alusta takaa tukevan ja miellyttävän ajettavuuden houkuttelematta kuitenkaan hurjasteluun, vaan ennemminkin auton arvon mukaiseen rauhalliseen ajoon. Hallittavuus säilyy joka tilanteessa hieman epätarkasta ohjauksesta huolimatta. Selvän miinuksen Rover saa ainoastaan vaihteistostaan, joka tuntui liiankin kärkkäästi vaihtavan niin isommalle kuin pienemmällekin. Tämä häiritsi erityisesti mäkisessä maastossa.

Varustelu yli 300 000 markkaa maksavassa huippumallissamme oli kiitettävää tasoa. Lisää mukavuuksia ei juuri olisi ollut valittavanakaan. Verhoilu oli laadukasta, ilmastointilaite toimi hienosti, ja ajovaloista kaukovalot ansaitsevat erityiskiitoksen. Omaperäinen mittaristo jakoi mielipiteemme, mutta se olikin makuasia… Uudella Roverilla voi, huolimatta vaatimattomasta historiastaan Suomessa, olla täällä vielä hyvinkin lupaava tulevaisuus.

ROVER 75 2,0 V6 A CONNOISSEUR

MAAHANTUOJA: Oy BMW Suomi Ab, Tuupakantie 8-10, 01740 Vantaa puh. (09) 6137 4207

HINTA: 281 900 mk

(Lyhennelmä Mauri Salon artikkelista TM 15/99, s. 128-133)