Suurin osa ihmisistä kuolee rauhallisesti ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Kuoleminen kuitenkin pelottaa monia: hoitamattomat kivut, hengenahdistus ja avuttomuuden tunne ovat yleisimpiä pelkoja.

Kaikki lähtee potilaan kuuntelusta, ja siihen tarvitaan aikaa.

Huolta voi olla myös läheisten hyvinvoinnista.

”95 prosenttia kivuista on helppo hoitaa lääkkeillä, jos lääkärillä on osaamista ja halua. Vaikeimpien viiden prosentin hoitoonkin löytyy keinoja, kuten hermokirurgia, epiduraalihoito ja erilaiset hermoja puuduttavat ja hengenahdistusta helpottavat menetelmät”, kertoo helsinkiläisen saattohoitokodin Terhokodin lääkäri Juha Hänninen.

Muutamissa harvoissa tapauksissa nämäkään keinot eivät auta. Silloin potilas voidaan vaivuttaa uneen. Tätä kutsutaan palliatiiviseksi sedaatioksi.

Palliatiivinen tarkoittaa oireiden hoitamista. Se tulee latinan sanasta palliatus, joka tarkoittaa suojattua, ”viittaan peitettyä”.

Osaaminen monesti arpapeliä

”Kivunhoito on Suomessa keskimäärin tyydyttävällä tasolla, mutta paikalliset ja alueelliset erot ovat suuria. Joissakin isoissa sairaaloissa asia voi olla aika retuperällä, ja toisaalta löytyy terveyskeskuksia, joissa asia osataan erittäin hyvin. Esimerkiksi Joensuuhun perustettiin palliatiivinen poliklinikka, jossa myös ensihoito on värvätty mukaan. Loistavia esimerkkejä löytyy monia.”

Helsinkiläisen Terhokodin ”Hiljainen huone” on tarkoitettu kaikille maailmankatsomuksesta riippumatta, kertoo lääkäri Juha Hänninen.

Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen varoilla järjestetty saattohoitokoulutus on tuottanut tuloksia: sen rahoituksella on koulutettu kymmenisen tuhatta alan osaajaa eri puolilla maata.

Ongelmana on silti edelleen, että palliatiivisen hoidon erikoislääkäreistä on pulaa.

Tarve ylittää tarjonnan

Suurin osa ihmisistä kuolee ilman vakavia oireita, mutta vuosittain arviolta 13 000 ihmistä tarvitsisi palliatiivista hoitoa ja sen loppuvaihetta, saattohoitoa. On vaikea tilastoida, monenko kohdalla se nyt toteutuu, koska näitä voi saada – tai olla saamatta – monissa erilaisissa terveydenhuollon yksiköissä. Suomen neljässä saattohoitokodissa hoidetaan vuosittain yhteensä noin 1 500 potilasta.

”Ei joka niemeen ja notkelmaan tarvitse perustaa saattohoitokotia. Hyvä tavoite on, että jokaisessa terveydenhuollon yksikössä perusosaaminen on hallussa. Vaikeammissa tapauksissa lääkäri voi olla yhteydessä palliatiivisiin yksiköihin, joita on kaikissa keskussairaaloissa. Tätä myös potilaiden ja omaisten tulee vaatia, ellei homma tunnu henkilökunnalta luonnistuvan. Tai soittaa sinne itse”, Hänninen kehottaa.

Karut kertomukset ovat lisänneet keskustelua armokuolemasta eli eutanasiasta.

Millaista sitten on hyvä saattohoito? Pelkkä kädestä pitäminen ei riitä.

”Kaikki lähtee potilaan kuuntelusta, ja siihen tarvitaan aikaa. Ei tarjota valmiita vastauksia. Pitää ensin selvittää, mitä potilas tarvitsee ja haluaa ja mitä on tehtävissä. Lähestyvää kuolemaa ei voida estää, mutta oireita voidaan lievittää”, Hänninen korostaa.

Lääkäreitä epäillään välillä toimista, joilla ”vanhus tapetaan nälkään ja janoon”. Hänninen sanoo, että nestettä ja ravintoa voidaan antaa niin kauan kuin keho ottaa sitä vastaan.

”Kuolevan potilaan keho ei kuitenkaan toimi samoin kuin terveen. Jos aineenvaihdunta on loppumassa, nesteen valuttaminen kudoksiin aiheuttaa vain kipua eikä hyödytä potilasta. Ravitseminen pakolla ei ole mahdollista.”

Vielä yksi myytti: kipulääkkeet aiheuttavat kuolevalle potilaalle riippuvuutta.

”Eivät aiheuta. Lääkettä pitää antaa niin paljon kuin potilas tarvitsee”, Hänninen kuittaa.

Eutanasia ei ole automaatti

Karut kertomukset ovat lisänneet keskustelua armokuolemasta eli eutanasiasta. Hänninen on puhunut sen puolesta, mutta tarkentaa:

”Lääkärin tehtävä on toimia potilaan parhaaksi. On keskusteltava, mitä se eri tilanteissa tarkoittaa. Hollannissa kansa on halunnut, että tarkkaan rajoitettu eutanasia sallitaan, ja asiasta on tehty lainsäädäntö. Sen toteutumista myös valvotaan. Vain kolmannes eutanasiapyynnöistä toteutuu, koska kriteerit ovat tiukat.”

Eutanasian mahdollisuuden on nähty vähentävän potilaiden pelkoa, että lopussa joutuisi tarpeettomasti kärsimään. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, ja Hollannissakin käydään jatkuvasti keskustelua eutanasian soveltamisen rajoista.

”Mitä lääkärien Hippokrateen valassa mainittu ’potilaan hyväksi toimiminen’ tarkoittaa? Minusta sitä pitäisi kysyä potilaalta itseltään”, Hänninen sanoo.

Lue myös: Juha Hänninen: Kuolemme vain kerran, Otava 2018. Lisätietoa saattohoidosta: Suomen palliatiivisen hoidon yhdistys sphy.fi/linkkeja. Muita: Myrkytystietokeskus puh. 09 471 977 tai 09 4711 (vaihde); sydan.fi; punainenristi.fi.