Kun mahonkisen purjeveneklassikon, S/Y Sabinan järjestyksessä toisen dieselmoottorin käyttöikä lähestyi loppuaan, moottorinvaihto antoi ajattelemisen aihetta. Harkinnan seurauksena Sabinan apumoottorina on nyt sähkömoottori, joka toimii luotettavasti, hajuttomasti ja lähes äänettömästi.

S/Y Sabina on Olle Enderleinin piirtämä, Vatorin veistämön vuonna 1963 rakentama mahonkipurjevene, joka on 8,7 metriä pitkä ja painaa 2,7 tonnia. Alkuperäinen apumoottori oli vaihdettu uuteen vuosikymmeniä sitten, ja nykyinen omistaja Seppo Syrjälä alkoi toissa vuonna tympääntyä vanhan dieselmoottorin käynnistys- ja käyntiongelmiin sekä öljyjen kanssa lotraamiseen.

Nyt Sabinan moottorina on saksalainen Perm PMG 132. Se on kestomagneeteilla varustettu tasavirtamoottori, jonka huipputeho on 2,2 kilowattia 24 voltin käyttöjännitteellä. Moottoria voi käyttää jopa 72 voltin jännitteellä, jolloin sen teho nousee yli seitsemän kilowatin, mutta samalla nousee kierrosluku. Valitulla jännitteellä moottorin huippukierrosluku on noin tuhat kierrosta minuutissa, joten se sopi suoraan vanhan potkuriakselin päähän ilman potkurinvaihtoa tai alennusvaihteen tarvetta.

Sabinan huippunopeus sähkömoottorilla on 5,1 solmua. Sellaista vauhtia ei kuitenkaan voi ajaa kuin tunnin verran – sitten akut tyhjenevät. Jos pudottaa nopeuden neljään solmuun, ajoaikaa täydellä latauksella on kaksi tuntia. Kolmen solmun nopeudella pääsee jo viisi tuntia. Ajoaikaa voi luonnollisesti pidentää lisäämällä akkukapasiteettia.

Taloudellisesti sähkökäyttö ei ole mikään erityisen hyvä kauppa. Järjestelmä maksoi Syrjälän mukaan kaikkineen suunnilleen saman kuin uusi dieselmoottori olisi maksanut. Käyttökustannukset ovat tietenkin alhaiset, kunnes tulee akkujen uusimisen aika, mutta sähkökäyttö lienee kokonaisuutena silti halvempaa kuin dieselmoottorin ohjeiden mukainen säännöllinen huollattaminen.

Sähkömoottorin asennus toteutettiin siten, että veneeseen tuli mahdollisimman vähän muutoksia. Vanhaan potkuriakseliin kiinnitettiin painelaakeri, ja sen perään moottori tukevaan petiin. Dieselmoottorin jättämä tyhjiö täytettiin kahdella 12V 140 Ah -akulla, maasähkölaturilla ja moottorin nopeudensäätimellä.

Hallintalaite sijaitsee avotilan penkin alla sopivasti kipparin ulottuvilla. Se on yksinkertaisesti vipu, jota kääntämällä vene lähtee joko eteen- tai taaksepäin kiertosuunnasta riippuen. Vivun vieressä on akkujen lataustilan ilmaisin. Ampeerimittari ja hätäkatkaisija on sijoitettu istumalaatikon etuosaan.

Akut voisi ladata aurinkopaneeleilla tai purjehtiessa käyttämällä moottoria generaattorina potkurin pyöriessä, mutta Sabinan tapauksessa tällaiselle ei ole tarvetta. Kun maasähköä saa tolpasta venepaikan laiturilta, niin muuta sähköntuotantokeinoa ei ole tarvinnut miettiä.

Sähkökäytöstä on nyt runsaan vuoden käyttökokemus, ja se on toistaiseksi pelannut moitteettomasti. Kenties suurimpana etuna dieseliin nähden on se, että sähkömoottori on aina heti käyttövalmiina kun tarve vaatii. Moottorista kuuluu vain vaimea vinkuna merkkinä siitä, että se on käytössä. Tunnelma on sama kuin purjehtiessa. Sabina liikehtii muutenkin äänettömästi sekä pehmeän arvokkailla ja rauhallisilla liikkeillä, johon tyyliin sähkökäyttö erinomaisesti sopii.

(Tiivistelmä Henrik Weckströmin artikkelista TM 13/04, s. 124-125)