MELKO vähäisistä liikennerikkomuksista saadut järjettömän suuret sakot ovat herättäneet keskustelua päiväsakkojärjestelmästämme. Mainitut tapaukset ovat ylittäneet myös kansainvälisen uutiskynnyksen, mikä ei välttämättä ole ollut myönteinen asia Suomelle. Ymmärrettävää onkin, että liikennesakotukselle on alettu vaatia kattoa.

Jos sakotettavan tuloihin perustuva rangaistusjärjestelmä halutaan pitää voimassa, niin sakkokatto ylisuurten tapausten leikkaamiseksi on epäoikeudenmukainen. Silloin vain todella suurituloiset saavat hyödyn, mutta ne jotka tulojensa perusteella jäävät juuri ja juuri katon alle, maksavat edelleen raskaimman päälle.

Kuten toisaalla tässä lehdessä Liikenteessä-palstalla todetaan, nykyinen sakotusjärjestelmämme on jostain syystä progressiivinen. Päiväsakon hinta ei kasva suorassa suhteessa tuloihin vaan laskukaavasta johtuen nopeammin. Jos järjettömistä sakkosummista haluttaisiin päästä eroon, meidän pitäisi olla valmiita hyväksymään päinvastainen eli degressiivinen järjestelmä. Siinä sakotettavan tulojen lisääntyminen kasvattaisi päiväsakon hintaa vähemmän kuin suoraviivainen tulojen kasvu edellyttäisi, mutta – jotta totuus ei unohtuisi – kasvattaisi kuitenkin.

Tulosidonnaisen sakotuksen loiventaminen ei varmasti ole poliittisesti helppoa. Jotain asiassa kuitenkin pitäisi tehdä. Kansainvälinen maineemme edellyttäisi sitä.

Eräs mahdollisuus olisi lisätä rikesakolla sovitettavien rikkomusten määrää vakavampaan suuntaan ja korottaa päiväsakkokynnystä. Silloin päästäisiin todennäköisesti eroon niistä tapauksista, joissa teon vähäisyys ja sakon suuruus eivät ole missään ymmärrettävässä suhteessa toisiinsa.

(Pääkirjoitus TM 4/2002, s. 9)