Kun puhutaan panssarivaunuista, mieleen tulevat ensimmäisenä telaketjut, tykkitornit ja massiivinen koko.

Saksalaiset kehittivät kuitenkin 1900-luvun alkupuolella panssariajoneuvon, joka ei täytä perinteisen panssarivaunun tunnusmerkkejä alkuunkaan.

Kugelpanzer eli pallotankki on yksi sotahistorian tuntemattomimpia, omituisimpia ja harvinaisimpia kulkuneuvoja. Se oli yhden miehen ajettava, todennäköisesti tiedusteluun tarkoitettu panssaroitu ajoneuvo. Ja kuten nimi kertoo, se on pallomaisen pyöreä.

Kugelpanzerin kuljettaja istui laitteen sisällä ”moottoripyörän satulan” päällä, sotahistorian asiantuntija Sébastien Roblin kertoo The National Interest -sivuston artikkelissaan.

Tankki on korkeudeltaan noin 1,5-metrinen ja sen panssari on viisi millimetriä paksu. Se painaa noin 1 800 kiloa. Kuljettajalle seuraa piti konekivääri, jonka piippu tuli ulos viirumaisen ikkunan alla olevasta – kuvassa umpeen hitsatusta – neliönmuotoisesta aukosta.

Pallotankin voimanlähteenä toimi 25-hevosvoimainen kaksitahtimoottori, joka siivitti sen noin kahdeksan kilometrin maksiminopeuteen. Panssarivaunua ohjattiin sen takapäästä tulevalla ulokkeella, joka vastasi myös sen pysymisestä pystyasennossa. Käy katsomassa kuva täällä.

Panssarivaunu kehitettiin todennäköisesti ensimmäisen maailmansodan olosuhteita ajatellen, sillä siitä ei olisi ollut juurikaan hyötyä saksalaisten toisen maailmansodan salamasodankäynnissä.

Laitteen ainoa tunnettu prototyyppi sijaitsee nykyään Kubinkan panssarivaunumuseossa Venäjällä. Saksan liittouduttua Japanin kanssa toisessa maailmansodassa se tuki Kiinaan hyökännyttä Japania kalustollaan. Kuvassakin näkyvä prototyyppi takavarikoitiin neuvostosotilaiden toimesta Mantšurian invaasion aikana.

Juuri muuta pallotankista ei tiedetä. Ja koska siitä tiedetään niin vähän, sen todellisesta käyttötarkoituksesta ei voida olla varmoja. Se on saattanut tukea myös jalkaväkeä tai toimia kaapelinvetäjänä rintamalla.

Myös Venäjän ja Yhdysvaltojen kerrotaan suunnitelleen vastaavia panssariajoneuvoja. Kugelpanzer ei kuitenkaan ole Saksan ensimmäinen tynnyrimäinen panssariajoneuvo. Itse asiassa se on todennäköisesti eräänlainen ”2.0-versio” ensimmäisen maailmansodan aikaan rakennetusta Treffaswagenista:

Neljän hengen miehistölle suunniteltua Treffaswagenia valmistettiin niin ikään vain yksi prototyyppikappale.

Popular Science esitteli Yhdysvaltain suunnittelemaa ”arokierijää” heinäkuun numerossaan vuonna 1936. Se ei kuitenkaan koskaan päässyt edes prototyyppiasteelle.

Popular Science esitteli arokierijää lehtensä sivuilla kesällä 1936.

Myöhemmin tällaisia ”monowheel”-tankkeja on nähty lähinnä enää tieteisfiktiossa, kuten uudessa Tähtien Sota -trilogiassa. Kenties saksalaiset olivatkin siis vain edellä aikaansa?

Kugelpanzer oli pitkään ”piilotettuna” museossa Tiger-panssarivaunun taakse. Alkuvuodesta se kuitenkin maalattiin vastaamaan alkuperäistä ja pantiin esille keskeisemmälle paikalle näyttelyä: