Vuoden autoksi Euroopassa kolme vuotta sitten valittu Opel Astra on saamassa sukupolven keskivaiheen päivityksen pärjätäkseen kilpaillussa alemmassa keskiluokassa.

Automedian salakuvaajat bongasivat Astran prototyypin Espanjassa. Suurin osa naamioinnista on keskittynyt auton keulaan, johon odotetaan uutta ilmettä ajovalojen, etusäleikön ja puskurin osalta.

Opel siirtyi viime vuonna General Motorsilta ranskalaisen PSA Groupin omistukseen. Päivittyvässä Astrassa nähtäneen siis uusia moottorivaihtoehtoja, kuten Opel Grandland X:ään jo aiemmin istutettu 1,5-litrainen diesel, joka tuottaa 96 kilowattia (130 hv). Myös Peugeotin 1,2-litrainen PureTech on mahdollinen vaihtoehto Astraan.

Kuvissa esiintyvässä Astrassa on perusmallista poiketen kaksi pakoputkea. Päivityksen myötä Opel saattaa siis viimein esitellä myös Astra GSi -tehoversion.

Uudistunut Astra saapunee markkinoille vuoden loppuun mennessä.