KAIKKIHAN me tiedämme, että asiat halutaan tehdä samoin kuin aina ennenkin. Kuulin aiheesta hämmästyttävän jutun, joka vetää kaiken nähneen tekniikkatoimittajankin mietteliääksi.

Yhdysvalloissa rautatiekiskojen väli on 4 jalkaa 8,5 tuumaa. Aika outo luku, mutta miksi?

No tietenkin siksi, että Englannin rautatiekiskot ovat saman levyiset ja Amerikan rautatierakentajat olivat lähtöisin Englannista.

Vaan mistä mahtaa johtua tuo kieltämättä epämääräinen mitta Englannin rautateillä?

No siitä, että ensimmäiset junanvaunujen rakentajat olivat entisiä hevoskärryjen tekijöitä, ja he luonnollisesti käyttivät samaa raidevälimittaa kuin hevoskärryissäkin.

Entä mistä ihmeestä tuo mitta tuli hevoskärryihin?

Selitys on yksinkertainen. Jos hevoskärryjen raideväli olisi ollut erilainen, riski pyörien särkymisestä olisi käynyt suureksi. Vanhojen tiepohjien pitkittäisurat olivat nimittäin juuri noin etäällä toisistaan.

Entä ketkä rakensivat Englannin vanhan päätieverkon urineen päivineen?

Tietenkin roomalaiset, jotka rakensivat teitä pitkin Eurooppaa legiooniensa käyttöön. Roomalaiset sotavaunut kaiversivat teihin urat, joita toisten tienkäyttäjien oli myöhempinä aikoina seurattava välttääkseen pyörärikot.

Koska sotavaunut rakennettiin Rooman keisarikunnassa, ne kaikki olivat tietenkin keskenään samanlaisia ja raidevälistä muodostui näin ollen Euroopan laajuinen standardi jo kauan ennen EU-direktiivien keksimistä.

Yhdysvaltojen rautateiden raideväli on siis saanut alkunsa Rooman valtakunnan sotavaunuista. Seuraavan kerran, kun käteesi siis annetaan joku outo spesifikaatio ja mieleesi nousee kysymys, mistähän hevon ahterista tämäkin mitta on peräisin, muista roomalaisten sotavaunujen suunnitteluperusteet. Niiden leveys piti olla sellainen, että aisojen väliin mahtui sopivasti kaksi normaalia vetohevosta.

Mutta ei juttu tähän pääty!

Avaruussukkulan kantoraketeista olisi kuulemma alun perin haluttu tehdä hieman paksummat paremman hyötysuhteen saavuttamiseksi. Valitettavasti vain raketit valmistavan tehtaan ja laukaisupaikan välisellä rautatiellä on tunneli, johon rakettien oli mahduttava.

Tunnelin läpi kulkee vain yksi kiskopari ja kustannusten vuoksi tunnelista on tehty vain hieman kiskoja leveämpi. Nyt tiedämme, että tuo mitta on aika liki kahden hevosen takamuksen yhteen laskettua leveyttä, joten samalla tiedämme, mistä eräs avaruussukkulan päämitoista on peräisin.

On siis aivan turha tulla väittämään, etteikö hevon p….llä olisi mitään merkitystä.

*****

IHMEELLINEN maa tuo Yhdysvallat. Jokaisessa amerikkalaisessa taloudessa on keskimäärin 1,75 ajokortin omistajaa, mutta 1,90 autoa. Kaikille autoille ei siis löytyisi kuskeja samaan aikaan. Jenkit ovat lääpällään autoihin, mutta kun sitten jotkut haluavat tulla ja tuoda maahan harvinaisia autoja, heidän maahantulonsa estetään. Aika erikoista, mutta totta.

Tämä menee hiukan poliittiselle osastolle, mutta menkööt. Kuulin sen Amerikan mieheltämme Jukka Sihvoselta.

Nimittäin noin vuosi sitten Kuuban oloihin suivaantunut joukko kuubalaisia lähti vuoden 1951-mallisella Chevrolet-avopakulla kohti 150 kilometrin päässä meren takana olevaa Yhdysvaltoja. Pakuun oli pantu potkuri ja auton pinnalla pysyminen taattiin tyhjillä tynnyreillä. Jenkkien rannikkovartiosto kuitenkin havaitsi oudon avolavapaatin ja käännytti pakolaiset takaisin Kuubaan. Lain mukaan he olisivat voineet jäädä maahan, jos olisivat ehtineet rantautua.

Mutta kuubalaiset eivät antaneet periksi. He rakensivat uuden ja ehomman autopurren. Tällä kertaa aihiona oli vuoden 1959 Buick. Chevyyn verrattuna Buick oli kuin loistoristeilijä. Potkuria pyöritti alkuperäinen V-8, mutta nyt ei käytetty auton ympärillä tynnyreitä. Alla oli jonkinlainen lautta, jonka nokka oli venemäisen terävä. Ilmakuvista katsoen se näytti miltei tyylikkäältä pikaveneeltä, jonka katolla ihmiset paistattelivat päivää.

Mutta taas julma rannikkovartiosto puuttui peliin vain viidentoista kilometrin päässä Floridan rannikosta, ja m/s Buickin yhdentoista hengen miehistön on todennäköisesti palattava takaisin Kuubaan.

Sitä vaan, että jos maailma olisi oikeudenmukainen, niin amfibioautoilevalle kuubalaisryhmälle pitäisi antaa mitali kekseliäisyydestä ja yrittämisestä.

*****

NÄIN talven loppumisen kunniaksi kerrottakoon pieni muistelus takavuosien talvitestistä.

Olimme Rovaniemen seudulla liikkeellä aika suuren autoryhmän kanssa. Huoltoasemalla vietetyn kahvitauon jälkeen huomasimme, että ryhmään kuuluneen Saab 900:n ovet olivat lukossa eikä avainta löytynyt mistään.

Autoa kuljettanut testiavustajamme oli hämillään. Hän epäili, että oli epähuomiossa jättänyt avaimet hansikaslokeroon ja paiskannut oven tämän jälkeen lukkoon.

Ei hätää. Hankin käsiini puolisen metriä rautalankaa, jonka pään taivutin koukuksi. Sitten työnsin ruuvitaltan puhtaan liinan sisällä auton etuoven takayläkulmaan ja kampesin ovea yläosastaan hieman raolleen. Raosta pujotin rautalangan alas ja vedin koukulla oven sisäpuolisen lukitusnappulan ylös.

Saabin ovi avautui puolessa minuutissa. Autoon ei jäänyt pienintäkään naarmua ja ovi palautui pienen väännön jälkeen täysin ennalleen. Valitettavasti hansikaslokerosta ei löytynyt avaimia, eikä mistään muualtakaan auton sisältä.

Tämän jälkeen soitin paikalliseen merkkihuoltoon ja kysyin, pystyisivätkö he järjestämään uuden avaimen. Huoltoneuvoja sanoi lähettävänsä paikalle lukkosepän, joka aukaisisi Saabin oven, sillä ”onhan mahdollista, että avain on jossain auton sisällä.”

Kun kerroin jo avanneeni oven, tuli langan toiseen päähän hetken hiljaisuus.

”Mutta…eihän Saabiin voi noin vain murtautua!?”

”Eikö? Sitä en tiennytkään”, vastasin hiukan huvittuneena.

Samassa kaivattu avain löytyi kaverin takin vuorista, johon se oli taskun reiästä luiskahtanut. Ongelma olikin ohi.

Tapahtuneesta opimme kuitenkin sen, että lukot ovat todistettavasti vain rehellisiä varten.