Olin huoltoasemalla tarkastamassa autoni rengaspaineita, kun viereeni ajoi farmariauto toinen eturengas lähes tyhjänä. Kuljettaja, pikkupoikaansa jalkapalloharjoituksiin vienyt äiti, pyysi apuani renkaan täyttämiseen. Ilmanlisäys ei kuitenkaan auttanut, sillä renkaan kyljestä kuului melkoinen pihinä.

Pahoittelin kiireitäni, mutta lupasin pyytää huoltoaseman henkilökuntaa avuksi. Myymälän puolella tapasin kaksi sinänsä palveluhenkistä nuorta myyjää. Tunnelma muuttui vaivaantuneeksi ehdottaessani renkaanvaihtoa ulkona odottavan asiakkaan autoon.

Hetken hiljaisuuden jälkeen toinen sai tokaistuksi: ”Emme ole koskaan vaihtaneet rengasta. Mikset sinä tekisi sitä?”

Jäin sanattomaksi. En oikein voinut moittia myyjiä siitä, että huoltoaseman pitäjä ei edellytä henkilökunnaltaan alkeellisimpiakaan taitoja. Muistissa ovat ajat, jolloin huoltamoilta löytyi aina joku, joka osasi ja ehti auttaa autoiluun liittyvissä pulmissa. Vai onko aika kullannut muistot?

Päätin, että kiireeni saivat siltä erää jäädä, ja ryhdyin itse auttamaan pulaan joutunutta rouvaa. Voin vilpittömästi suositella vastaavaa kaikille, sillä palkinnoksi sain hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Tarinan opetus? Jos löydät huoltoaseman, jossa oluen- ja ruuanmyynnin lisäksi välitetään myös autostasi, niin kerro siitä tuttavillesi. Sellaisen huoltamon toimintaa kannattaa tukea.

#####

VIIME aikoina epäilys on alkanut kaivaa mieltäni matkapuhelintani kohtaan. Tällä kertaa en aio haukkua työnantajaltani käyttöön saamaani nokialaista, vaan ennemminkin GSM-verkkoa, jossa se nyt toimii. Hiljattain firmassamme nimittäin siirryttiin ilmeisesti kustannussyistä Soneran matkapuhelinliittymistä Elisan, siis entisen Radiolinjan liittymien käyttäjiksi.

Uusi verkkoyhteys on saanut puhelimeni käyttäytymään todella kummallisesti. Vastaajapalvelu vaatii ihan uutta opettelua eikä kuuluvuutta voi verrata aikaisempaan. Autossa puhelut tuntuvat katkeilevan vähän väliä ja ongelmia on myös kesämökillä. Yhteyttä joutuu usein hakemaan laiturin nokasta, eikä se sielläkään ole varma.

Myös ulkomailla on kuuluvuus heikentynyt, minkä vuoksi en ole enää yhtä luotettavasti tavoitettavissa kuin aikaisemmin. Ongelma on tiedostettu laajalti, sillä paljon matkustavat kollegat puhuvat yleisesti tämän GSM-verkon yhteydessä Rätinälinjasta.

Näyttää myös siltä, että liittymän vaihdolla on ollut vaikutusta matkapuhelimeni virran kulutukseen. Kun aikaisemmin akkua riitti kohtuullisilla puhelumäärillä lähes viikon, nyt laite haluaa lataukseen vähintäänkin jo parin päivän käytön jälkeen. Varminta onkin ladata sitä joka yö.

Olen jostain lukenut – ilmeisesti TM:sta , että syy matkapuhelimeni muuttuneeseen toimintaan johtuu siitä, miten eri operaattoreiden verkot on toteutettu. Aikanaan Radiolinjan GSM-verkko rakennettiin harvemmaksi kuin Soneran verkko. Aukkopaikat katettiin isotehoisilla tukiasemilla. Tämän vuoksi – jotta puhelin säilyttäisi yhteyden verkkoon – se joutuu pinnistelemään suuremmalla teholla ja syö virtaa runsaasti.

Entäpä sitten paljon melua herättänyt matkapuhelimen säteily? Saankohan nyt liittymävaihdoksen myötä puhelimeni antennin kautta aikaisempaa suuremman annoksen mikroaaltosäteilyä? Entä mitä se käytännössä tarkoittaa? Vaikea sanoa; niin erilaisia mielipiteitä asiasta kuulee.

Mutta ilman mahdollista säteilyhaittaakin haluaisin takaisin Soneran verkkoon. Sen verran paremmin se kokemukseni mukaan toimii.

#####

”OLETTE jonossa, palvelemme teitä hetken kuluttua…jne…”

”Tervetuloa puhelinpalveluumme, kaikki virkailijamme ovat varattuja, mutta…jne…”

Tai jotain muuta yhtä kannustavaa…

Näiden ilosanomien jälkeen saat sitten rauhassa roikkua luurissa minuuttitolkulla ja kuunnella samaa automaattista höpinää yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta kyllästyt ja suljet puhelimen.

Tuntuuko tutulta?

Sitä vaan, että kuinka niillä ennen vanhaan, kun maa oli paljon köyhempi, oli varaa palkata firmoihin oikeita eläviä henkilöitä vastaamaan puhelimiin?

Tätä en jaksa lakata ihmettelemästä.

######

OLEN paitsi satunnainen tarkkailija myös satunnainen joukkoliikenteen käyttäjä pääkaupunkiseudulla. Tätä jälkimmäistä roolia varten olen hankkinut luottokortin näköisen Helsingin seudun matkakortin, johon ladataan sähköisesti rahaa juna- , bussi- ja raitiovaunumatkojen maksamiseksi. Hankinta oli pakko tehdä, koska ainakaan lähijunissa ei käytännössä pysty matkaansa rahalla maksamaan.

Omistan siis matkakortin, mutta en ole varma, kuinka sitä käytetään ja toimiiko se. Korttia pitäisi ohjeen mukaan ”näyttää” kulkuneuvossa olevalle lukulaiteelle ja ”arvoa” käytettäessä pitäisi valita ”vyöhyke”.

Mitä tuo kaikki tarkoittaa? Mistä arvosta on kysymys? Millä vyöhykkeellä mahdan olla? Entä mille vyöhykkeelle olen menossa ja mikä numero pitäisi valita? Tarjolla on muistaakseni nolla, pari eriväristä ykköstä ja kakkonen. Mitä tarkoittaa, että jollekin laitteelle näytetään muovikorttia?

Jos ei kehtaa osoittaa tietämättömyyttään, on viisainta siirtyä tyynen rauhallisesti lukulaitteen ohi ihan kuten useimmat muutkin matkustajat. Silloin ainakin välttyy tuntemasta itseään tolloksi. Ei tarvitse epätoivoisesti heilutella korttia laitteen edessä ja ihmetellä, kuinka sen pitäisi siihen reagoida. Ei tarvitse myöskään ihmetellä, mitä nappuloita prosessin missäkin vaiheessa pitäisi painaa. Erityisen inhottavaa on olla autuaan tietämätön siitä, tuliko matka maksetuksi vai ei, tai maksoiko siitä liian vähän tai liian paljon.

Ehdotankin, että matkustajille järjestettäisiin kursseja, joissa voisi suorittaa joukkoliikenteen ajokortin. Tällä tavoin satunnaisemmatkin käyttäjät selviytyisivät matkustustehtävästään kunnialla ja lipputulotkin saattaisivat kasvaa.