Onko ihmiskunta saavuttanut jo huippunsa?

Frontiers in Physiology -lehdessä keskiviikkona julkaistu tutkimus viittaa siihen, että ihmiset ovat ehkä saavuttaneet suurimman mahdollisen pituutensa, elinikänsä ja fyysisen suorituskyvyn.

Tutkimuksessa on arvioitu 120 vuoden ajalta historiallista tietoa, ja analyysissä on otettu huomioon geneettisiä ja ympäristöön liittyviä tekijöitä.

Tutkijat arvioivat, että ihmisten kehityksellä näyttää olevan biologisia rajoituksia, minkä lisäksi ilmastonmuutoksen kaltaiset ulkoiset tekijät ovat jo voineet kääntää kehityksen aiempaa huonompaan suuntaan.

Vaikka yleinen käsitys on, että jokainen sukupolvi elää aiempaa pidempään, Frontiers in Physiology -lehdessä julkaistu tutkimus väittää, että tällä kehityksellä on rajansa, samoin kuin esimerkiksi ihmisten pituuskasvulla.

”Nämä ominaisuudet eivät enää kasva, vaikka ravintotieteissä, lääketieteessä ja tieteessä yleensä on kehitytty edelleen”, sanoo ranskalaisen Paris Descartesin yliopiston professori Jean-François Toussaint.

Tutkijat ennustavat, että tulevaisuudessa esimerkiksi urheiluennätyksiä rikotaan aiempaa harvemmin. Lisäksi entistä useammat ihmiset yltävät nykyisin ennustettuun korkeimpaan odotettuun elinikään mutta eivät ylitä sitä.

Kehityksen hidastumiseen vaikuttavat tutkijoiden mukaan entistä enemmän ympäristötekijät.

”Tämä saattaa olla varhainen signaali siitä, että jotain on muuttunut, mutta ei parempaan suuntaan”, Toussaint sanoo.

”Ihmisten pituus on laskenut viime vuosikymmenen aikana joissakin Afrikan maissa. Tämä viittaa siihen, että jotkut yhteiskunnat eivät enää voi tarjota riittävästi ravintoa nuorimmille lapsilleen ja pitää yllä nuorten asukkaidensa terveyttä.”